Yhdysvallat iski kiinalaisjätteihin – BYD, Alibaba ja Baidu leimattiin sotilasyhtiöiksi

Yhdysvallat kiristää jälleen otettaan kiinalaisista teknologiayhtiöistä. Pentagon on lisännyt useita Kiinan tunnetuimpia yrityksiä listalle, jonka mukaan yhtiöillä epäillään olevan yhteyksiä Kiinan armeijaan tai sen tukemiseen.
Uudelle listalle on nostettu muun muassa verkkokauppajätti Alibaba, hakukone- ja tekoäly-yhtiö Baidu, sähköautovalmistajat BYD ja Nio sekä joukko Kiinan teknologiateollisuuden kannalta keskeisiä yrityksiä. Mukana ovat myös esimerkiksi muistipiirivalmistajat CXMT ja YMTC, robotiikkayhtiöt Unitree ja RoboSense, näyttövalmistajat BOE Technology Group ja Tianma Microelectronics sekä bioteknologiayhtiö WuXi AppTec.
Kyseessä on niin sanottu 1260H- tai CMC-lista, johon Yhdysvallat kokoaa yhtiöitä, joiden katsotaan olevan “kiinalaisia sotilasyhtiöitä”. Listaus ei tarkoita suoria pakotteita, mutta sillä voi olla merkittäviä vaikutuksia yhtiöiden liiketoimintaan Yhdysvalloissa.
Yhdysvaltain puolustusministeriö ei saa enää myöhemmin tässä kuussa tehdä suoria sopimuksia listalla olevien yhtiöiden kanssa. Vuodesta 2027 lähtien kielto laajenee myös tuotteisiin ja palveluihin, joita hankittaisiin välikäsien kautta.
Käytännössä listaus toimii myös voimakkaana varoituksena yhdysvaltalaisille yrityksille ja viranomaisille. Vaikka yhtiöt eivät automaattisesti joudu pakotelistalle, Pentagonin näkemys voi vaikuttaa siihen, miten yrityksiin suhtaudutaan Yhdysvaltain markkinoilla.
Alibaba tyrmäsi väitteet nopeasti, yhtiön mukaan sen lisäämiselle listalle ei ole perusteita, eikä se ole kiinalainen sotilasyhtiö tai osa niin sanottua sotilas-siviilifuusio-strategiaa. Alibaba kertoi myös aikovansa käyttää kaikki mahdolliset oikeudelliset keinot listauksen haastamiseksi.
Myös Baidu kiisti väitteet jyrkästi. Yhtiön mukaan ajatus siitä, että Baidu olisi sotilasyhtiö, on täysin perusteeton. Baidu ilmoitti aikovansa käyttää kaikki käytettävissä olevat keinot saadakseen nimensä pois listalta. WuXi AppTec puolestaan kutsui listausta virheelliseksi ja kertoi ryhtyvänsä välittömiin toimiin sen korjaamiseksi.
Kiinan Washingtonin-suurlähetystö kommentoi asiaa toteamalla Kiinan vastustavan “syrjivien listojen” käyttämistä kiinalaisyrityksiä vastaan. Kiinan mukaan maan yritykset noudattavat paikallisia lakeja ja sääntöjä, ja Yhdysvaltojen pitäisi tarjota niille reilu ja syrjimätön toimintaympäristö.
Yhdysvaltojen ja Kiinan välit ovat olleet jo valmiiksi kireät teknologian, kaupan ja turvallisuuspolitiikan ympärillä. Listan päivitys julkaistiin alle kuukausi sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasi Kiinan presidentin Xi Jinpingin Pekingissä.
Listauksessa on nyt mukana hyvin laaja kirjo Kiinan teknologiaosaamista sähköautoista robotiikkaan, tekoälyyn, puolijohteisiin, bioteknologiaan ja näyttöteknologiaan. Listalla olevat yritykset voivat hakea poistamista listalta. Aiemmin jotkin yhtiöt ovat myös haastaneet Yhdysvallat oikeuteen vastaavien listausten vuoksi.
Lähde: Reuters.com

