
YotaPhone 2 on venäläisen Yota Devices yrityksen ensimmäinen massamarkkinoille suunnattu kaksi näyttöinen älypuhelin, jonka hinta oli aluksi varsin suolainen. Nyt venäläinen MobileTelefon-uutissivusto kertoo, että puhelimen hinta sai tuntuvan alennuksen tänään. Sivusto kertoo, että puhelin maksaa Venäjällä enää 29 990 ruplaa, joka on euroihin muutettuna noin 400 euroa. Aiemmin puhelimen hinta oli venäjällä noin 34 000 ruplaa, joka on euroina noin 450 euroa.
Suomesta puhelinta saa muun muassa Verkkokauppa.comista sekä Elisalta, mutta hinnat ovat vielä 650 eurosta ylöspäin. Yota itse myy verkkokaupassaan puhelinta Suomeen noin 599 euron hintaa. Tarkkaa varmuutta siitä ei ole, että tuleeko hinnanalennus myös Suomeen.
Lisää aiheesta:Android
Android
Android 17 helpottaa iPhonesta luopumista – siirtää nyt myös salasanat, eSIMin ja iMessage-historian
Google on laajentanut Android 17 -käyttöjärjestelmän tiedonsiirtotyökalua, jonka tavoitteena on tehdä iPhonesta Android-puhelimeen siirtymisestä aikaisempaa ...
Google
Google julkaisi Android 17 -päivityksen – tuo mukanaan kelluvat sovellusikkunat, paremman tietoturvan ja työkaluja sisällöntuottajille
Google on julkaissut virallisesti Android 17 -version. Uusi päivitys on lähtenyt jakeluun ensimmäisenä Googlen omille ...

