
Spotify logo
Spotify testaa uutta ominaisuutta, jonka myötä osa uusista albumeita voidaan julkaista Premium-tilaajille muutamaa päivää ennen palvelun ilmaisversion käyttäjiä.
Premium Early Access -nimellä tunnettu ominaisuus on havaittu ainakin Intiassa. Testissä Spotify Premium -tilaajat saavat kuunneltavakseen tiettyjä uusia albumeita heti julkaisun yhteydessä, kun taas ilmaisversion käyttäjät voivat joutua odottamaan niiden saatavuutta jopa kolme päivää.
Spotify on vahvistanut kyseessä olevan levy-yhtiöiden kanssa toteutettava testi. Musiikkia ei siis lukita pysyvästi maksullisen tilauksen taakse, vaan rajoitus koskee ainoastaan lyhyttä aikaa julkaisun jälkeen.
Android Authorityn tietojen mukaan aloite ei kuitenkaan olisi lähtöisin Spotifylta, vaan levy-yhtiöiltä. Erityisesti Universal Music Groupin kerrotaan ajaneen mallia, jonka tarkoituksena olisi tarjota maksaville käyttäjille enemmän etuja ja samalla houkutella ilmaiskäyttäjiä Premium-tilaajiksi.
Vastaavanlaiset määräaikaiset yksinoikeudet eivät ole musiikkialalla täysin uusi ilmiö. Levy-yhtiöt ovat aikaisemminkin kokeilleet erilaisia tapoja kasvattaa suoratoistopalveluista saatavia tuloja ja tarjota maksaville käyttäjille lisäetuja.
Mikäli toimintamalli laajenee, ilmaista Spotify-versiota käyttävät saattaisivat jatkossa joutua odottamaan suurimpia albumijulkaisuja muutaman päivän muita pidempään. Spotify ei ole kuitenkaan toistaiseksi kertonut suunnitelmista tuoda ominaisuutta laajemmin eri markkinoille.
Lähde: Android Authority

