ArvostelutSignifyYleinen

Testissä Philips Smart LED HDMI Sync Box 2.1 – televisio saa ympärilleen näyttävästi lisää eloa melko edullisesti

Philips Smart LED HDMI Sync Box 2.1:n avulla saa kätevästi elävät valot television taakse.

Television taustavalaistus ei ole uusi keksintö, mutta viime vuosina erityisesti kuvan mukaan mukautuvista valoista on tullut aikaisempaa helpommin saavutettavia. Philips tunnetaan luonnollisesti Ambilight-televisioistaan, mutta vastaavan kokemuksen voi nyt rakentaa myös lähes minkä tahansa muun television ympärille.

SuomiMobiilin testiin saapui Philips Smart LED HDMI Sync Box 2.1, joka on käytännössä uudistettu versio aikaisemmin WiZ-brändin alla nähdystä HDMI Sync Boxista. Signify on siirtänyt WiZ-teknologiaan perustuvaa älyvalaistustaan vahvemmin Philips Smart Lighting -nimen alle, mutta taustalla toimii edelleen tuttu WiZ-alusta ja tuotteita hallitaan WiZ-sovelluksella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

HDMI Sync Box 2.1:n idea on varsin yksinkertainen, television taakse kiinnitetään monivärinen LED-valonauha, minkä jälkeen television ja ulkoisen kuvalähteen väliin asetetaan pieni HDMI-boksi. Se analysoi HDMI kautta kulkevaa kuvaa reaaliaikaisesti ja pyrkii jatkamaan ruudulla näkyviä värejä television ympärille.

Uudessa versiossa yksi merkittävimmistä parannuksista on HDMI 2.1, jonka ansiosta tuettuna ovat 8K-kuva 60 hertsin ja 4K-kuva 120 hertsin virkistystaajuudella. Aikaisemman mallin HDMI 2.0 -rajoitteet eivät ole enää samalla tavalla ongelmana esimerkiksi pelikonsolien kanssa.

Suomessa Philips Smart LED HDMI Sync Box 2.1 maksaa 149,99 euroa 55-65 tuuman televisioille tarkoitetussa versiossa. Suuremmille 75-85 tuuman televisioille suunnattu paketti maksaa puolestaan 169,99 euroa.

SuomiMobiilin testissä oli pienempi versio, joka yhdistettiin 65 tuuman Samsung-älytelevisioon. Kuvalähteenä käytettiin Google TV Streamer 4K -laitetta.

Yksinkertainen kokonaisuus on helppo ymmärtää

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

HDMI Sync Box 2.1 ei ole laitteena kovinkaan ihmeellinen, eikä sen tarvitsekaan olla. Pakkauksen pääosassa ovat pieni ohjainboksi sekä television taakse asennettava RGBIC-valonauha. Mukana toimitetaan myös tarvittavat kaapelit ja virtalähde.

Itse boksi on kooltaan varsin kompakti, eikä sen muotoiluun ole selvästi käytetty tarpeettomasti aikaa. Kyseessä on yksinkertainen muovinen laatikko, joka on tarkoitus piilottaa television taakse tai TV-tasolle muiden laitteiden joukkoon. Tässä käyttötarkoituksessa mitään näyttävämpää ei oikeastaan kaipaakaan.

Valonauha kiinnitetään television taakse, jolloin valo heijastuu television takana olevaan seinään. Lopputulos riippuu luonnollisesti myös television sijoittelusta. Parhaiten ratkaisu toimii silloin, kun television takana on melko vaalea seinä ja television sekä seinän väliin jää hieman tilaa valon leviämiselle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Käyttöönotto tapahtuu WiZ Connected -sovelluksen kautta. Erillistä Philips Hue Bridge -siltaa tai muutakaan keskusyksikköä ei tarvita, vaan järjestelmä yhdistyy kodin langattomaan verkkoon. Philips Smart Lighting on myös hyvä erottaa Philips Huen järjestelmästä, sillä kyseessä ovat edelleen omat ekosysteeminsä.

Sovellus opastaa käyttöönotossa varsin selkeästi, ja kokonaisuudessaan asennuksen pitäisi olla helppo operaatio. Valonauha kiinnitetään television taakse, Sync Box yhdistetään televisioon sekä ulkoiseen HDMI-laitteeseen ja lopuksi kaikki määritellään sovelluksessa.

Samsungin television kanssa vastaan tuli yllättävä ongelma

Testijakson alku ei ollut aivan niin suoraviivainen kuin olisi voinut toivoa. Testissä HDMI Sync Box 2.1 yhdistettiin Samsungin 65 tuuman älytelevisioon, jonka kanssa käytössä oli myös Samsungin oma soundbar-kotiteatterijärjestelmä. Pian Philipsin boksin yhdistämisen jälkeen soundbar lakkasi toimimasta normaalisti.

Jokin HDMI-ketjussa meni siis yksinkertaisesti vinoon. Tarkkaa syytä ongelmalle ei testijakson aikana pystytty aukottomasti paikantamaan, joten kyseessä ei välttämättä ole suoraan Philipsin laitteen yleinen ongelma. HDMI-CEC, eARC ja useiden samaan televisioon liitettyjen laitteiden yhdistelmät osaavat toisinaan aiheuttaa yllättäviä yhteensopivuusongelmia.

Tästä huolimatta kokemus on mainitsemisen arvoinen. Tuotteen yksi tärkeimmistä lupauksista on helppous, joten ongelmat television muun HDMI-laitteiston kanssa syövät nopeasti tätä etua. Erityisesti kotiteatterijärjestelmiä käyttävien kannattaa varautua siihen, että johtojen kytkemisen jälkeen kaikki ei välttämättä toimi ensimmäisellä yrityksellä täydellisesti.

Kun järjestelmä saatiin lopulta toimimaan halutulla tavalla, itse Philipsin valaistuksen kanssa ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt.

Philips Smart LED HDMI Sync Box 2.1 suurin rajoite kannattaa ymmärtää jo ennen laitteen ostamista, sillä valojen synkronointi ei nimittäin toimi suoraan television omien sovellusten kanssa.

Sync Box analysoi sen läpi kulkevaa HDMI-kuvasignaalia, joten järjestelmä tarvitsee ulkoisen HDMI-kuvalähteen. Sellainen voi olla esimerkiksi suoratoistolaite, pelikonsoli, digiboksi tai tietokone.

Jos Netflixiä, YouTubea tai muita palveluita katsoo television omalla käyttöjärjestelmällä, Philipsin boksi ei näe ruudulla tapahtuvaa eikä myöskään pysty synkronoimaan valoja kuvaan.

SuomiMobiilin testissä ongelma ratkaistiin Google TV Streamer 4K -laitteella. Streamer yhdistettiin Sync Boxiin ja siitä kuva vietiin edelleen televisioon. Tämän jälkeen käytännössä kaikki suoratoistosisältö katsottiin Google TV:n kautta television oman käyttöjärjestelmän sijaan.

Jos televisiota käyttää jo valmiiksi esimerkiksi Apple TV:n, Google TV:n tai pelikonsolin kautta, rajoite ei ole erityisen suuri. Jos taas on tottunut käyttämään pelkästään älytelevision omia sovelluksia, 150 euron Sync Box saattaa tarkoittaa myös uuden suoratoistolaitteen hankkimista.

Tämä on samalla HDMI-pohjaisen toteutuksen suurin kompromissi verrattuna kameralla television kuvaa seuraaviin ratkaisuihin. Vastapainoksi television yläpuolelle ei tarvitse asentaa erillistä kameraa, eikä järjestelmä vaadi kuvaruudun kuvaamiseen perustuvaa kalibrointia.

Teknisesti vain pieni, mutta tärkeä päivitys

Teknisesti uuden version tärkein parannus on HDMI 2.1. Alkuperäinen WiZ HDMI Sync Box jäi HDMI 2.0 vuoksi 4K-tarkkuudella 60 hertsin tasolle. Tavallisessa elokuvien ja televisiosarjojen katselussa tällä ei ollut suurta merkitystä, mutta esimerkiksi PlayStation 5:n kanssa rajoitus oli huomattavasti olennaisempi.

Uusi HDMI Sync Box 2.1 tukee 4K-kuvaa 120 hertsin virkistystaajuudella sekä 8K-kuvaa 60 hertsillä. Lisäksi tuettuna ovat HDR10, HDR10+ ja Dolby Vision. Näiden ansiosta Sync Boxia ei tarvitse samalla tavalla nähdä kuvanlaatua tai virkistystaajuutta rajoittavana välipalikkana.

Testissä järjestelmä oli pääasiassa Google TV Streamerin yhteydessä, joten HDMI 2.1 täyttä pelikapasiteettia ei lähdetty erikseen haastamaan. On kuitenkin hyvä, ettei noin 150 euroa maksava laite ole enää lähtökohtaisesti pullonkaula nykyaikaiselle 120 hertsin televisiolle.

Philips Smart LED HDMI Sync Box 2.1 pähkinänkuoressa

  • HDMI-versio: HDMI 2.1
  • Enimmäistarkkuus: 8K / 60 Hz
  • 4K-tuki: jopa 120 Hz
  • HDR-tuki: HDR10, HDR10+ ja Dolby Vision
  • Valo: 120 lumenia
  • Värilämpötila: 2 700–6 500 K
  • Teho: 17 wattia
  • Yhteys: Wi-Fi
  • Hallinta: WiZ-sovellus
  • Käyttöikä: jopa 15 000 tuntia
  • IP-luokitus: IP20

Valot tekevät juuri sen mitä niiden pitääkin

Kun asennuksesta ja HDMI-kytkennöistä on päästy yli, Philips Smart LED HDMI Sync Box 2.1 varsinainen käyttökokemus on erittäin suoraviivainen. Ja ehkä juuri se on laitteen paras ominaisuus.

Sync Box analysoi ruudulla näkyviä värejä ja valon kirkkautta, minkä jälkeen television takana oleva valonauha reagoi niihin käytännössä reaaliaikaisesti. Kun ruudun toisella puolella näkyy esimerkiksi voimakkaan sinistä ja toisella punaista, myös television ympärille muodostuu vastaava värimaailma.

Tarkoituksena ei ole niinkään valaista huonetta mahdollisimman kirkkaasti, vaan jatkaa television kuvaa seinälle ja tehdä katselukokemuksesta hieman suurempi kuin itse televisioruutu.

Valojen reagointi tuntuu luonnolliselta, ja erityisesti värikkään sisällön kanssa vaikutus on näyttävä. Kirkkaat animaatiot, elokuvat ja pelit ovat luonnollisesti otollisinta materiaalia tällaiselle järjestelmälle, mutta myös tavalliseen television katseluun tulee hieman lisää elävyyttä.

Kyseessä ei ole ominaisuus, jota ilman televisiota ei enää pystyisi katsomaan, mutta siihen tottuu yllättävän nopeasti. Efektin voimakkuutta voidaan myös muokata WiZ-sovelluksesta. Tarjolla ovat Cinematic-, Vibrant-, Relaxation- ja Rhythmic-tilat, joiden lisäksi kirkkautta ja tehosteen voimakkuutta voidaan säätää omien mieltymysten mukaan.

Kaikki eivät varmasti pidä siitä, että television ympärillä vilkkuu jatkuvasti eri värejä. Hieman maltillisemmilla asetuksilla valaistus voidaan kuitenkin saada enemmän tunnelmavalon kaltaiseksi, jolloin se tukee kuvaa varastamatta siltä huomiota.

Itse tuotteen toimintavarmuudesta jäi testijaksolla hyvä kuva. Kun alkuvaiheen HDMI-ongelmat oli saatu selvitettyä ja Google TV Streamer oli käytössä kuvalähteenä, Sync Box teki käytännössä juuri sen, mitä siltä odotettiin.

Yhteenveto

Philips Smart LED HDMI Sync Box 2.1 on yksinkertainen mutta toimiva tapa tuoda television katseluun lisää näyttävyyttä. Sen suurin vahvuus on helppous, sillä erillistä kameraa ei tarvita ja valot reagoivat kuvaan nopeasti sekä luonnollisesti. Erityisesti värikkäiden elokuvien, animaatioiden ja pelien kanssa vaikutus on parhaimmillaan erittäin onnistunut.

Uuden mallin HDMI 2.1 -tuki tekee kokonaisuudesta myös teknisesti selvästi järkevämmän kuin aikaisemmin, sillä 4K/120 Hz- ja 8K/60 Hz -tuki sopivat paremmin yhteen nykyaikaisten televisioiden ja pelikonsolien kanssa.

Täydellinen ratkaisu ei kuitenkaan ole, sillä Sync Box vaatii aina ulkoisen HDMI-kuvalähteen, joten television omien suoratoistosovellusten kanssa valojen synkronointi ei onnistu. Lisäksi testissä Samsungin television ja soundbarin yhdistelmä aiheutti aluksi yllättäviä HDMI-ongelmia.

Kun järjestelmä on saatu toimimaan, Philips Smart LED HDMI Sync Box 2.1 tekee kuitenkin juuri sen, mitä lupaa. Noin 150 euron hinnalla kyseessä on varsin kiinnostava lisä erityisesti niille, jotka haluavat Ambilight-tyyppistä tunnelmaa ilman uuden television hankkimista.

Hyvää

  • Näyttävä ja nopeasti kuvaan reagoiva valaistus
  • Helppo perusidea ja käyttöönotto
  • HDMI 2.1 sekä 4K/120 Hz- ja 8K/60 Hz -tuki
  • Ei tarvitse erillistä kameraa
  • Valonauha sisältyy pakettiin
  • Hinta kokonaisuuteen nähden kohtuullinen

Huonoa

  • Ei toimi television omien sovellusten kanssa
  • Vaatii aina ulkoisen HDMI-kuvalähteen
  • HDMI-ketju voi aiheuttaa yhteensopivuusongelmia muun AV-laitteiston kanssa
  • Vaikutus riippuu paljon television sijoittelusta ja taustaseinästä

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut