AppleYleinen

Applen pääsuunnittelija jättää yhtiön lähes 30 vuoden jälkeen

Jony Ive ja Tim Cook

Applen pääsuunnittelija Jony Ive jättää yhtiön tämän vuoden aikana ja perustaa oman suunnitteluyrityksen. Ive on johtanut Applen suunnittelutiimiä vuodesta 1996 lähtien.

Vaikka Apple menettää arvostetun pääsuunnittelijansa, niin Iven ja Applen kerrotaan tekevän silti tiivistä yhteistyötä, sillä Apple aikoo olla tulevan suunnitteluyrityksen asiakas. Applen mukaan yhtiö tulee jatkamaan Iven kanssa eksklusiivisien projektien parissa työskentelyä. Jonathan Iven kädenjälki näkyy tällä hetkellä lukuisissa iPodeissa, Maceissa, iPhoneissa ja iPadeissa. Ive on myös ollut suunnittelemassa Applen uutta Apple Park -kampusta sekä Applen kauppojen ulkoasua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Laitteiden suunnittelun lisäksi Ive on vastannut tiiminsä kanssa Applen ohjelmistojen suunnittelusta. Muun muassa vuonna 2013 suuresti uudistunut iOS 7 oli tiimin yksi merkittävimmistä tuotteista.

Iven tehtävät siirtyvät pian teollisen muotoilun johtaja Evans Hankeylle sekä Human Interface Design -tiimin johtaja Alan Dyelle. Molemmat raportoivat toiminnasta operatiiviselle johtajalle Jeff Williamsille.

Ive muodosti läheisen työ ja henkilökohtaisen suhteen Steve Jobsiin, kun Applen perustaja palasi konkurssin partaalla olleeseen yritykseen vuonna 1997. Yksi ensimmäisistä tuotteista, jossa nämä kaksi henkilö tekivät yhteistyötä, oli vuoden 1998 iMac. Tämän jälkeen Apple on noussut yhdeksi maailman arvostetuimmista teknologiayrityksistä.

Lähde: Applen lehdistötiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple