Yhdysvaltalainen Masimo on ilmoittanut myyvänsä kuluttajaäänibrändinsä Sound Unitedin HARMAN Internationalille, joka on korealaisen Samsungin omistama tytäryhtiö. Kaupan arvo on 350 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, ja sen odotetaan toteutuvan vuoden 2025 loppuun mennessä, mikäli tarvittavat viranomaisluvat saadaan.
Kauppa on osa Masimon strategiaa keskittyä entistä vahvemmin ydinosaamiseensa eli ammattikäyttöön tarkoitettuun terveysteknologiaan. Sound United -liiketoimintaan kuuluvat tunnetut äänibrändit, kuten Bowers & Wilkins, Denon ja Marantz, jotka siirtyvät nyt Harmanin ikonisten audiobrändien kuten JBL, Harman Kardon, AKG ja Mark Levinson rinnalle.
”Meille on alusta asti ollut tärkeää löytää tälle liiketoiminnalle oikea uusi omistaja. Tämä kauppa on tärkeä askel, kun viemme Masimoa eteenpäin ja pyrimme kasvattamaan liikevaihtoa kannattavasti. Masimolla on edessään suuria mahdollisuuksia, ja uskomme, että meillä on oikea terveydenhuoltoon keskittyvä strategia, kokenut johto ja vahva innovaatiohenki, joiden avulla voimme jatkaa hyvää kehitystä”, sanoi Masimon hallituksen varapuheenjohtaja Quentin Koffey.
”Tämä yritysosto on tärkeä askel HARMANin ydinliiketoiminnan eli audioalan kasvussa. Se vahvistaa asemaamme keskeisillä alueilla, kuten kotiäänentoistossa, kuulokkeissa, hifi-laitteissa ja autoäänissä. Sound Unitedin huippuluokan brändit, kuten Bowers & Wilkins, Denon ja Marantz, liittyvät nyt osaksi HARMANin tunnettua brändiperhettä, johon kuuluvat muun muassa JBL, Harman Kardon ja AKG. Meitä yhdistää pitkä historia ääniteknologian innovaatiossa ja laadussa. Yhdessä osaavan henkilöstön kanssa voimme tarjota toisiaan täydentäviä tuotteita ja enemmän vaihtoehtoja kuluttajille”, kommentoi HARMANin Lifestyle-divisioonan johtaja Dave Rogers.
Masimon toimitusjohtaja Katie Szyman korosti, että päätös tukee yhtiön tavoitetta kohdistaa resurssit kliinisiin tarpeisiin vastaavaan kehitystyöhön ja operatiivisen tehokkuuden kasvattamiseen.
Sound Unitedin siirtyminen Samsungin leiriin on yksi vuoden merkittävimmistä audioalan kaupoista, ja se voi vauhdittaa kilpailua entisestään esimerkiksi Sonyn ja Bosén kaltaisten jättien kanssa.
Lähde: Harman