XiaomiYleinen

Xiaomi esitteli MIUI 13 -käyttöliittymän – laajenee älykelloihin, televisioihin ja muihin laitteisiin

Xiaomi MIUI 13

Xiaomi on esitellyt tänään uusien Xiaomi 12 -sarjan puhelimien rinnalla myös yhtiön uuden MIUI 13 -käyttöliittymän. Xiaomin mukaan yhtiön MIUI-käyttöliittymällä on globaalisti jo yli 500 miljoonaa käyttäjää ja yhtiö on panostanut viimeisen vuoden aikana bugien korjaamiseen ja sujuvuuden parantamiseen.

MIUI-käyttöliittymä on nyt laajennettu myöskin muihin laitteisiin. Aikaisemmin MIUI on löytynyt puhelimista ja tabletista, mutta jatkossa se tulee osaksi Xiaomin älykelloja, kodinlaitteita ja televisioita. Samalla Xiaomi kertoi uudesta saumattomasta yhteydestä laitteiden välillä, joka helpottaa esimerkiksi sisällön siirtämistä puhelimesta televisioon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

MIUI 13 -versiossa on edistetty yksityisyyden suojaamista, sillä mukaan on lisätty kolme toimintoa, jotka ovat kasvojen vahvistussuojaus, yksityisyyden vesileima ja sähköinen petossuojaus. Esimerkiksi kasvojen vahvistuksessa sovellus ottaa kuvan koko käyttäjän ylävartalosta.

MIUI 13 tarjoaa myös uuden MiSans-järjestelmäfontin, joka on suunniteltu kokonaan uudestaan. Yksi uudistuksista on myös Beauty Sciencen kanssa yhteistyössä kehitetty taustakuvaratkaisu, jossa kuvat on tallennettu mikroskoopin avulla ja niissä on esillä kiteiden muodostuminen animaationa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yksi merkittävä uutuusominaisuus on myös aikaisempaa paremmat widgetit. Widgeteissä voi nyt olla nopeita ja käytännöllisiä toimintoja.

MIUI 13 Pad

Xiaomi esitteli myös uuden MIUI 13 Pad -käyttöliittymän tableteille. Xiaomi kertoo optimoineensa käyttöliittymää entistä paremmaksi suuremmilla näytöillä. Xiaomi on parantanut myöskin moniajoa helpottaen useiden sovelluksien käyttämistä samanaikaisesti. Lisäksi MIUI 13 Pad -versiossa voidaan vetää ja upottaa sovelluksia tehtäväpalkkiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aluksi MIUI 13 tulee tarjolle Kiinassa puhelimille, joita ovat Xiaomi 12 Pro, Xiaomi 12, Xiaomi 12X, Xiaomi 11 Pro, Xiaomi 11 ja Xiaomi 11 Ultra. Jakelu käynnistyy tammikuussa 2022. Tableteille suunnattu versio tulee myöskin tammikuussa Xiaomi Pad 5- ja Pad 5 Pro -tableteille.

Lähde: Xiaomi (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Xiaomi