XiaomiYleinen

Xiaomi esitteli Mi Band 4 -aktiivisuusrannekkeen Kiinassa

Xiaomi on esitellyt kotimarkkinoillaan Kiinassa uuden Mi Band 4 -aktiivisuusrannekkeen, joka on seuraaja viime vuonna julkaistulle Mi Band 3 -rannekkeelle. Uutuusranneke tarjoaa edeltäjäänsä verrattuna selviä uudistuksia, vaikka ulkoinen design on pysynyt pitkälti samanlaisena.

Suurin uudistus löytyy näytöstä, sillä Mi Band 4 on ensimmäinen malliston aktiivisuusrannekkeista, jossa on 0,95 tuuman AMOLED-värinäyttö, jonka tarkkuus on 120 x 240 pikseliä. Muun muassa Mi Band 3 -rannekkeessa oli vielä mustavalkonäyttö. Toinen suuri uudistus on kuusiakselinen kiihtyvyysmittari, jonka kerrotaan olevan erittäin tarkka. Xiaomi on rakentanut Mi Band 4 -laitteesta myös vedenpitävän (5ATM) ja sen kanssa on mahdollista sukeltaa 50 metrin syvyyteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kiinassa Mi Band 4 tukee myös offline-maksuja AliPayn kautta ja laite tukee myös puheentunnistusta. Xiaomi kutsuu aktiivisuusranneketta maailman ensimmäiseksi AI-rannekkeeksi, sillä käyttäjät voivat aktivoida käyttöönsä myös XiaoAI-avustajan, jonka avulla voidaan ääniohjata muita Xiaomin ekosysteemin tuotteita.

Uudessa Mi Band 4 -laitteessa on muun muassa 512 Kt RAM-muistia, 16 Mt sisäistä tallennustilaa sekä Bluetooth 5.0 LE -yhteys. Rannekkeesta on myös erillinen NFC-versio, joka mahdollistaa lähimaksamisen. Mi Band 4:n perusversion akun koko on 135 milliampeerituntia ja sen luvataan kestävän jopa 20 päivää. Mi Band 4 NFC-versiossa akku on kooltaan 125 milliampeerituntia ja sen on kerrottu kestävän 15 päivää.

Xiaomi tuo Mi Band 4:n Kiinassa tarjolle heti ja hintaa löytyy 169 juania, eli noin 22 euroa. Laitteelle on saatavilla myös viisi eri väristä ranneketta. Xiaomin odotetaan tuovan Mi Band 4 -rannekkeen myyntiin myös lähiviikkoina Euroopassa.

Lähde: Xiaomi Mi Band 4 -tuotesivu (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Xiaomi