AndroidGoogleYleinen

Android 13 -käyttöjärjestelmän ensimmäinen beetaversio julkaistiin

Android 13

Google julkaisi jo helmikuussa ensimmäisen Android 13 -käyttöjärjestelmän kehittäjäversion, mutta tänään yhtiö on julkaissut järjestyksessään ensimmäisen beetaversion. Syksyllä virallisesti julkaistava Android 13 -versio tuo mukanaan useita kehittäjille hyödyllisiä muutoksia ja se parantaa yksityisyyttä, Material You -muotokieltä ja paljon muuta.

Aikaisemmat kehittäjäversiot olivat nimensäkin mukaisesti suunnattu vain kehittäjille, mutta nyt uusin ensimmäinen Android 13 -beetaversio on selvästi lähempänä lopullista versiota. Beetaversio on suunnattu tavallisille käyttäjille, jotka haluavat kokea Android 13:n uudet ominaisuudet ennen varsinaista julkaisua. Googlen tavoitteena on saada yleistä palautetta tavallisilta käyttäjiltä, mutta beetaversiota ei silti ole tarkoitettu käytettäväksi ykköspuhelimessa tai päivittäisessä käytössä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Googlen mukaan huomattavimmat uudet ominaisuudet Android 13:n ensimmäisessä beetaversiossa ovat tarkemmat mediatiedostojen oikeudet sekä ennakoiva äänen reititys. Lisäksi paremman virheraportoinnin avulla kehittäjät pystyvät saamaan tarkempia tietoja virheistä.

Tarkemmat mediatiedostojen oikeudet ovat merkittävä parannus verrattuna aikaisempaan. Tällä hetkellä sovellukset pyytävät oikeutta puhelimen tallennustilaan, jolloin annetaan oikeus kaikenlaisiin mediatiedostoihin. Android 13:n kohdalla mukaan on saatu kolme uutta käyttöoikeutta, sillä sovellukset voivat pyytää erikseen esimerkiksi oikeutta kuville, videoille sekä äänitiedostoille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ennakoiva äänen reititys helpottaa mediasovelluksia tunnistamaan, mihin niiden ääni on tarkoitus reitittää. Google on lisännyt uuden äänireititys-rajapinnan AudioManager-luokkaan. Yhdellä rajapinnalla voidaan noutaa esimerkiksi luettelo laitteista, joita voidaan käyttää määritetyn äänen toistamiseen. Lisäksi yksi rajapinnoista auttaa ymmärtämään, voidaanko ääntä striimata suoraan. Uusien rajapintojen avulla voidaan määrittää paras ääniformaatti käytettäväksi toistettavalle äänelle.

Google antaa Pixel-puhelimien käyttäjille mahdollisuuden testata Android 13:n ensimmäistä beetaversiota tästä päivästä lähtien. Virallisesti Android 13 tullaan näkemään syksyllä ja loppuvuodesta sen jakelu alkaa laajemmin useiden valmistajien puhelimille.

Android 13:n aikataulu

Lähde: Google

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android