Samsungin tulevasta Galaxy S25+ -puhelimesta on alkanut leviämään uusia live-vuotokuvia. Kuvien perusteella laitteen ulkonäkö vaikuttaa olevan hyvin samanlainen kuin edeltäjämallissa.
Kuvissa puhelimen sivussa näkyy pieni, hieman sisennetty alue, jonka tarkoitus on herättänyt keskustelua. Jotkut ovat arvelleet sen olevan vastaava ominaisuus kuin Applen uusimmissa iPhone-malleissa nähty kamerapainike, eli pieni kosketusalusta. Todennäköisempi selitys on kuitenkin toinen.
Kyseessä on todennäköisesti mmWave-antennille varattu paikka. MmWave-antennit mahdollistavat nopeamman 5G-yhteyden ja ovat yleisiä erityisesti Yhdysvaltojen markkinoilla.
Vuotaneessa laitteessa oleva mallinumero “SM-S936U” viittaa juuri Yhdysvalloille tarkoitettuun versioon, joten tämä antenni on tarpeen.
Kokonaisuudessaan Galaxy S25+ ei vaikuta tuovan suuria ulkoisia muutoksia. Toisin kuin huhuttu Galaxy S25 Ultra. Plus-versio ei näytä saavan uusia kameraominaisuuksia tai mitään muutakaan kovin kiinnostavaa. Kameratekniikan osalta huhut viittaavat siihen, että sekä perusmalli että Plus-versio pysyvät pitkälti samoina kuin edeltävänä vuonna.
Lisää vettä myllyyn tuo vuotanut Samsung Unpacked -teaserkuva, joka vahvistaa Galaxy S25 -sarjan julkaisupäivän. Tunnettu vuotaja Evan Blass jakoi teaser-kuvan, jonka mukaan Galaxy Unpacked -tapahtuma järjestetään 22. tammikuuta 2025. Vaikka tapahtumapaikkaa ei mainittu vuotokuvassa, sen odotetaan sijoittuvan Yhdysvaltoihin, mahdollisesti San Franciscoon.
Teaser paljastaa myös mielenkiintoisia yksityiskohtia Galaxy S25 -puhelimien muotoilusta. Kuvassa korostuvat puhelimen kulmat, jotka näyttävät viittaavan siistimpään ja vähemmän kulmikkaaseen designiin. Kehyksen kerrotaan olevan tasainen ja sisältävän minimaalisia kaarevia yksityiskohtia, jotka parantavat laitteen käyttömukavuutta.
Teaser-kuvassa esiintyy neljä mallia, mikä herättää kysymyksiä. Yksi mahdollisuus on, että Samsung aikoo esitellä myös huhutun Galaxy S25 Slim -mallin, jonka odotetaan olevan ohuempi. Tämä malli saattaa kuitenkin saapua markkinoille vasta myöhemmin, mahdollisesti vuoden toisella neljänneksellä.
Lisäksi Evan Blass on jakanut X-palvelussa kuvia Galaxy S25+ ja Galaxy S25 Ultra -puhelimista, jotka ovat esillä alapuolella.