
Xiaomi 17
Tunnettu analyytikko Ming-Chi Kuo on kertonut uusimmassa raportissaan, että Xiaomi on joutunut laskemaan merkittävästi uuden Xiaomi 17 -sarjan älypuhelinten toimitusennusteita. Kuon mukaan toimituksia on leikattu noin 20 prosenttia, kun alkuperäinen tavoite oli noin 10 miljoonaa yksikköä.
Jos Xiaomin hinnoittelu- ja markkinointistrategia ei parane lähiaikoina, 17-sarjan kokonaismyynti saattaa jäädä jopa edellisen 15-sarjan noin kahdeksan miljoonan laitteen alapuolelle.
Kuon mukaan suurin syy ennusteen leikkaukseen löytyy standardimallin heikosta kysynnästä. Sen odotettiin kattavan jopa 50-55 prosenttia sarjan myynnistä, mutta lanseerauksen jälkeen osuus on jäänyt vain 15-20 prosentin tasolle. Vaikka Pro- ja Pro Max -mallien tilausmääriä on hieman kasvatettu, ei se riitä paikkaamaan standardimallin myyntivajetta, minkä vuoksi kokonaisennustetta jouduttiin laskemaan.
Yksi keskeinen syy standardimallin heikkoon vetoon on Applen iPhone 17:n yllättävän vahva kysyntä Kiinan markkinoilla.
Xiaomin perustaja ja toimitusjohtaja Lei Jun kommentoi eilen Weibon puolella, että monissa myymälöissä Xiaomi 17 Pro Max on jo loppuunmyyty ja suositteli asiakkaille sen sijaan kokeilemaan Xiaomi 17 Pro -mallia.
Xiaomi 17 -sarjan myynti alkoi 27. syyskuuta, ja Xiaomi kertoi heti avaustunnin aikana rikkoneensa vuoden 2025 myyntiennätyksiä. Erityisesti Xiaomi 17 Pro Max nousi myydyimmäksi malliksi, ja sen osuus koko sarjan avauspäivän toimituksista oli yli 50 prosenttia.
Lähde: X