AndroidArvostelutHuaweiYleinen

Arvostelussa Huawei P10 – parasta Huaweilta

Kiinalainen Huawei julkaisi helmikuussa Mobile World Congress -messuilla kaksi uutta lippulaivaälypuhelinta, Huawei P10:n ja Huawei P10 Plussan. Suomessa uutuuspuhelimet saapuivat kauppojen hyllyille maaliskuussa ja myös yksi kappale normaalia Huawei P10 -versiota päätyi SuomiMobiilin käsiin. Huawei P10 on seuraaja viime vuoden Huawei P9 -puhelimelle ja puhelimien ominaisuudet ovat pitkälti samat. Huawei P10:ssä ne on kuitenkin päivitetty vuoden 2017 tasolle. Huawei P9:n kohdalla tuotiin ensimmäistä kertaa älypuhelimiin kaksoiskamera, joka oli yhdessä Leican ja Huawein kehittämä. Nyt Huawei P10:ssä sama tarina jatkuu, mutta selvästi päivitettynä.

Huawei P10 on yksinkertaisen tyylikäs puhelin ja muotoiluun on otettu oppia hieman Applelta, joka ei varmasti ole yhtään huono seikka, sillä Huawei on silti osannut tuoda laitteeseen oman tutun ilmeensä, joka on löytynyt jo monista Huawei P-malliston puhelimista. Huawei P10 on myös teknisesti yksi tämän hetken vakuuttavimmista puhelimista. Vaikka puhelimessa on kaikki lippulaivapuhelimen piirteet, niin Huawei on onnistunut pitämään laitteen hinnoittelun kurissa. Vuonna 2015 julkaistu Huawei P8 saapui Suomessa myyntiin 499 euron hintaisena ja viime vuoden Huawei P9 taasen maksoi 549 euroa. Nyt Huawei P10:n kohdalla hinta jatkaa jälleen kasvuaan ja suositushinnaksi on kerrottu 599 euroa. Huawei on tietoisesti nostanut puhelimiensa hintaa Suomessa viime vuosina, mutta syykin on luultavasti yksinkertainen. Tekniikka kehittyy ja uusia puhelimia ei voida myydä enää samalla hinnalla. On myös totta, että Huawei on nostanut tunnettavuuttaan Suomessa ja muualla Euroopassa, jonka seurauksena uutuuspuhelimille voidaan asettaa hieman korkeampia hintalappuja. Positiivista kuitenkin on, että Huawei ei ole lähtenyt P-mallistossa nostamaan hintaa esimerkiksi Samsungin ja Applen 800 euron tasolle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Päivitetyn muotoilun ohella Huawei on tuonut uutuuspuhelimensa saataville monessa eri värissä, mutta Suomessa saadaan tyytyä vain muutamiin värivaihtoehtoihin. Saatavilla on värivaihtoehdot musta, kultainen, sininen ja hopea. SuomiMobiilin testiin saapui musta Huawei P10 -versio.

Tässä arvostelussa tulemme käymään Huawei P10:n läpi niin teknisesti kuin ulkoisestikin. Artikkelissa tulen kertomaan henkilökohtaisen mielipiteeni sekä kokemukset laitteesta.


Tekniset tiedot
Huawei P10 (VTR-L29)
Mitat: 145.3 x 69.3 x 7 mm
Paino: 145 g
Näyttö: 5.1 tuumaa Full HD (1920 x 1080) Gorilla Glass 5
Suoritin: 8-ytiminen Kirin 960 (Mali-G71 MP8)
Muisti: 4 gigatavua RAM-muistia 64 gigatavua sisäistä tallennustilaa
Kamerat: 20 MP + 12 MP kaksoiskamera ja 8 megapikselin etukamera
Akku: 3200 mAh ( ei irrotettava)
Käyttöjärjestelmä: Android 7.0 Nougat (EMUI 5.1)
Muuta: sormenjälkilukija ja muistikorttipaikka/ Dual-SIM

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myyntipakkaus

Huawei on viime vuosina ymmärtänyt, kuinka lippulaivapuhelimet tulisi pakata ja myös Huawei P10:n myyntipakkaus on varsin pelkistetyn tyylikäs. Pakkaus on väritykseltään valkoinen ja ulkopuolelta löytyy Huawein ja Leican logot sekä teksti ”Huawei Design”. Myyntipakkaus avataan yksinkertaisesti paketin päältä vetämällä keskeltä ulospäin, aivan kuin oven avaisi.

Myyntipakkauksesta tulee ensimmäisenä esille itse Huawei P10 -puhelin käärittynä suojamuoviin. Puhelimen alta löytyy pienempi laatikko, joka pitää sisällänsä pikakäyttöohjeet, SIM-korttiluukun avaajan sekä muovisen suojakuoren. Näiden alta löytyy vielä kaksi lokeroa, joista löytyy Huawein perinteiset nappikuulokkeet, pikalaturi sekä USB-C -tyypin johto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei P10:n mukana tulee siis kaikki tarvittava puhelimen käytön aloittamiseen. Erityinen positiivinen seikka myyntipakkauksen sisällössä oli suojakuori, jota ei läheskään kaikkien puhelimien mukana tule, mutta Huawei on viimeisimpien puhelimien kohdalla kunnostautunut tässäkin asiassa.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

iPhone 7… – siis Huawei P10. Tällä kertaa Huawei on lähtenyt ottamaan oppia kilpailijaltaan, sillä Huawei P10 näyttää hyvin paljon iPhone 7 -puhelimelta. Testijakson aikana sain kuulla monesti kysymyksen ”Mikä iPhone sulla on?”, mutta Apple-uskovaiset saivat pettyä, kun kerroin puhelimen olevan Huawein tuorein lippulaivapuhelin. Huawei P10:stä löytyy paljon yhtäläisyyksiä iPhone 7 -puhelimen kanssa, sillä Huawei on lähtenyt pyöristämään huomattavasti puhelimen muotoilua verrattuna viime vuoden Huawei P9 -puhelimeen. Huawei P10:n yhtäläisyydet iPhone 7:n kanssa ei jää vain pyöristettyihin muotoihin, sillä Huawei on matkinut Applelta myös laitteen takaosasta löytyvien antenniviivojen asettelun. Vielä Huawei P9:ssä antenniviivat olivat suorat, mutta Huawei P10:ssä ne myötäilevät laitteen rungon muotoilua.

En sano, että Huawei P10:n muotoilu olisi huono tai Applelta matkiminen tekisi puhelimesta jotenkin huonon, sillä näin ei ole. Henkilökohtaisesti pidän Huawei P10:n muotoilusta, sillä siinä yhdistyy iPhone 7:n muotoilun hyvä ergonominen asetelma sekä Huawein oma persoonallisuus, joka on löytynyt aina Huawei P-mallistosta.

Huawei P10 istuu erinomaisesti käteen pyöristettyjen muotojensa ansiosta ja laite tuntuu erityisen jämäkältä. Huawei P10 on myös tyylikkään ohut, joka parantaa mielestäni puhelimen käsituntumaa. Huawei ilmoittaa paksuudeksi 7 millimeriä, joka on esimerkiksi millimetrin vähemmän kuin Samsungin Galaxy S8 -puhelimella. Huawei P10 on 69,3 millimetriä leveä ja 145,3 millimetriä pitkä. Puhelimen fyysiset mitat eivät siis ole kovinkaan paljoa muuttuneet verrattuna viime vuoden Huawei P9 -puhelimeen. Huawei on kuitenkin onnistunut saamaan uutuuspuhelimeensa yhden gramman lisää painoa verrattuna viime vuoden malliin. Huawei P10 painaa 145 grammaa, joten kyseessä on varsin kevyt laite, esimerkiksi Galaxy S8 painaa 155 grammaa. Molempia puhelimia käytettäessä vierekkäin painoeron huomaa selkeästi.

Laadullisesti Huawei P10 on myös erinomainen. Puhelin koostuu yhdestä metallipalasta ja ainakin musta väriversio on matta ja näin ollen ei yhtä liukas kuin esimerkiksi puhelimet, joissa on lasinen takakuori. Huawei P10:n etupuolella on 2.5D:n kaareva Gorilla Glass 5 -lasi, joka tuottaa lähes saumattoman vaihdoksen metallista lasiin. Metallin ja lasin välissä on kuitenkin ohut musta muovinen kaistale, joka ainakin itseäni toisinaan hieman häiritsi. Mielestäni lippulaivapuhelimessa ei saisi näkyä päällepäin muovisia osia. Huawei P10:n laadukkuuteen eniten vaikuttava seikka on erityisesti näyttölasista puuttuva oleofobinen pinnoite, jonka takia näyttö tuntuu tahmealta. Ilman näytön pinnoitetta lasi kerää nopeasti likaa ja erityisesti rasvaa sormista. Mielestäni näyttöön kerääntyneitä likoja on myös todella vaikea saada kokonaisuudessaan pois, joka on Huawei P10:n suurin heikkous. Toki Huawei on asettanut jo tehtaalla puhelimen päälle muovisen suojakalvon, jota ei kannata ottaa ainakaan heti pois. Huawei P10:n kanssa kannattaa aina siis käyttää suojakalvoa.

Huawei P10:n ulkoisessa olemuksessa on ainakin vielä yksi itseäni positiivisesti ilahduttava yksityiskohta. Puhelimen virtapainikkeesta on tehty tunnistettavampi ja nyt sen erottaa jo käsituntumalla samalla sivulla olevasta äänenvoimakkuuspainikkeesta. Virtapainike on sijoitettuna pieneen syvennykseen ja painikkeen pinta on karhea. Virtapainiketta kiertää myös kapea punainen viiva, joka on pieni, mutta ei huomaamaton yksityiskohta, jolla Huawei tuo ainakin puhelimen mustaan väriversioon kaivattua pirteyttä.

Huawei P10:n etupuolelta löytyy näytön alapuolelta lasin alle piilotettu sormenjälkilukija, joka toimii valinnaisesti myös näytön ulkopuolisena navigointinäppäimenä. Näytön yläpuolella on kuuloke, etukamera, valoisuudentunnistin sekä pieni ilmoitusvalo. Tällä kertaa Huawei on päättänyt jättää laitteen etupuolelta kokonaan pois perinteisen logonsa, joka oli läsnä vielä Huawei P9 -mallissa. Huawei P10:n takaosassa on Leican ja Huawein yhdessä kehittämä kaksoiskamera, jota korostamassa on noin senttimetrin levyinen lasikaistale. Kameran kaverina on myös kaksivärinen kaksois-LED-salama sekä laserautomaattitarkennus. Huawei P9:n tapaan myös Huawei P10:n kameran yhteyteen on lisätty Leica-merkintä sekä linssin tiedot (Summarit-H 1:2.2/27 ASPH). Kameraosion alapuolelle on sijoitettu Huawein logo. Huawei P9 -puhelimessa sormenjälkilukija oli laitteen takana, mutta valitettavasti Huawei on päättänyt kokeilla sormenjälkilukijaa nyt laitteen edessä Mate 9 Pro -puhelimen tapaisesti.

Puhelimen oikeassa reunassa on äänenvoimakkuuspainikkeet sekä käynnistyspainike, kun taasen vasemmassa reunassa on ainoastaan paikka SIM-korteille tai yhdelle SIM-kortille ja muistikortille. Huawei P10 yläreunasta löytyy yksi mikrofoni. Alareunaan on sijoitettuna tuttu 3,5 millimetrin kuulokeliitin, USB-C -tyypin liitin sekä kaiutinritilä.

Näyttö

Huawei ei ole tehnyt Huawei P10:n näyttöön kovinkaan radikaaleja muutoksia verrattuna viime vuoden Huawei P9 -malliin. Näytön koko on tosin vuoden mittaan päässyt hieman kutistumaan, sillä Huawei P9 -puhelimessa oli 5,2 tuuman näyttö ja nyt Huawei P10:stä löytyy 5,1 tuuman näyttö. Näytön kokojen ero on varsin minimaalinen ja sitä tuskin edes huomaa. Huawei käyttää puhelimessa viime vuoden mallista tuttua IPS-NEO LCD -paneelia, jonka tarkkuus on Full HD -tasoa (1080 x 1920). IPS-NEO LCD -teknologian perusideana on saada aikaan parempi ja syvempi tummien värien toisto. Valitettavasti Huawei P10:n näyttö ei pääse AMOLED-näyttöjen tasolle tummien värien toistossa, mutta tummat värit ovat ainakin paremman näköisiä Huawei P10:ssä kuin puhelimessa, jossa on tavallinen LCD-näyttö.

Huawei ei ole vieläkään siirtynyt lippulaivapuhelimensa perusmallissa tarkempaan QHD -tasoiseen näyttöpaneeliin. Tällä hetkellä monet muut valmistajat tyytyvät jo tarkempiin näyttöihin, mutta molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Full HD -näytöt säästävät akkua enemmän kuin QHD -näytöt, mutta tarkemmalla näytöllä olisi miellyttävämpi katsella videoita ja kuvia. Tarkemmalla näytöllä myös erilaiset virtuaalisen todellisuuden hyödyt olisivat aivan eri tasolla. Todellisuudessa harvat kuitenkin huomaavat Full HD- ja QHD -näytöissä suurta eroa, jonka takia myös heikompi tarkkuus ei ole mikään heikkous.

Puhelimessa on 71,2 prosentin näyttö-runko-suhde, joka on hyvin yleinen tässä kokoluokassa, mutta jos halutaan ottaa vertailukohdaksi esimerkiksi Applen iPhone 7, jonka näyttö-runko-suhde on 65.6 prosenttia, niin Huawei on onnistunut painamaan puhelimen koon huomattavasti pienemmäksi. Toiseksi luonnolliseksi vertailukohdaksi voisi ottaa Samsung Galaxy S8:n, jonka näyttö-runko-suhde on huimat 83,6 prosenttia.

Huawei P10:ssä on huippuluokan näyttö, joka toistaa värit kiitettävästi ja näyttö on niin kirkas, että siitä saa selvää myös auringonpaisteessa. Näytön katselukulmat ovat myös tuttua lippulaivapuhelimien tasoa. Huawei P10:n näyttö ei siis tarjoa mitään erikoista, mutta se on kuitenkin toteutettu niin kuin lippulaivapuhelimissa kuuluukin, eli erinomaisesti.

Tekniikka ja suorituskyky

Koska kyseessä on Huawein lippulaivapuhelin, niin Huawei P10 pitää sisällänsä huippuluokan tekniikkaa. Puhelimen sisällä ei kuitenkaan ole mitään ennennäkemätöntä, sillä teknisesti Huawei P10 on kuin viime vuoden loppupuolella julkaistu Huawei Mate 9. Huawei P10:n sydämenä toimii siis kahdeksanytiminen Kirin 960 -järjestelmäpiiri, joka koostuu neljästä 1.8 GHz:n taajuudella hyrräävästä Cortex-A53-ytimestä sekä neljästä 2.4 GHz:n taajuudella toimivasta Cortex-A73-ytimestä. Grafiikkasuorittimen virkaa Huawei P10:ssä hoitaa Mali-G71 MP8. Puhelimessa on 4 gigatavua RAM-muistia, joka tuntuu Huawei P10:n tapauksessa riittävän loistavasti. Jos kuitenkin kaipaa enemmän RAM-muistia, niin suurempi Huawei P10 Plus tarjoaa sitä 6 gigatavua. Sisäistä tallennustilaa Suomessa myytävästä Huawei P10 -mallista löytyy 64 gigatavua, mutta tätä on tarvittaessa mahdollista laajentaa microSD -muistikortin avustuksella. Huawei P10 Plus -versiossa on 128 gigatavua sisäistä tallennustilaa.

Huawei P10 ei siis kompastu ainakaan suorituskyvyn puutteeseen, sillä Kirin 960 on eri mittauksissa yksi markkinoiden kyvykkäimmistä järjestelmäpiireistä. Päivittäisessä aktiivisessa käytössä minulla ei tullut vastaan suorituskykyyn viittaavia ongelmia. Puhelin selviytyi hienosti raskaampiakin pelejä pelatessa, enkä huomannut mitään ongelmia.

Ajoimme Huawei P10:ssä läpi Geekbench 4 ja AnTuTu -suorituskykytestit, joissa puhelin pärjäsi kohtuullisen hyvin. Valitettavasti puhelimessa käytettävä Kirin 960 -järjestelmäpiiri ei pärjää kunnolla Qualcommin uusimmalle Snapdragon 835 -tehopiirille. AnTuTu-testissä Huawei P10 sai 143 782 pistettä, joka ei ole lähellä esimerkiksi viime vuoden Snapdragon 821 -piirillä toimivaa OnePlus 3T -puhelinta, joka sai testissämme huimat 162 370 pistettä. Suorituskykymittaukset ovat kuitenkin vain numeroita, jotka eivät kerro todellisuudessa sitä, kuinka sulava ja toimiva puhelin oikeasti on.

Huawei P10 -puhelimissa käytetään myös Huawei HiGeo -teknologiaa, joka yhdistää ennakoivan seurantaan ja offline big dataa mahdollistaen GPS ja puhelinverkkojen nopeamman jäljittämisen. HiGeon avulla Huawei P10 -käyttäjille tarjotaan entistä nopeampia ja tarkempia navigaatiotietoja. Valitettavasti tämän teknologian testaaminen jäi testijakson aikana pienemmälle huomiolle. Yleisellä tasolla Huawei P10:n GPS kykenee antamaan tarkkoja navigaatiotietoja. Lisäksi mainittava ominaisuus Huawei P10:ssä on 2×2 Wi-Fi MIMO-antenni, jonka avustuksella puhelin kytketään nopeasti Wi-Fi -verkkoon.

Lippulaivapuhelimille ominaisesti myös Huawei P10:n puheluiden laatu on hyvä. Ääni kuuluu kirkkaasti ja kuuluvasti. Puhelimesta löytyvät mikrofonitkin ovat erinomaiset. Huawei P10:n alareunasta löytyvä yksi kaiutin on mielestäni yllättävän kyvykäs. Kaiutin toistaa äänen hyvin, mutta käytännössä ei puhuta kuitenkaan parhaimmasta älypuhelimissa nähdystä kaiuttimesta.

Sormenjälkilukija ja kotipainike

Huawei P10:n sormenjälkilukija on sijoitettuna tällä kertaa näytön alapuolelle, aivan kuten se oli myös viime vuonna arvostelemassamme Mate 9 Prossa. Sormenjälkilukija on integroituna kotipainikkeeseen. Huawei P10:n kotipainike ei ole aivan tavallinen painike, sillä se koostuu samasta etulasista kuin koko muu laitteen etuosa. Painikkeelle on tehty pieni syvennys, jotta se tunnistettaisiin helpommin muusta lasipinnasta. Myös sormenjälkilukija on näin ollen ensimmäistä kertaa Huawein puhelimissa lasipinnan alla.

Huawei on kuitenkin lähtenyt viemään kotipainikkeen ideaa vielä astetta pidemmälle, sillä puhelimen etuosasta ei löydy muita painikkeita. Huawei P10:n yksinäistä kotipainiketta kutsutaan näytön ulkopuoliseksi navigointinäppäimeksi, sillä siihen voi halutessaan asettaa myös loput Android-puhelimista tutut navigointipainikkeet. Yksinkertaisesti painike toimii eleiden avulla. Kerran painamalla painiketta pääsee takaisin edelliseen näyttöön, painamalla painiketta pitkään pääsee aloitusnäyttöön ja pyyhkäisemällä painiketta oikealle tai vasemmalle pääsee viimeaikaisten tehtävien näkymään. Puhelimen kotipainikkeeseen sai totutella hetken, mutta loppujen lopuksi siihen tottui ja se tuntui luonnolliselta.

Itse puhelimen kotipainikkeeseen integroitu sormenjälkilukija toimi tuttuun Huawein tyyliin. Huaweilla on ollut jo pitkään markkinoiden nopeimmat sormenjälkilukijat käytössä, eikä Huawei P10:ssäkään tehdä poikkeusta. Sormenjälkilukija on todella nopea ja luotettava, sillä puhelimen lukitus aukeaa jokaisesta nopeastakin hipaisusta. Huawei on tunnettu yleisesti siitä, että sormenjälkilukija on sijoitettuna puhelimen taakse, mutta Huawei P10 on nyt järjestyksessään jo toinen puhelin, jossa se on integroituna kotipainikkeeseen. Henkilökohtaisesti pidän enemmän sormenjälkilukijoista laitteen takana, mutta ei ratkaisu etupuolellakaan ole yhtään sen hölmömpi.

Viime vuonna Huawei P9:ssä sormenjälkilukija toimi myös kosketuspaneelina, mutta nyt vastaavia hyötyjä lukijasta ei oteta. Huawei P9:ssä sormenjälkilukijaa pyyhkäisemällä pystyi avaamaan ilmoituskeskuksen tai napauttamalla sitä pari kertaa pystyi tyhjentämään ilmoituskeskuksen. Nyt Huawei P10:n kohdalla olisin halunnut nähdä jotain vastaavaa, sillä kyseiset ominaisuudet helpottivat Huawei P9:n käyttöä huomattavasti.

Kamerat ja kamerasovellus

Kameroiden osalta Huawei jatkaa yhteistyötä Leican kanssa, joka näkyy myös Huawei P10 -puhelimen kaksoiskameraratkaisussa. Myös viime vuoden Huawei P9 -puhelimesta löytyi kaksoiskamera, mutta nyt uuden mallin myötä kamerat ovat kuitenkin parantuneet huomattavasti. Huawei P10 -puhelimessa on täysin sama kamera kuin viime vuoden loppupuolella julkaistussa Mate 9 Pro -puhelimessa. Nyt Huawei P10:n kohdalla Huawei ja Leica ovat syventäneet yhteistyötään vielä etukameraankin. Huawei kutsuu päivitettyjä kameroita Leica Dual-Camera 2.0 -teknologiaksi. Huawein mukaan kalliimmassa Huawei P10 Plus -mallissa on kuitenkin hieman parempi kaksoiskamera ja tätä kutsutaan Leica Dual-Camera 2.0 Pro Edition -nimellä. Huawein mukaan Plus-mallin Pro Edition -versiossa on uudet Leica SUMMILUX-H -linssit isommilla F/1.8-aukoilla sekä korkealaatuisilla optisilla ominaisuuksilla.

Nyt normaalissa Huawei P10 -mallissa saadaan tyytyä Mate 9 Prosta tuttuun Summarit-H -linsseihin F/2.2-aukoilla. Kaksoiskamera koostuu 20 megapikselin monokromisensorista (mustavalkoinen) sekä 12 megapikselin RGB-sensorista (värillinen). Viime vuoden Huawei P9:ssä oli kaksi 12 megapikselin kameraa, joista toinen oli myös mustavalkoinen. Vuoden sisällä on siis tapahtunut kehitystä jonkin verran ja monokromisensorin megapikselien määrä on noussut.

Mielestäni Huawei P10:n kamera on yksi markkinoiden ominaisuusrikkaimmista. Kamerasta löytyy vakiona muun muassa bokeh-efekti niin mustavalkokamerasta kuin värillisestäkin kamerasta. Bokeh-efektiä käytettäessä Huawei P10:n kamera kuvaa itse kohteen tarkasti, mutta tausta sumennetaan niin kuin kuva olisi otettu kalliimmallakin järjestelmäkameralla. Markkinoilla on monia puhelimia, joista vastaava bokeh-efekti löytyy, mutta suurimmassa osassa ominaisuus ei toimi kovinkaan erikoisesti ja kuvattavan kohteen ääriviivoja ei tunnisteta tarkasti. Huawei P10:n kohdalla bokeh toimii pääasiassa loistavasti ja tausta sumentuu juuri oikein. Jos Huawei P10:llä kuvattu kohde ei kuitenkaan miellytä enää kuvan ottamisen jälkeen, niin puhelimesta löytyy myös se hyväpuoli, että tarkennettavaa kohdetta voidaan vielä jälkikäteenkin vaihtaa.

Toinen mainittava kuvaustila kamerassa on mielestäni varsin laaja pro-tila, jossa on mahdollista säätää itse ISO-arvoa, sulkimen nopeutta, valotuksen korjausta, tarkennusta sekä valkotasapainoa. Huawei antaa puhelimensa kameralle siis varsin laajat säätömahdollisuudet, joista on varmasti hyötyä ainakin valokuvausta harrastaville ihmisille. Erityisen positiivista on myös, että pro-tila on vain yhden pyyhkäisyn ulottuvilla, eikä asetuksia joudu säätämään monen mutkan kautta.

Videokuvausta puhelimella voi harrastaa vihdoin myös UHD, eli 4K-tasoisena, joka on selvä edistysaskel verrattuna aikaisempaan Huawei P9 -malliin. Viime vuonna kilpailijoiden puhelimissa oli jo laajasti 4K -videokuvaus, mutta Huawei ei onnistunut sitä tuomaan edes lippulaivapuhelimeensa. Normaalissa videonkuvaustilassa on mahdollista ottaa käyttöön myös pro-tila, josta on mahdollista säätää muun muassa ISO-arvoa, sulkimen nopeutta, valotuksen korjausta sekä tarkennusta. Hidastusvideokuvaa Huawei P10:llä on mahdollista ottaa Full HD- ja HD -tasoisena, jolloin käytettävissä on vain 120 FPS:n kuvataajuus. Intervallikuvausta, eli nopeutettua videokuvaa voi puhelimella taltioida vain ja ainoastaan HD 720p -tasoisena.

Huawei P10:ssä on 8 megapikselin etukamera, joka on myös osittain Leican kehittämä. Kamerassa on F/1.9-aukko, jonka ansiosta Huawei P10:llä on mahdollista taltioida kuviin enemmän valoa. Etukameran yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on laajakuvatila selfieitä otettaessa. Puhelimen uusi kamera tunnistaa siis automaattisesti onko kuvaaja ottamassa kuvaa itsestään vai laajemmasta porukasta. Jos kamera havaitsee, että kuvassa on myös muita henkilöitä, niin aktivoituu laajakuvaustila, joka ottaa kuvan reilusti laajemmalta alalta niin, että kaikki mahtuvat kuvaan. Testasin ominaisuutta muutaman kerran testijakson aikana ja voin todeta, että etukameran laajakuvaustila tekee juuri niin kuin luvataankin.

Vaikka Leica on ollut vahvasti läsnä itse kameroiden kehittämisessä, niin eroon siitä ei päästä myöskään Huawein yksinkertaisessa kamerasovelluksessa. Huawein ja Leican yhteistyön jäljet näkyvät kamerasovelluksessa muun muassa Leican ominaisina kuvaustiloina, joita on saatavilla kolme: Standard (normaali), Vivid Colors (eloisat värit) ja Smooth Colors (tasaiset värit), joiden tarkoituksena on antaa kuville kuvausmoodin nimen mukainen hienosäätö. Kuvaussovelluksessa on myös oma tilansa aitojen mustavalkokuvien ottamiselle. Muissa Huawein puhelimissa, jotka eivät ole Leica-brändättyjä ei vastaavaa ominaisuutta ole. Puhtaiden mustavalkokuvien etuja ovat erityisesti terävyys ja selkeys (vain monokromisensorilla kuvatut).

Huawei P10:n kamera on siis monipuolinen ja laadukas. Puhelimella ottamani kuvat ovat erittäin hyviä ja laadukkaita. Kuvien väritys on luonnollinen, eikä kuvat ole esimerkiksi Samsungin puhelimien tapaan hieman luonnollista värikkäämpiä. Puhelimen kaksoiskameraa hyödynnetään normaalissa kuvaustilassa, jolloin molemmat kuvat (mustavalko ja värillinen) yhdistetään ja lopputuloksena on terävämpi ja valoisampi kuva, koska mustavalkokuviin taltioituu huomattavasti enemmän yksityiskohtia, terävyyttä ja valoa. Tämä on myös Huawein vahvuus hämäräkuvauksessa. Hämärässä kuvista tulee yleisesti terävämpiä kuin monenkaan muun tämän hetken lippulaivapuhelimen kameralla. Myös pimeässä erityisesti monokromisensori itsessään on erityisen vahvoilla. Henkilökohtaisesti olen vakuuttunut Huawei P10:n kameroiden kyvykkyydestä ja ne ovat juuri sellaiset, jotka pitäisi löytyä kaikista lippulaivapuhelimista.

Alla on vielä muutamia testikuvia, jotka ovat taltioitu Huawei P10:n kameralla. Lisäksi joukossa on kuvia, joissa on käytetty vain kaksoiskameran monokromisensoria.

Kuvia monokromisensorilla

Huawein Hybrid Zoom testaus

Kaksoiskameran avulla saatu bokeh-efekti

Panoraamakuvia

Ohjelmisto (EMUI 5.1)

Huawei P10:ssä on käyttöjärjestelmänä Android 7.0 Nougat, jonka päällä on Huawein päivitetty EMUI 5.1 -käyttöliittymä. Huawei esitteli EMUI 5.0 -version viime vuonna yhdessä Mate 9 -puhelimien kanssa. Nyt päivitetty versio ei tuo juurikaan mitään näkyvää uutta. Huawei P10:n julkistuksen yhteydessä EMUI 5.1:n kerrottiin parantavan laitteen responsiivisuutta nopeamman kosketusohjaimen, ennakoivan kosketusseurannan sekä rinnakkaisen grafiikkarenderoinnin avulla. Uusittu EMUI 5.0 toi jo viime vuonna mukanaan toivottuja uudistuksia, joista tärkeimpinä voidaan pitää käyttöliittymän uutta pirteämpää ilmettä sekä valinnaista sovellusvalikkoa. Myös EMUI 5.1 pitää nämä uudistukset luonnollisesti sisällänsä.

Testiimme saapuneen Huawei P10:n tuorein saatavilla ollut ohjelmistoversio oli VTR-L29C432B113, joka piti sisällänsä 1. helmikuuta 2017 julkaistun Androidin tietoturvapäivityksen. Puhelimesta löytyvä tietoturvapäivitys on siis jo varsin vanha, sillä tällä hetkellä uusin päivitys on 1. toukokuuta 2017, joka ei ainakaan vielä siis ole saapunut Huawei P10:lle.  Alla vielä muutama EMUI 5 -version uudistuksista tarkemmin käytynä läpi, jotka nostimme esille jo Mate 9 Pro arvostelussa.

Sovellusvalikko

Huawei on vihdoin alkanut kuunnella käyttäjiensä palautetta, joka näkyy erityisesti EMUI 5:n käyttöliittymässä. Esimerkiksi EMUI 4.1 -version kohdalla käyttäjiä ärsytti erityisesti Huawein aggressiivinen tapa muokata normaalin Androidin peruspilareita, sillä esimerkiksi aikaisemmin Huawein puhelimista ei ole löytynyt erillistä sovellusvalikkoa. Myöskään EMUI 5:n kohdalla sovellusvalikkoa ei ole vakiona käytössä, mutta Huawei kuitenkin antaa siihen mahdollisuuden. Erillinen sovellusvalikko on mahdollista nyt asettaa päälle asetuksista ja tämä mahdollisuus on varmasti monelle mieleinen. Ainakin henkilökohtaisesti asetin heti testijakson aluksi sovellusvalikon päälle.

Ilmoitukset

Myöskin ilmoitusvalikko ja ilmoitukset ovat saaneet uudistuksia. Aikaisemmin Huawei on tykännyt käyttää EMUI-käyttöliittymässään kaksisivuista ilmoitusvalikkoa, jossa toisessa sivussa näkyi ilmoitukset ja toisessa oli pika-asetukset. Nyt EMUI 5 -versiossa Huawei on ottanut hieman enemmän normaalin Android-tyylisen lähestymistavan, sillä pika-asetukset ja ilmoitukset löytyvät nyt yhdeltä sivulta.

Asetukset

EMUI 5:n mukana myös asetukset ovat saaneet uuden ilmeen. Nyt asetuksissa on muun muassa helpompi ja nopeampi liikkua uuden valikon ansiosta. Aikaisemmin EMUI 4.1 -versiossa piti aina palata yksi askel taaksepäin, että sai avattua seuraavan asetuksen. EMUI 5:n kohdalla vasemmasta sivusta saa auki valikon, josta voi helposti valita seuraavan välilehden asetuksista. Asetukset ovat saaneet myös uutta ilmettä ja nyt ainakin allekirjoittaneen mielestä asetukset ovat helppokäyttöisemmät sekä tyylikkäämmät.

Kaksoissovellukset

Huawei on lisännyt Huawei P10 -puhelimeen Mate 9 Prostakin tutun kaksoissovellusominaisuuden. Vastaava ominaisuus on löytynyt jo useiden muiden kiinalaisten valmistajien puhelimista, mutta nyt myös Huawei on sen saanut tuotua omille puhelimilleen. Kaksoissovelluksien ideana on mahdollistaa kirjautuminen samaan sovellukseen kahdella eri tilillä. Tällä hetkellä ominaisuus on varsin rajallinen, koska Huawei antaa mahdollisuuden käyttää kahta tiliä vain Facebookissa sekä WhatsAppissa. Itse en ainakaan testijakson aikana kokenut kaksoissovelluksia tärkeiksi, sillä yksinkertaisesti minulla ei ollut niille mitään käyttöä, koska omistan vain yhden tilin molempiin palveluihin. Kaksoissovellukset ovat kuitenkin mielenkiintoinen idea, jos omistaa kaksi Facebook-tiliä tai kaksi WhatsApp-tiliä.

Mielestäni Huawei on onnistunut säästämään EMUI 5:n kohdalla oman tyylinsä sekä osannut tuoda EMUI-kokemuksen lähemmäksi normaalia Androidia. Testijakson aikana en huomannut käyttöliittymässä yhtään ongelmia ja kaikki toimi niin kuin huippupuhelimissa kuuluukin.

Akunkesto

Huawei P10:n sisuksissa on 3200 milliampeeritunnin akku, joka tarkoittaa sitä, että akun koko on suurentunut verrattuna viime vuoden Huawei P9 -puhelimen 3000 milliampeeritunnin akkuun. Huawei on pakannut uutuuspuhelimeensa myös Mate 9:stä tutun yhtiön SuperCharge -pikalatausteknologian, joka on yksi nopeimmista markkinoilla olevista teknologioista. Puhelimen mukana tulee myös SuperCharge-laturi, jonka avustuksella puhelin latautuu varsin vikkelästi.

Puhelimen akunkesto on yleistä perustasoa, eikä Huawei P10 tarjoa tässä suhteessa juurikaan yllätyksiä. Testijakson aikana akkua löytyi puhelimesta päivän päätteeksi yleisesti noin 10-25 prosenttia, mutta raskaalla käytöllä laitteen akku saattoi tyhjentyä jo aikaisemmin. Testijakso koostui yleisesti sosiaalisen media käytöstä, viestittelystä, muutamista puheluista sekä satunnaisista pelikerroista.

Vaikka Huawei P10:ssä ei olekaan kovinkaan erikoinen akunkesto, niin mielestäni tätä kompensoi nopea pikalataus. Huawein SuperCharge -teknologiaa voidaan verrata esimerkiksi OnePlussan Dash Charge -teknologiaan, joka on nopeudeltaan aika lailla samaa tasoa.

Yhteenveto

Huawei on ollut viime aikoina vahvassa nosteessa ja se näkyy myös tuoreimmissa puhelimissa ja niiden kehitystyössä. Uskon, että Huawei P10 on jälleen kerran uusi luku Huawein menestysreseptiin, jolla yhtiö on noussut muutaman vuoden sisällä älypuhelinvalmistajien kärkikolmikkoon. Viime vuoden Huawei P9 oli mielenkiintoinen uutuus kaksoiskameransa osalta, sillä vastaavia ei vielä silloin ollut paljoa tarjolla. Tänä vuonna kaksoiskamerat ovat entistä suuremmassa roolissa uusissa älypuhelimissa ja Huawei on erityisen vahvoilla tällä saralla. Huawei P10 on siitä hyvä esimerkki, sillä kamera on saanut huomattavia parannuksia. Vaikka Huawei P10 ratsastaa enimmäkseen kaksoiskamera edellä, niin ei auta unohtaa, että Huawei on tehnyt hyvää jälkeä monien muidenkin ominaisuuksien osalta ja parannuksia edeltäjämalliin on tullut tasaisesti.

On kuitenkin totta, että Huawei P10:ssä ei ole niin mielenkiintoisia uudistuksia kuin Samsungin Galaxy S8:ssa, mutta puhelin on tästä huolimatta erinomainen lippulaivapuhelin myös ilman pienempiä näytön kehyksiä.  Huawei P10 ei ole ulkoisesti siis saanut juurikaan piirteitä muista tämän vuoden huippupuhelimista, vaan Huawei jatkaa tuttua P-malliston muotoilukieltä.

Henkilökohtaisesti tykkään Huawei P10:n yksinkertaisesta ja solakasta muotoilusta, loistavista kameroista ja EMUI 5.1 -käyttöliittymästä. Valitettavasti Huawei ei pääse vakuuttamaan uutuuspuhelimensa näyttölasin oleofobisen pinnoitteen puutteella. Näyttölasi on yksi Huawei P10:n pahimmista heikkouksista, sillä pinnoite on mukana monissa Huawein halvemmissakin puhelimissa. Toinen heikkous on akunkesto, joka ei ole kovinkaan erikoinen verrattuna kilpailijoiden puhelimien akkuihin. Onneksi Huawei paikkaa akunkestoa nopealla pikalatauksella, jonka avulla puhelimelle voi saada parissa kymmenessä minuutissa useamman tunnin lisää virtaa.

Pitäisikö Huawei P10 sitten ostaa? Kyllä, jos kaipaa puhelinta, jossa on loistavat kamerat sekä laadukas rakenne. Huawei P10:ssä on myös erinomainen hinta-laatusuhde, sillä puhelimen hinta on Suomessa korkeimmillaan 599 eurossa. Vain harvan huippupuhelimen voi tänä päivänä saada vastaavaa rahasummaa vastaan. Esimerkiksi Galaxy S8 maksaa reilusti yli 800 euroa, mutta Huawei P10 tarjoaa vastaavat, jollei jopa osittain hieman paremmat ominaisuudet.

Yhteenveto

9.3

Huawei P10 on loistava älypuhelin, joka jatkaa jo viime vuonna julkaistun Huawei P9:n tarinaa. Puhelimessa on kyvykäs kaksoiskamera, joka on yhdessä Leican kanssa kehitetty. Huawei P10:n vahvuus on laatu sekä jämäkkä tuntuma. Puhelimessa on kuitenkin myös heikkouksia, joihin voidaan luetella mm. oleofobisen pinnoitteen puute sekä perustasoa oleva akunkesto.

Hyvää
  • Laadukas rakenne
  • Loistavat kamerat
  • Nopea lataus
  • Muistikorttipaikka
  • Hinta
Huonoa
  • Oleofobinen näytön pinnoite puuttuu
  • Akku (varauksin)
  • Ei vedenkestävä
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja pääkirjoittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android