NokiaYleinen

Tältäkö Nokia C1 puhelimen piti näyttää? – kauan huhuttu mysteeripuhelin esiintyy kuvissa

Nokia-C1.1

Nokia vahvisti kesäkuussa harkitsevansa palaamista älypuhelinmarkkinoille, jonka jälkeen olemme nähneet jos jonkin moista kuvaa huhutusta Nokia C1 Android -puhelimesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nyt kuitenkin NokiaPowerUser -sivusto on saanut käsiinsä muutamia varsin vakuuttavan oloisia kuvia, joissa väitetään jälleen olevan kauan huhuttu Nokia C1.

Kuvat paljastavat myös, että Nokia lähtisi markkinoille kahdella käyttöjärjestelmällä, joka on varsin kyseenalaista. Kuvissa Nokia C1 näyttää olevan käynnissä Android sekä Windows 10 Mobile käyttöjärjestelmillä. Varsinkin Windows 10 käyttöjärjestelmä kuulostaa epäuskottavalta, koska Nokia sai juuri myytyä Lumia -puhelimensa Microsoftille. Toki jos puhelin tulee saataville kahdella käyttöjärjestelmällä Nokia saattaa tehdä myös järkevän päätöksen, sillä esimerkiksi jos katsotaan HTC:n tilaa tällä hetkellä, niin pelkkään Androidiin turvautuminenkin voi olla kohtalokasta. Nokialla vastaavaa ongelmaa ei kuitenkaan odoteta olevan, sillä jos yhtiö palaa puhelinmarkkinoille, niin laitteiden merkitys Nokialle ei tule olemaan niin suuri kuin muutama vuosi sitten.

Nokia-C1-Rumor

NokiaPowerUser -sivusto osaa myös hieman valoittaa puhelimen teknisiä tietoja ja myös sitä, että kuvassa esiintyvästä puhelimesta piti tulla saataville kaksi eri versiota. Toiseen odotettiin 5 -tuuman näyttöä ja toiseen taasen hieman isompaa 5,5 -tuuman näyttöä. Sivusto kertoo myös, että puhelimen kehitys on saatettu jo lopettaa, sillä niiden saaman vihjeen mukaan Nokia on jo siirtynyt suunnittelemaan kehittyneempää prototyyppiä.

Sivusto huomauttaa myös, että nämä huhut kannattaa ottaa varauksella, sillä Nokia ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa. Nokia kuitenkin korostaa sitä, että he harkitsevat paluuta puhelinmarkkinoille, kun Microsoftin kanssa sovittu sopimus tekee sen mahdolliseksi.

Esteenä Nokian uudelle tulemiselle on toistaiseksi vain Microsoftin kanssa tehty sopimus, jonka takia uusia Nokia puhelimia voi tulla markkinoille aikaisintaan ensi vuoden loppupuoliskolla. Nokian uusien puhelimien kanssa tullaan luultavasti käyttämään samaa taktiikkaa kuin Nokia N1-tabletin kohdalla, eli yhteistyökumppani valmistaa ja myy laitteen ja Nokia hoitaa laitteen designin ja teknologiset ratkaisut.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nokia