Google on tänään kertonut muuttaneensa älykelloille kehitetyn Android Wear -käyttöjärjestelmän nimen. Tästä päivästä lähtien älykellojen käyttöjärjestelmä kantaa nimeä Wear OS.
Uudelle nimelle on muutamia syitä, joista Google tuo esille muun muassa sen, että joka kolmatta Android-älykelloa käytetään iPhone-puhelimien kanssa. Uusi nimi osoittaa myös vahvemmin, että Wear OS on älykellojärjestelmä Googlelta, joka on suunniteltu kaikille, eikä ainoastaan Android-käyttäjille.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Wear OS:n uskotaan saavan suuria muutoksia tulevaisuudessa, mutta nyt nimen muutoksen yhteydestä niistä ei kerrottu. Todennäköisesti uudistuksista kerrotaan tarkemmin toukokuussa Google I/O -tapahtumassa.
Lähde: Google
Lisää aiheesta:Android
Android
Google Messages -sovellukseen saapuu odotettu viestien poistotoiminto
Google on hiljalleen laajentanut Messages-sovelluksensa ominaisuuksia sen jälkeen, kun RCS (Rich Communication Services) -tuki otettiin ...
Android
Android 17 tarjoilee pohjoismaista kahvipullaperinnettä
Androidin kehitysversioiden koodinimet ovat jo pitkään seuranneet makeiden jälkiruokien teemaa, ja nyt on paljastunut, että ...