AppleYleinen

Applelle jättimäinen 13 miljardin euron lasku maksamattomista veroista – Euroopan komissio voitti oikeustaistelun

Applen logo

Euroopan unionin tuomioistuin antoi tiistaina ratkaisun Applen ja Euroopan komission välisessä kymmenen vuotta kestäneessä verokiistassa. Apple on saanut jättimäisen miljardien eurojen laskun vain muutamia tunteja uusien iPhone 16 -puhelimien, Watch Series 10 -älykellojen sekä AirPods 4 -kuulokkeiden julkaisun jälkeen.

Vuonna 2014 Euroopan komissio avasi tutkinnan Applen verotuksesta erityisesti Irlannissa. Vuonna 2016 komissio määräsi Irlannin perimään Applelta takaisin jopa 13 miljardia euroa veroja, sillä yhtiö todettiin olleen saaneen laittomia veroetuja kahden vuosikymmenen ajan. Apple ja Irlanti valittivat komission päätöksestä, ja vuonna 2020 EU:n yleinen tuomioistuin kumosi komission päätöksen vedoten siihen, ettei komissio ollut onnistunut osoittamaan, että Applen olisi annettu erityiskohtelua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Euroopan komissio vei asian korkeimman oikeusasteen käsiteltäväksi. Euroopan unionin tuomioistuin kumosi tiistaina yleisen tuomioistuimen päätöksen ja vahvisti komission alkuperäisen vuonna 2016 tekemän päätöksen, jonka mukaan Apple oli saanut laittomia veroetuja.

”Irlanti on myöntänyt Applelle laittomia etuja, jotka sen on nyt perittävä takaisin,” totesi tuomioistuin tiistaina ja korosti, että tämä on asiassa ”lopullinen tuomio”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Apple sai aiemmin tänä vuonna 1,8 miljardin euron sakon sovelluskauppasääntöjen rikkomisesta ja nyt kolme uutta tutkintaa on käynnissä digitaalista kilpailua koskevien sääntöjen rikkomisesta.

Apple kommentoi tiistaina, että kiista ei koske sitä, kuinka paljon veroja yhtiö maksaa, vaan sitä, mille hallitukselle ne maksetaan. Yhtiön edustaja Julien Trosdorf korosti, että Apple on aina maksanut kaikki sille kuuluvat verot siellä, missä se toimii, eikä sille ole koskaan tehty erityissopimuksia.

Lähde: Reuters.com 

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple