ArvostelutHuaweiYleinen

Arvostelussa huippulaadukas Huawei P8

IMG_1410Testissäni on jo hetken aikaa ollut Huawein uusin P8 –älypuhelin. Nyt on aika koota arvostelu laitteesta. Puhelin lunasti kaikki odotukseni sitä kohtaan, sekä samalla Huawei vahvuudet älypuhelinmarkkinoilla selkeentyivät itselleni. Huawei P8 on hinnaltaan noin 500 euron hintaluokkaa, kaupasta riippuen hieman ali tai yli. Huawei siis lähti P8:n kanssa kilpailemaan hinnalla, kun muut suuret valmistajat korottavat jatkuvasti hintojansa. Halpahinta onkin Huawein valttikortti ollut ennenkin, mutta varsinkin korostuu nyt kun puhelimien laatu on parantunut Huaweilla vuosi vuodelta.

P8:n onkin omasta mielestäni varsin laadukas. Puhelin on rakennettu yhdestä metallipalasta, jonka ansiosta laite on jämäkkä. Huawei on siis lähtenyt mukaan Premium-villitykseen, johon useat muutkin valmistajat ovat tämän vuoden aikana lähteneet mukaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Puhelin sisältää ominaisuuksia, joita muiden valmistajien puhelimista ei löydy ja käynkin tässä arvostelussa muutaman sellaisen ominaisuuden läpi. Tällaisia ominaisuuksia ovat muun muassa ”Ohjaajatila”, jolla voi kuvata videoita monella puhelimella yhtäaikaisesti. Huawei on lisännyt myös ominaisuuksia näyttökuvan ottamista varten, sekä uuden ominaisuuden puhelimen löytämistä varten. Kysymällä puhelimelta, että missä se on, niin puhelin vastaa, jolloin laite on helppo löytää muun muassa sohvan välistä.

Huawei P8:n antoi todella positiivisen kuvan Huawein puhelimista, sekä yhtiön tulevaisuudesta. En näin ollen maltakaan odottaa, mitä Huawei P8:n lippulaivapuhelimen ”pikkusisko” tuo tullessaan. Huawei P8 Lite onkin juuri saapunut testiin yhdessä yhtiön Talkband B2 aktiivisuusrannekkeen kanssa. Kyseisistä laitteista on tulossa arvostelua lähiviikkojen aikana.

 Laatutuntuma

Huawei P8:n on laadullisesti loistavalla tasolla. Puhelin on rakennettu yhdestä metallipalasta hieman samalla tyylillä kuin useimmat iPhone-malleista, mutta Huawein uututta en lähtisi sanomaan suoraksi kopioksi iPhoneista. Uutuuspuhelimessa Huawei on viilannut jokaisen yksityiskohdankin juuri ainakin omaan silmään hyvällä tavalla pistäväksi.

Huaweilla on selvästi veressä, kuinka hyviä puhelimia tehdään ja kuinka voidaan jättää tiettyjä ominaisuuksia pois, niin ettei se haittaa. Huawein P8:n ei sisällä useimmista puhelimista löytyvää sormenjälkilukijaa, mutta allekirjoittanutta ominaisuuden poissaolo ei juuri hätkähdyttänyt. Henkilökohtaisesti en ole ihastunut sormenjälkilukijoihin, koska toteutus on ollut varsin kömpelö suurimmassa osassa älypuhelimia.

P8:n on kädessä mukavan oloinen sekä sitä on mukava käyttää. Puhelimesta ei kuulu minkäänlaisia natinoita , joka on osakseen yhdestä palasta muovatun rungon ansiota.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei toimittaa puhelimen mukana näytön suojakalvon, joka on hyvin tyypillistä ollut jo jonkin aikaa Huaweille. Näytön lasina Huawei P8:ssa toimii jo ”vanhentunut” Gorilla Glass 3-lasi, mutta kuitenkin lasi on laadukas ja hoitaa hommansa mallikkaasti, eikä naarmuuntuminen näin ollen ole ongelmallista. Gorilla Glass 3 on markkinoilla vanhentunutta mallia, sillä lasista on olemassa nykypäivänä jo uusi versio, joka kantaa luonnollisesti nimeä Gorilla Glass 4.

Puhelimen takakuoressa kameraa kehystämässä on koko puhelimen levyinen muovikaistale. Vaikka kaistale onkin muovia, niin naarmuuntuvuusprosentti on varsin pieni. Naarmuja kaistaleeseen testiaikana ei ilmentynyt juurikaan.

Lyhykäisyydessään Huawei P8:n voisi sanovan olevan varsin laadukas puhelin. Voisin sanoakin, että suurilta valmistajilta näin laadukasta puhelinta ei juuri saa tässä hintaluokassa, jonka ansiosta Huawei on tässä etulyöntiasemassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ulkoiset huomiot

IMG_1417

Huawei P8:n on ulkoisesti siro. Puhelimeen Huawei on tuonut muutamia mukavia yksityiskohtia maltillisesti esille. Yksi esimerkki näistä on oikealta sivulta löytyvä käynnistysnäppäin. Näppäimestä on tehty hieman leveämpi sekä siihen on tehty kuviokaiverrus. Puhelin on kohtuullisen kokoinen, sillä sen fyysiset mitat ovat 14,49 x 7,21 x 0,64 cm. P8:n on kuitenkin saanut painoa jonkin verran, sillä se painaa 144 grammaa, joka on jo varsin paljon, mutta onneksi puhelimen paino jää yleensä taka-alalle. Itse asiassa ainakin itse huomaan, etten kiinnitä puhelimen painoon juurikaan huomiota.

Huawei P8:n ei juuri eroa muista puhelimista näppäimien suhteen, mutta luettelen ne nyt kuitenkin mukaan tähän arvosteluun, vaikka yllä olevat kuvatkin kertovat jo paljon.

Puhelimen oikealta kyljeltä löytyy Huawein tapaisesti äänenvoimakkuusnäppäimet sekä virtanäppäin. Huawei on sijoittanut tälle sivulle myös SIM-korttipaikan sekä muistikorttipaikan. Puhelimen vasen kylki on taasen jätetty täysin puhtaaksi, eli sieltä ei löydy sijoitettuna mitään.

Laitteen yläreunasta löytyy kuulokeliitin. Alareunaan on sijoitettuna USB-latausliitin, sekä kaiutin. Mielenkiintoiseksi Huawei on tehnyt alareunan kaiutin sijoitukset, sillä USB-latausliittimen kummaltakin puolelta löytyy kyllä ”kaiutinreijät”, mutta toiseen niistä on vain sijoitettu kaiutin.

Huawei on P8:n kohdalla myös todella minimaalisesti ulkoisesti merkannut puhelimen omakseen. Yhtiön logo löytyy puhelimesta vain kerran, mutta sitäkin näkyvämmästä paikasta, nimittäin keskeltä takakuorta. Tämä on suhteellisen omituista, sillä puhelinvalmistajat yleisesti kuitenkin haluavat nimensä näkyviin myös puhelimen etupuolelle. Haluaako Huawei minimoida näkyvyytensä puhelimessa myynnin parantamiseksi, vai pelkäävätkö brändin vetovoimaa Euroopan markkinoilla? Tätä on vaikea sanoa, mutta ongelmaa ei ainakaan Suomessa pitäisi olla, sillä yhtiö on noussut lyhyessä ajassa suomalaisten mielessä sieltä roskaluokasta, päteväksi ja varteenotettavaksi merkiksi.

 Myyntipakkaus lyhyesti

IMG_0027

Huawein tapoihin on kuulunut pakata puhelimet omasta mielestäni hienoihin pakkauksiin. Huawei P8:n kohdalla Huawei on pakannut puhelimen hieman yllättäen muoviseen pakkaukseen. Myyntipakkaus on se mikä tulee ensimmäisenä vastaan otettaessa puhelinta paketista. Myyntipakkauskin antaa jo omanlaisensa vaikutuksen itse tuotteestakin, näin ainakin Huawei näyttää ajattelevan ja itsekin ajattelen näin. P8:n myyntipakkaus tuo ainakin itselleni kuvan arvokkuudesta sekä jämäkkyydestä. Pakkaus on varsin tummanpuhuva, jonka kyljissä lukee ”Huawei Design”. Paketin kantena toimii hieman läpikuultava muovi, joka tuo paketissa olevan puhelimen hieman esille.

Myyntipakkauksesta löytyy itse puhelin sekä laturi USB-johtoineen ja tietysti myös pikaohjeita ja SIM-korttipaikan avaaja.

 Akku

Akku on yksi nykypäivän älypuhelimien heikoimmista kohdista, eikä se ole Huawein P8:ssakaan kehuttavalla tasolla. Laitteessa akku on kuitenkin sillä normaalilla tasolla, nimittäin se kestää juuri ja juuri yhden päivän. Akunkesto on kuitenkin parempi kuin juuri testaamassani Samsungin Galaxy S6 edge huippumallissa. Samsungin kyseisessä puhelimessa totuin siihen, että akku latautuu nopeasti täyteen nopean latauksen ansiosta, mutta Huawei P8:n kohdalla pääsin kohtaamaan jälleen karun totuuden, sillä P8:n ei sisällä tukea nopealle lataukselle. Tämä on suuri menetys, mutta eipä ominaisuutta ole monessa muussakaan puhelimessa valmistajasta riippumatta. Toivon kuitenkin, että Huawei toisi ominaisuuden tuleviin puhelimiinsa.

Toisen pettymyksen sain kokea, kun huomasin, että puhelin ei tuekaan langatonta latausta. Oikeastaan tämä ei tullut edes yllätyksenä, koska olin perehtynyt P8:n ominaisuuksiin jo ennen kuin puhelin saapui testiin. Itse kuitenkin tykkään langattomasta latauksesta, koska puhelin on yksinkertaisesti vaivatonta vain asettaa langattoman latausalusta päälle.

 Näyttö

IMG_1410

Huawei ei ole vielä edes tämän huippupuhelimen kohdalla lähtenyt kilpailemaan näytön resoluution kanssa, sillä resoluutio on pysynyt vieläkin Full HD-tasolla. En sanoisi Full HD:ta huonoksi valinnaksi ja yleisesti ottaen tämäkin resoluutio on riittävä, eikä yksittäisiä pikseleitäkään näe helposti. Full HD-paneeli tuo puhelimelle kohtuullisen pikselitiheyden, joka on 424 pikseliä tuumaa kohden. Ainakin yksi asia on varmaa, että jos laitteen näytön resoluutio olisi ollut vielä korkeampi, niin akunkestokin olisi huonompi ja näin ollen Huawei on tehnyt mielestäni erittäin hyvän ratkaisun.

Näyttö on kooltaan hieman yli viisi tuumaa, tarkemmin 5,2-tuumaa. Näyttö toistaa loistavasti värit, niin kuin yleisesti huippupuhelimen kuuluukin. Puhelin sisältää mainitsemisen arvoiset katselukulmat.

 Tekniikka

Huawein P8:ssa käytetään yhtiön omaa 64-bittistä HiSilicon Kirin 930-piirisarjaa. Kirin 930 sisältää neljä 2,0 GHz:n Cortex A54e –ydintä sekä neljä 1,5 GHz:n Cortex A53 –ydintä. Puhelin hyrrää näin ollen loistavasti, vaikka Huawein oma Kirin 930-piirisarja ei pärjääkään uusimmille Snapdragoneille. Puhelimesta löytyy 2600 milliampeeritunnin akku, jolla puhelinta voi käyttää oman kokemukseni mukaan hieman yli päivän verran, joka on jo varsin hyvin ottaen huomioon muiden valmistajien tämän vuoden huippumallien akunkestot, jotka ovat varsin heikkoja.

Testipuhelimesta löytyi 16 gigatavun sisäinen tallennustila sekä kohtuulliset 3 gigatavua RAM-muistia. P8:n sisältää myös hieman yllättäen muistikorttipaikan, jonka ansiosta tallennustilaa saa laajennuttua aina 128 gigatavuun saakka.

Puhelimeen sopii vain ja ainoastaan nopeasti yleistyvä Nano-SIM-kortti, joten jollei sellaista jo valmiiksi omista, niin täytyy varautua sellaisen hankkimiseen. Puhelin tukee jo varsin yleisiä 4G-yhteyksiä. Huawei on tuonut verkkojen käyttöön uutta teknologiaa, jota kutsutaan nimellä Signal+. Huawein mukaan P8:n ei ole mikään tavallinen puhelin, koska se sisältää tämän uuden Signal+ -teknologian. Huawei kertookin uuden teknologian yhdistävän puhelimen verkkoon kolme kertaa nopeammin kuin puhelin, joka ei sisällä tätä uutta teknologiaa. Huawei P8:n sisältääkin tupla-antennin, joka edes auttaa teknologian toimivuutta. Yhtiö kertoo, että jos toinen antennin päistä on peitettynä, niin laite vaihtaa nopeasti toiseen päähän säilyttäen vahvan yhteyden verkkoon. Huawei kertoo testanneensa teknologiaa onnistuneesti yli 20 maassa, joihin Suomenkin uskoisi kuuluvan.

Itselläni ei ainakaan ollut mitään ongelmia verkkoyhteyden kanssa, pikemminkin puhelimessa verkkoyhteydet toimivat paremmin kuin esimerkiksi jo muutaman vuoden vanhassa Lumia 1520-puhelimessa.

Kaiutin saa erityiskiitoksen

Huawei on laittanut parastaan myös kaiuttimen osalta. Yllätyin positiivisesti, kun rupesin kuuntelemaan musiikkia puhelimella, kuinka hyvän äänentoiston puhelin sisältää. P8:n sisältääkin tällä hetkellä parhaimman kaiuttimen, ainakin niistä puhelimista joita olen päässyt testailemaan.

Kamerat

IMG_0074

Huawei on lähtenyt myös kilpailemaan kameroilla, joka ei ole mielestäni yhtään huono asia, päinvastoin. Henkilökohtaisesti pidän siitä, että puhelin sisältää loistavat kamerat ja, että kameralla voi ottaa kuvia päivittäin. Huawei P8:n kamerat ovat hyvällä tasolla ja pistävätkin kampoihin muiden valmistajien lippulaivapuhelimien kameroille.

P8:n sisältää kohtuullisen 13 megapikselin takakameran, josta löytyy optinen kuvanvakain, jonka ansiosta puhelimella otetut kuvat eivät pääse tärähtelemään tai ainakin optinen kuvanvakain vaimentaa tärähtelyä kuvissa. Kameran tukena on kaksois-LED salama, josta tarvittaessa saa mukavasti lisää valoa kuviin, esimerkiksi hämärässä. Kamera on Huawein mukaan ollut yksi pääaihe P8:saa suunnitellessa.

Huawei kehuu P8:n takakameraa järjestelmäkameratasoiseksi sekä hehkuttaa sen optista kuvanvakainta huippulaatuiseksi, joka kykenee 1,2 asteen korjauskulmaan. Kamera sisältää myös Huawein mukaan maailman ensimmäisen nelivärisen RGBW-sensorin, jonka tarkoituksena on muokata kuvan valoisuutta ympäristön mukaan.

Huawein kamera ohjelmistokin on räätälöity vain P8:aa varten ja se sisältää ominaisuuksia mitä vain P8:n sisältää. Yksi näistä on mielenkiintoinen ”Valomaalaus-tila”, jossa käytetään hyväksi kameran käsin hallittavaa sulkijaa, jonka ansiosta ominaisuudella saadaan varsin näyttäviä kuvia.

Kameran ohjelmistoon kuuluu myös erillisenä sovelluksena toteutettu ”Ohjaajatila”, jolla kaikessa yksinkertaisuudessaan voi ottaa videoita eri kuvakulmista. Ohjaajatilassa puhelimeen yhdistetään WLAN:in kautta kolme muuta Android-puhelinta, jonka ansiosta samaan videoon saadaan mahdollisesti materiaalia neljästä eri kuvakulmasta. Huawein mukaan ominaisuus tuo puhelimiin ensimmäiset ”ammattitason videokuvausominaisuudet”

Huawein ideologia ei poikkea muiden kiinalaisten puhelinvalmistajista ideologioista etukameran osalta laisinkaan. Huawei käyttää P8:ssa kahdeksan megapikselin suuruista etukameraa. Vertailuksi voitaisi sanoa, että muut valmistajat tuovat yleisesti ottaen tällä hetkellä viiden megapikselin etukameroilla varusteltuja puhelimia Eurooppaan, mutta Huawei on pistänyt paremmaksi tuomalla megapikseleitä vieläkin enemmän.

 Käyttöjärjestelmän huomiot

Huawei käyttää puhelimessa omaa Emotion UI –versiota Androidista. Emotion UI on suunniteltu hyvin samalla tavalla kuin monen muunkin kiinalaisvalmistajan Android-versiot. Esimerkiksi Xiaomin MIUI on lähes identtinen Huawein Emotion UI:n kanssa. Mutta omasta mielestäni Emotion UI on varsin mukava virkistys Android maailman puhelimiin. Huawein käyttöliittymä ottaa paljon vaikutteita Applen iOS-käyttöjärjestelmästä.

Huawei on tuonut lippulaivapuhelimeensa muutaman lisäominaisuuden, joita ei löydy muista Android-puhelimista. Yksi näistä on näyttökuvan ottaminen rystysillä. Napauttamalla näyttöä kaksi kertaa rystysellä, ymmärtää puhelin ottamaan näyttökuvan koko ruudusta. Toinen vaihtoehto näyttökuvan ottamiseen on, että piirtää rystysellä alueen, josta haluaa näyttökuvan otettavan. Pääsääntöisesti nämä Huawein näyttökuvan ottamista helpottavat ominaisuudet toimivat moitteetta, mutta kuitenkin välillä normaalissa käytössä puhelin luulee myös sormenpään olevan rystynen. Yleensä tämä erehdys puhelimelta tapahtuu silloin kun koskettaa näyttöä kynnellä.

Huawei on lisännyt puhelimeensä myös ominaisuuden, jolla voi löytää puhelimen, jos puhelin on kuuloetäisyydellä. Ominaisuus kulkee Suomessa nimellä ”Puhetietoisuus”, mutta silti ei ainakaan toistaiseksi ymmärrä Suomea. Puhetietoisuuden ollessa päällä kuuntelee P8:n jatkuvasti ympäröiviä ääniä. Puhelimen saa aktivoitua varsin yksinkertaisella ”Okey emy” komennolla, jolloin laite alkaa kuunnella seuraavia komentoja. Puhelinta voi pyytää soittamaan jollekin yhteystiedolle tai kuten aiemmin mainitsinkin, voidaan puhelimelta myös kysyä missä se on. Jolloin puhelin alkaa soittaa asetuksista valittua kappaletta, sekä alkaa puhumaan sen päälle, että ”I`m here”, samalla puhelimen salamavalo alkaa vilkkua, jotta laitteen löytäisi myös pimeästä.

Ominaisuus toimii pääosin varsin mallikkaasti, sekä tunnistaa puheen helposti. Välillä puhelin ei taas reagoi komentoihin mitenkään, ihan kuin sillä olisi valikoivakuulo. Valitettavasti puhelin kuuntelee välillä liiankin tarkasti, sillä virhekomentoja saattaa tulla jopa television äänistä sekä yleisestä puheesta.

 Kenelle P8:n on suunniteltu?

Mietin Samsungin Galaxy S6 edge arvostelua kirjoittaessa kauan, että keille puhelin oli suunniteltu. Huawei P8:n kohdalla vastaavaa ongelmaa ei syntynyt, sillä laitteesta näkyy ensi silmäyksellä, että keille se on suunniteltu. Puhelin on tietysti suunniteltu kaikille, ottaen huomioon muun muassa eri ikäryhmät. Mielestäni puhelin sopii kaiken ikäisten käytettäväksi. Siitä löytyy nuorille suunnatut hyvät kameraominaisuudet ja vanhemmalle ikäryhmälle suunnitellut helppokäyttöominaisuudet. Puhelimen hintakin on pidetty varsin alhaisena, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus hankkia puhelin tai edes harkita sen ostamista.

 Yhteenveto

Yhteenvetona yksinkertaisesti tiivistettynä yhteen lauseeseen voisi sanoa, että Huawei P8:n on todellinen huippupuhelin hintaluokassaan, jolla olisi mahdollisuudet loistavaan myyntiin. Puhelimen 500 euron hinta ei nykymittapuulla ole paljoa, sillä vastaavasta puhelimesta tietyillä valmistajilla saisi maksaa useamman satasen lisää.

P8:n sisältää hyvät kamerat ja erityisesti kiitosta minulta saa laajat kuvausominaisuudet sekä ”uudet” keksinnöt. Olen myös positiivisesti yllättynyt puhelimen tarkasta etukamerasta, jolla saa upeita selfieitä. Kameroiden puolesta voisinkin suositella puhelinta nuorille, jotka ottavat paljon kuvia. Puhelin on myös sopivan hintainen.

Huawei on mielestäni onnistunut tuomaan markkinoille yhden yhtiön parhaiden suunnitelluista puhelimista. Puhelimessa ei mielestäni ole mitään ylimääräistä, eikä puhelin mitään enempää tarvitsekaan, sillä se on nyt kokonaisuutena loistava. Puhelin on yksi kovimmista laitteista, joita tällä hetkellä myydään Suomessa. Huawei on tehnyt kuluttajille vaikeuden valintaan vielä sekoittamalla soppaa ja tuomalla yhtiön oman Honor brändin alla kulkevan Honor 6 Plus –mallin myyntiin vain 100 euroa halvemmalla hinnalla. Puhelimet ovat teknillisesti hyvin lähellä toisiaan, mutta Huawei P8:n on laadullisesti kuitenkin se varmempi valinta. Honor 6 Plus oli yhtä aikaa P8:n kanssa testissä, jonka ansiosta pääsin perehtymään laitteisiin vieri vieren. Käyn Honor 6 Plussa arvostelun kohdalla enemmän läpi puhelinta verraten sitä P8:aan.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Huawei P8

8.7

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut