ArvostelutMotorolaYleinen

Arvostelussa Motorola Edge 50 Ultra – Vakuuttaa kameroilla, tyylillä ja latauksella

Motorola Edge 50 Ultra

Motorola Edge 50 -mallisto pitää sisällään jo useita puhelimia, joista yksi jo testattu on ollut Edge 50 Pro. Malliston kärkipuhelin, eli Edge 50 Ultra on ollut kesän aikana testattavana, joten nyt on aika katsoa mitä kaikkea uutta Motorola on saanut puhelimeen aikaiseksi.

Ulkoisesti Motorola luottaa tuttuun toteutukseen, mutta tekniikkaa on viety selvästi parempaan suuntaan. Tarjolla on laadukas pOLED-näyttöpaneeli, suorituskykyinen Snapdragon 8s Gen 3 -järjestelmäpiiri, 4500 milliampeeritunnin akku, nopeat lataustekniikat sekä 50 megapikselin kolmoiskamera. Lisäksi Motorola luottaa vahvasti puhtaaseen Android 14 -käyttöjärjestelmään ja ohjelmiston osalta mukaan on saatu uusia Moto AI -tekoälytoiminnallisuuksia.

Suomessa Motorola Edge 50 Ultra tuli myyntiin kesällä 999 euron suositushintaan. Kyseessä on 16 gigatavun ja 1 teratavun muistiversio. Puhelimesta on kolme väriversiota, jotka ovat musta puinen Nordic Wood, harmaa Forest Grey sekä oranssi Peach Fuzz.

Tässä arvostelussa tulemme tarkastelemaan Motorola Edge 50 Ultraa kattavasti rakenteen, teknisien ominaisuuksien, kameroiden sekä käyttökokemuksen kannalta. Lisäksi testijakson aikana toteutimme puhelimelle tutut pakkas-, stressi- ja lataustestit, jotka käydään artikkelissa läpi. Alapuolella on vielä listaus puhelimen tärkeimmistä teknisistä tiedoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tekniset tiedot
Motorola Edge 50 Ultra (XT2401-1)
Mitat: 161.09 x 72.38 x 8.59 mm
Paino: 197 g
Rakenne: Alumiinikehys / lasi edessä / tekonahka tai puu / IP68
Näyttö: 6.7 tuumaa / Super HD+ (2712 x 1220) / 20:9-kuvasuhde / pOLED / 144 Hz / HDR10+ / 2800 nitiä / Pantone Validated
Järjestelmäpiiri: 4 nm Snapdragon 8s Gen 3 (1x 3.0 GHz Cortex-X4 & 4x 2.8 GHz Cortex-A720 & 3x 2.0 GHz Cortex-A520)
Grafiikkasuoritin: Adreno 735
Muisti: 16 Gt RAM-muistia [LPDDR5X]/ 1 teratavu sisäistä tallennustilaa [UFS 4.0]
Takakamera: 50 MP pääkamera (f/1.6 / 1/1.3" / 1.2 µm / PDAF / OIS) + 50 MP ultralaajakulmakamera (f/2.0 / 0.64 µm / PDAF / 122 asteen kuvakenttä) + 64 MP telekamera (f/2.4 / 0.7 µm / 0.7 µm / OIS / 3x optinen zoom) + LED-salama + LAF
Etukamera: 50 MP (f/1.9 / 0.64 µm / AF)
Akku: 4500 mAh (ei irrotettava)
Lataus: 125 watin langallinen lataus (laturi mukana) + 50 watin langaton lataus
Käyttöjärjestelmä: Android 14 + Hello UI (sisältää Googlen palvelut)
Päivityslupaus: 3 vuotta Android-päivityksiä ja 4 vuotta tietoturvapäivityksiä
Muuta: Dual-SIM / 5G-tuki (SA ja NSA)
Liitännät: USB-C / USB 3.1
Ääni: Bluetooth 5.4 / stereokaiuttimet
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija näytössä
Värit: Forest Grey / Nordic Wood / Peach Fuzz
Hinta: 999 euroa (16 Gt + 1 Tt)

Myyntipakkaus

Motorola Edge 50 Ultran myyntipakkaus ja sen sisältö.

Motorola Edge 50 Ultran myyntipakkauspakkaus on kokonaan muoviton ja se on ulkoisesti kokonaan musta. Pakkausta koristavat Motorolan logot sekä puhelimen mallinimi. Takaosaan on painettu paljon erilaista tietoa ja yhdellä kyljellä on merkittynä laitteen mallikoodi, muistiversio, väriversio sekä IMEI-tiedot.

Pakkausta avatessa ensimmäisenä esille tulee Edge 50 Ultra, joka on kääritty paperiin. Puhelimen alapuolella on tasanne, jonka alta paljastuu 125 watin tehoinen pikalaturi sekä USB-C-lataus- ja tiedonsiirtokaapeli (USB-C > USB-C). Myyntipakkauksen kannesta löytyy pahvitasku, jonka sisällä on, kovamuovinen suojakuori, SIM-korttiluukun avaustyökalu, pikakäyttöopas sekä takuutietoja.

Myyntipakkaus on sisällöltään kattava verrattuna moniin kilpailijoihin. Edge 50 Ultran ostajat saavat mukana kaiken käytön aloittamiseen vaadittavan. Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen pikalaturista sekä suojakuoresta. Näistä usein karsitaan monissa muissa saman kategorian puhelimissa.

Paketissa on myös Motorolan ”brändituoksu”, joka on yllättävän vahva. Kyseessä on kuitenkin miellyttävä tuoksu, mutta hajuherkille se ei ole varmasti mieleen. Haju ei myöskään haihdu paketista kovin helposti, vaan se tulee vahvasti esille aina kun paketin joutuu avaamaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Ulkoisesti Motorola Edge 50 Ultra on lähes identtinen Edge 50 Pron kanssa, mutta eroavaisuuksia on nyt lähdetty tekemään materiaalien ja värien kanssa. Puhelimen runko on valmistettu alumiinista, jonka rinnalla on joko vegaaninahkainen tai puinen takakuori. Motorola Edge 50 Ultra on myös saatavilla kolmessa väriversiossa, jotka ovat harmaa Forest Grey, puinen Nordic Wood sekä oranssi Peach Fuzz.

Testattavaksi päätyi niin puinen kuin vegaaninahkainenkin versio, jotka poikkeavat viimeistelyltään hieman. Puisessa versiossa takaosa on kamera-alueestakin puuta, mutta vegaaninahkaisessa versiossa kamera-alue on lasia. Itse tykkäsin paljon molemmista tyyleistä, sillä puu erottuu joukosta, mutta vegaaninahka tuo mukanaan parempaa pitoa. Molemmissa versioissa kehys on viimeistelty mattapintaiseksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Puisessa versiossa tykkäsin siitä, että Motorola on saanut säästettyä puun tuntuman, eli se ei vain näytä puulta. Olen myös iloinen siitä, että Motorola ei ole tyytynyt vain perinteiseen lasiseen takapintaan, vaan yhtiö kokeilee vähän jotain erilaista. Puun kanssa huolenaihe on varmasti sen kestävyys pidemmässä käytössä, ja vegaaninahkakin yleensä kuluu hieman. Testijakson aikana merkittävää kulumista ei kumpaankaan tyyliin saatu aikaiseksi.

Etuosassa näyttöä on suojaamassa lasipinta, ja se perustuu Corningin valmistamaan Gorilla Glass Victus -lasiin. Gorilla Glass Victus on luotu kestämään paremmin iskuja sekä naarmuuntumista, mutta mistään uusimmasta lasiversiosta ei ole kyse. Testijakson aikana näyttöön saatiin aikaiseksi hiusnaarmuja, mutta syviltä naarmuilta vältyttiin. Suojakalvon hankkiminen ei ole siis huono idea, sillä sellaista ei ole tehtaalla asennettu. Näyttöön Motorola on luonnollisestikin laittanut likaa hylkivän pinnoitteen, joten lian saa pyyhkimällä pois.

Käsituntumaltaan Motorola Edge 50 Ultra on lähes identtinen pikkuvelimallin kanssa, eli se poikkeaa nykypäivän laatikkomaisesta trendistä. Itse tykkään Motorolan pyöristetystä lähestymistavasta, joka antaa selvästi enemmän ergonomisuutta laitteen käyttöön. Mukana ei ole liiallista kulmikkuutta, jonka lisäksi laite on viimeistelty tarkasti ilman ylimääräisiä saumakohtia.

Motorola Edge 50 Pro ei ole mitenkään kompakti puhelin, vaan tutulla perustasolla. Motorola on ilmoittanut virallisiksi mitoiksi 161,09 x 72,38 x 8,59 millimetriä. Painoa on 197 grammaa kaikissa versioissa. Motorola on onnistunut luomaan edelleen sopusuhtaisen puhelimen, joka ei ole ainakaan liian painava. Kyseessä on myös erittäin jämäkkä puhelin, eikä se anna periksi tai päästele natinoita sitä käsien välissä kevyesti taivuteltaessa.

Motorola on viime vuosina panostanut vedenkestävyyteen Edge-mallistossa, ja IP68-luokitus löytyy nyt myös Edge 50 Ultrasta. Tämä tarkoittaa laitteen kestävän upotuksen veteen 1,5 metrin syvyyteen 30 minuutin ajaksi. Vaikka puhelimia ei ole ikinä suositeltavaa käyttää vedessä, niin IP68-luokituksen mukainen pölyn- ja vedenkestävyys tuo mukanaan turvaa. Vettä ei tarvitse pelätä, sillä puhelimen ei pitäisi siitä hajota.

Etuosaan ei ole saatu uudistuksia, vaan Edge 50 Ultra on kuin Edge 50 Pro. Näytön kehykset ovat kauttaaltaan miellyttävän kapeat ja näyttö peittää etuosan pinta-alasta reilut 92 prosenttia. Näytön yläreunassa on keskitetysti etukameraa varten tehty reikä. Puheluihin tarkoitettu kuuloke löytyy näyttölasin ja alumiinikehyksen välistä. Valoisuuden- ja etäisyydentunnistimet löytyvät näytön kehyksestä ja näytön alareunaan on sijoitettu optinen sormenjälkilukija.

Motorola Edge 50 Ultran takaosassa kamera-alue on vasemmassa yläkulmassa, joka on hieman muusta rungosta ulkoneva. Kamerat ovat vielä omissa ulkonevissa ympyröissään, joten puhelin keikkuu hieman pöydällä käytettäessä. Kolmen kameran rinnalla kamera-alueessa on LED-salamavalo, värilämpötila-anturi, lasertarkennus sekä teksti ”50 MP 2.4 µm OIS 12-72mm” viitaten kameroiden ominaisuuksiin. Puhelimen takaosassa on tuttu M-logo keskellä.

Puhelimen oikeaan kylkeen on sijoitettuna virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeet, jotka on valmistettu kehyksen tapaisesti alumiinista. Painikkeet ovat melko kapeat ja niiden tuntuma oli kohtuullinen. Painikkeiden alapuolelle on sijoitettu myös yksi mikrofoni. Vasemman kyljen Motorola on jättänyt kokonaan tyhjäksi. Yläreunassa on yksi mikrofoni, Dolby Atmos -logo sekä kaiutinreikä. Alareunasta löytyy kaiutin, USB-C-liitin, mikrofoni sekä SIM-korttitelakka. Motorola Edge 50 Ultra tukee korkeintaan yhtä nano-SIM-korttia, mutta paikkaa muistikortille ei ole. Puhelimessa on myös eSIM-tuki.

Näyttö

Motorola Edge 50 Ultrassa on sama näyttöpaneeli kuin Edge 50 Prossa, eli teknisesti merkittävää eroa ei ole haluttu tehdä. Näyttö on kooltaan 6,7 tuumaa ja se perustuu pOLED-tekniikkaan. Näytössä on Motorolan termein Super HD -tarkkuus, eli 2712 x 1220 pikseliä, joka tekee 446 pikseliä tuumaa kohden. Motorola hyödyntää näytössä 20:9-kuvasuhdetta, ja lisäksi siinä on erittäin korkea 144 hertsin virkistystaajuus. Näytössä on luvattu olevan myös 2800 nitin maksimikirkkaus sekä tuki HDR10+ -tekniikalle.

Motorola on tuonut näytössä esille myös Pantonen, sillä yhteistyö on laajentunut siihen pisteeseen, että näyttö on ”Pantone Validated” sekä ”Pantone Skin Validated”. Nämä tarkoittavat, että Pantone on määrittänyt näytön värintoistoa niin, että värit ja ihon sävyt näytöllä toistuvat luonnollisemmin ja tarkemmin. Mitään massiivista eroa ei näytön värintoistossa nähty, joten todennäköisesti näistä sertifioinneista ei ole myöskään haittaa.

Henkilökohtaisesti tykkään OLED-paneelin tuomasta hyvästä värintoistosta. Musta on oikeasti mustaa ja oletusasetuksillakin värit vaikuttavat omaan käyttööni hyviltä. Normaalia Full HD+ -tasoa korkeampi tarkkuus on mielestäni mukava päivitys ja se riittää jokaiseen tilanteeseen. Tietysti Full HD+ -tarkkuudella olisi myös pärjätty, mutta tässä hintaluokassa nykyinen ”Super HD” on varmasti parempi.

144 hertsin virkistystaajuus erottaa puhelimen monista kilpailijoistaan, joissa on usein 120 hertsin näyttöjä. Kyseessä on mukava ominaisuus, sillä se tekee kokemuksesta erittäin sulavan. Kyseessä ei ole kuitenkaan lippulaivoista tuttu LTPO-paneeli, vaan dynaaminen virkistystaajuus on toteutukseltaan perinteisempi.

Puhelimen asetuksista virkistystaajuutta voidaan vaihtaa neljästä vaihtoehdosta, jotka ovat Auto, 60 Hz, 120 Hz ja 144 Hz. Ainoastaan auto on adaptiivinen, eli näytön virkistystaajuutta voidaan vaihtaa tekoälyn avustuksella sisällön mukaan joko 60, 90, 120 tai 144 hertsin välillä. Jos tilaksi valitaan 60, 120 tai 144 hertsiä, niin silloin näyttö on pakotettuna vain kyseiseen virkistystaajuuteen.

Kirkkautta Motorola on parantanut verrattuna pikkuvelimalliin, sillä 2000 nitiä vaihtunut 2800 nitiin. Kyseessä on ainoa merkittävämpi muutos Edge 50 ultrassa. Itse en peruskäytössä havainnut suurta muutosta, josta olisi ollut konkreettista hyötyä käytössä. Luettavuus on auringonvalossakin hyvä ja se ajaa asiansa suurimmassa osassa tilanteista. Tietystikään pahimpien kilpailijoiden tasolle ei Motorola yllä, sillä osa tarjoaa jopa 5000 nitin kirkkauksia HDR-tilassa.

Motorola Edge 50 Ultran näytössä on myös tuki HDR10- ja HDR10+ -toistolle, joten näytöltä voidaan tarkastella laadukasta HDR-sisältöä. Puhelimella on siis Widevine L1 -sertifikaatti, joka takaa laadukkaan toiston monissa suoratoistopalveluissa. Netflix tukee puhelimella Full HD -toistoa ilman HDR-tukea.

Motorola oli tällä kertaa onnistunut minimoimaan näytön haamukosketuksia. Aikaisemmin testattu Edge 50 Pro oli yksi harvoista nykypäivän puhelimista, jossa oli kaartuvan näytön mukanaan tuomia haamukosketuksia. Vaikka nyt käytössä on täysin sama näyttöpaneeli, niin haamukosketuksia ei häiritsevästi testijakson aikana havaittu.

Näyttöä varten Motorola on toteuttanut joitakin ominaisuuksia, joilla pystyy personoimaan näyttökokemusta. Esimerkiksi näytön toistamia värejä voidaan säätää kolmen oletusasetuksen kautta, jotka ovat luonnollinen, säteilevä ja eloisa. Lisäksi värilämpötilaa on mahdollista säätää joko viileämmäksi tai lämpimämmäksi. Näyttö on saanut myös välkkymisen eston (DC-himmennys), joka estää näytön välkkymistä pimeissä ympäristöissä. Näyttöasetuksista voidaan säätää myös yövaloa, tummaa teemaa sekä muita näytön perusasetuksia.

Motorola Edge 50 Ultran näyttö ajaa asiansa ja ainakin itse olin todella tyytyväinen siihen testijakson ajan. Sen kautta on mukava kuluttaa sisältöä sekä tekniikka on riittävää. Olisin kuitenkin halunnut nähdä näytössä tuen myös LTPO-tekniikalle, jolloin virkistystaajuustekniikka olisi voinut olla lähempänä kilpailijoita samassa kategoriassa.

Tekniikka ja suorituskyky

Suorituskykyyn on saatu parannusta verrattuna pro-versioon, sillä Motorola Edge 50 Ultrassa on Qualcommin kehittämä uudehko Snapdragon 8s Gen 3 -järjestelmäpiiri. Vaikka kyseessä on Snapdragon 8 -sarjan piiri, niin kirjain ”s” kertoo kyseessä olevan karsitumpi versio tämän hetken tehokkaimmasta Snapdragon 8 Gen 3 -järjestelmäpiiristä. S-versio on suunniteltu alemman hintapisteen lippulaivapuhelimille.

Snapdragon 8s Gen 3 on itse asiassa vain hieman paranneltu Snapdragon 7+ Gen 3 -piiri, joten odotuksissa on parin vuoden takaisista huippupiireistä tutuksi tullut suorituskyky. Kyseessä on edelleen 4 nanometrin prosessilla valmistettu piiri ja se tarjoaa kahdeksan suoritinydintä.

Järjestelmäpiirissä on yksi tehokas Cortex-X4-ydin, joka toimii nyt 3,0 GHz:n kellotaajuudella. Lisäksi siinä on neljä tehokasta Cortex-A720-ydintä, jotka toimivat 2,8 GHz:n taajuudella. Mukana on myös kolme 2,0 GHz:n Cortex-A520-ydintä. Grafiikkaprosessorina toimii Adreno 735.

Suomessa Motorola Edge 50 Ultra on saatavilla vain yhdessä muistiversiossa, joka tarjoaa 16 gigatavun verran LPDDR5X-RAM-muistia sekä 1 teratavun verran UFS 4.0 -tallennustilaa. Valitettavasti Motorola ei tarjoa muistikorttipaikkaa, mutta toisaalta suuri 1 teratavun sisäinen tallennustila riittää varmasti myös pitkälle.

Samainen Snapdragon 8s Gen 3 -järjestelmäpiiri on nähty Suomen markkinoilla myös Honor 200 Pro -puhelimessa, joka asettuu hinnaltaan hieman edullisempaan kategoriaan. 1000 euron hinnalla Motorolalta olisi voitu jo odottaa täysiveristä Snapdragon 8 -sarjan piiriä, mutta testijakson aikana toteutetut suorituskykytestit kuitenkin antoivat jälleen hyvän kuvan suorituskyvystä.

Suorituskyky asettuu selvästi monien keskitason Snapdragon 7 -sarjan piirien yläpuolelle ja oikeastaan paremmat vertailukohdat löytyvät 1-2 vuotta vanhojen lippulaivapuhelimien suorituskyvystä. Suorituskykytestien tuloksien mukaan Motorola Edge 50 Ultra on aika lähellä OnePlus 12R:n suorituskykyä, jonka lisäksi laite ohittaa selvästi Edge 50 Pron suorituskyvyn. AnTuTu-testissä Motorola onnistuu paremmin kuin Honor 200 Pro, joka oli jopa vähän yllättävää.

Alapuolella olevasta taulukosta pystyy vertaamaan Motorola Edge 50 Ultran saamia tuloksia Snapdragon 7 Gen 3 -piiriin perustuvaan Motorola Edge 50 Prohon sekä Snapdragon 8 Gen 2 -piiriin perustuvaan OnePlus 12R -puhelimeen. Rinnalla on myös samaan Snapdragon 8s Gen 3 -piiriin perustuvan Honor 200 Pron vastaavat pisteet.

Testitulokset
Motorola Edge 50 Ultra (SD8sG3) Motorola Edge 50 Pro (SD7G3) Honor 200 Pro (SD8sG3) OnePlus 12R (SD8G2)
AnTuTu (V8): 1 507 534 pistettä 836 285 pistettä 1 194 834 pistettä 1 292 200 pistettä
Geekbench 6 (single): 1932 pistettä 1126 pistettä 1874 pistettä 1580 pistettä
Geekbench 6 (multi): 4978 pistettä 3045 pistettä 4552 pistettä 5110 pistettä
PCMark: 14 443 pistettä 15 088 pistettä 14 875 pistettä 10 145 pistettä
3DMark Wild Life Extreme: 3229 pistettä 1454 pistettä 2996 pistettä 3636 pistettä
Mitä korkeammat pisteet sitä suorituskykyisempi laite. *Testi ei ollut käytettävissä puhelimella tai sitä ei ole testattu.

Suorituskyky on alempaa huippuluokkaa, jota itse odottaisin hieman edullisemmassa hintapisteessä. Vaikka suorituskyvyssä ei aivan tämän hetken kärkikahinoihin päästä, niin lähes kaikkea ajatellen suorituskykyä on kuitenkin riittämiin. Mutta samassa hintapisteessä on tarjolla kuitenkin selvästi parempaa suorituskykyä tarjoavia puhelimia, joissa on Snapdragon 8 Gen 3 -järjestelmäpiiri.

Jälleen on hyvä muistaa, että suorituskykytestien tuloksia ei kannata katsoa aivan liian tarkasti, sillä ne eivät kerro toimivuutta todellisissa käyttöympäristöissä. Suorituskykytesteissä puhelimet laitetaan äärirajoille, mikä ei vastaa peruskäyttöä. Ainakaan itse en havainnut testijakson aikana mitään ongelmia suorituskyvyn kanssa, vaan kokemus oli huipputasoa. Vaikka aina voidaankin valittaa suorituskyvyn jäävän kilpailijoista, niin täysin rehellisesti sanottuna ainakaan itse en jäänyt kaipaamaan mitään enempää.

Jos suorituskyky ei ollut aivan parasta, niin Motorola paikkaa sitä monella muulla osa-alueella, jotka muut valmistajat jättävät pienemmälle huomiolle. Motorola Edge 50 Ultran kohdalla voidaan esimerkiksi nostaa esille tuoreimmat muistiteknologiat sekä suuri tallennustila, joka on jopa nelinkertainen esimerkiksi saman hintaiseen OnePlus 12 -puhelimeen verrattuna.

Motorola Edge 50 Ultralle toteutettiin myös tuttu stressitesti, jonka tarkoituksena on paljastaa kuinka vakaana suorituskyky pysyy pidemmässä käytössä. Vaikka suorituskyky riittää varmasti ongelmitta, useille on tärkeää tietää miten puhelimen suorituskyky säilyy esimerkiksi pelattaessa pitkiä aikoja. Stressitestissä ajoimme puhelimessa läpi AnTuTu-suorituskykytestin peräjälkeen yhteensä viisi kertaa.

Motorola Edge 50 Ultralle toteutun stressitestin tulokset.

Ensimmäisellä testauskerralla puhelimella päästiin AnTuTu-testissä 1 507 534 pisteeseen, joka on odotettua parempi tulos. Suunta stressitestissä oli kuitenkin seuraavalla testauskerralla selvästi alaspäin, sillä pohjat saavutettiin neljännellä testauskerralla. Tuolloin tulokseksi saatiin 1 272 957 pistettä. Tämän jälkeen lähdettiin jälleen ylöspäin, sillä puhelin selvästi saavutti edellisellä kerralla huonoimman tasonsa.

Parhaimman ja heikoimman tuloksen välillä eroa oli jopa 234 577 pistettä, joka tarkoittaa suorituskyvystä kadonneen noin -15,56 prosenttia. Tulos ei ole paras mahdollinen, mutta ei kuitenkaan huono. Snapdragon 8s Gen 3 ei pysty testin perusteella ylläpitämään suorituskykyä yhtä vakaana kuin Snapdragon 8 Gen 3.

Motorola ei kovin tarkasti ole avannut Edge 50 Ultran jäähdytysjärjestelmää, mutta tarjolla on tietojen mukaan melko suuri kuparinen höyrykammio, joka johdattaa lämmön tehokkaammin pois piiriltä. Testijakson aikana puhelimen ei todettu kuumenevan peruskäytössä, mutta esimerkiksi stressitestiä toteuttaessa havaittiin yllättävää kuumenemista. Puhelimen metallikehys tuntui kuumalta, joka oli yllättävää. Lisäksi latauksessa puhelin oli hyvin kuuma.

Puhelimessa on Snapdragon X70 -5G-modeemi, jonka avulla päästään teoriassa 6,5 Gbps:n latausnopeuksiin sekä 3,5 Gbps:n lähetysnopeuksiin. Suomessa puhelin tukee tuttuja Sub-6 GHz:n 5G-verkkoja, joten tukea mmWave-verkoille ei ole. Motorola on saanut puhelimeen tuen Suomessa vain non-standalone-verkoille, eikä Elisan avaama standalone-verkko ollut käytössä (5G+). Mitkään Motorolan puhelimet eivät tue tällä hetkellä Elisan 5G+ -verkkoa.

5G-yhteydet toimivat puhelimen molemmilla SIM-korttipaikoilla ja laitteeseen pystyy asettamaan yhden fyysisen nano-SIM-kortin, jonka lisäksi toinen on toteutettuna eSIM-ratkaisulla. Puhelimessa on Wi-Fi 7 -tuki, josta usein on karsittu tässä kategoriassa. Yhteyksien osalta Motorola on saanut puhelimeen ensimmäistä kertaa tuen myös UWB-teknologialle, jota käytetään esimerkiksi yhdessä Moto Tag -seurantalaitteen kanssa. NFC-tuen ansiosta puhelinta voidaan käyttää myös mobiilimaksamiseen.

Mainittava huomio puhelimessa on USB-tekniikka. Puhelimen USB-C-liitin tukee nimittäin USB 3.1 -standardia ja tuettuna on myös DisplayPort 1.4. Tiedostojen siirto on siis nopeampaa ja samalla laite voidaan yhdistää suurempaan ulkoiseen näyttöön.

Värinäpalaute ei puhelimessa ole mitenkään Samsungin tai Applen lippulaivapuhelimien tasolla, vaan yllättäen se on vain perustasoa. Motorola Edge 50 Ultra ei siis erotu joukosta ainakaan edukseen värinän osalta.

Muuta tekniikasta

Äänentoiston osalta Motorola Edge 50 Ultra on pitkälti samalla tasolla Pro-version kanssa. Puhelimessa on perinteikäs stereoäänentoisto, joka on toteutettu alaosan pääkaiuttimen sekä yläreunan puheluihin käytettävän kuulokkeen avustuksella. Tällä kertaa yläosan kuulokkeelle on tehty omat kaiutinreiät, jotka voimistavat ääntä. Kaiuttimien osalta on tehty myös yhteistyötä Dolby Atmosin kanssa, joka on virittänyt äänenlaadun.

Stereoäänentoisto puhelimessa on hyvä ja mielestäni äänenlaatu on myös täysin kategoriansa yleisellä tasolla. Alareunan kaiutin tuntui kuitenkin olevan voimakkaampi, mutta ääni oli silti saatu tasapainoisemmaksi kuin pikkuvelimallissa. Nähtävästi ylimääräisten yläosan reikien ansiosta ääni pääsee nyt liikkumaan vapaammin. Itselle kaiuttimien laatu riitti mainiosti puhepainotteisiin YouTube-videoihin, mutta musiikkia kuunnellessa kannattaa kuitenkin yhdistää kuulokkeet.

Kuulokeliitintä ei luonnollisestikaan enää ole, vaan laitteeseen kannattaa suosiolla yhdistää Bluetooth-kuulokkeet. Toki langalliset kuulokkeet voidaan yhdistää USB-C-liittimeen erillisen adapterin avulla. Langattomia kuulokkeita varten Motorola tarjoilee uutuuspuhelimessa Bluetooth 5.4 -yhteyden ja tuettuna on monet Qualcommin laadukkaat äänitekniikat.

Testijakson aikana Motorola Edge 50 Ultrassa havaittiin toisinaan pientä ongelmaa Bluetoothin kanssa, sillä välillä kun puhelin oli taskussa ja olit lenkillä, niin yhteydessä oli häiriöitä. Lisäksi huomasin, jos puhelimen yläreunan peitti esimerkiksi kädellä, niin vastaavia häiriöitä tuli vastaan. Bluetooth-ongelmia Motorolan puhelimissa on aikaisemminkin havaittu, joten nähtävästi antennisuunnittelussa olisi edelleen parannettavan varaa.

Puhelinta mainostetaan Snapdragon Sound -tuella, joka kaikessa lyhykäisyydessä tarkoittaa puhelimen tukevan aptX-, aptX HD- ja aptX Adaptive -tekniikoita. Lisäksi mukana on myös muita parannuksia, jotka tekevät äänikokemuksesta paremman langattomien kuulokkeiden kanssa.

Motorola Edge 50 Ultrassa hyödynnetään hintaluokassa yleistä näytönalaista sormenjälkilukijaa. Kyseessä on optinen sormenjälkilukija, eikä hitaasti yleistyvä ultraäänisormenjälkilukija. Lukijan sijainnin osalta on otettu nyt selvästi parempi lähestymistapa kuin pro-mallissa, sillä ultrassa se on nyt hieman korkeammalla. Sormenjälkilukija on nyt peukalolla käytettäessä selvästi luonnollisemmassa sijainnissa, eikä siihen tarvitse kurottaa.

Sormenjälkilukija tuntui kuitenkin testijakson aikana toimivan pääosin ongelmitta ja varmasti. Lukitus aukesi mukavan nopeasti, eikä havaittavissa ollut häiritseviä viiveitä. Sormenjälkilukija tunnisti sormen lähes aina, mutta jos sormi oli likainen tai märkä oli havaittavissa ongelmia.

Toinen biometrinen lukituksen avaustapa Motorola Edge 50 Ultrassa on etukameraan pohjautuva kasvojentunnistus. Kasvojentunnistus tuntui toimivan pääosin hyvin ja nopeasti, sillä lukitus avautui heti näytön avaamisen jälkeen. On kuitenkin hyvä huomata, ettei etukameraan perustuva kasvojentunnistus ole yhtä tietoturvallinen ratkaisu kuin sormenjälkilukija, sillä se saatetaan pystyä ohittamaan kuvalla. Tämän takia testijakson aikana luotettiin enemmän sormenjälkilukijaan, eikä kasvojentunnistus ollut päivittäisessä käytössä.

Akunkesto ja lataus

Motorola on varustellut Edge 50 Ultran samalla 4500 milliampeeritunnin akulla kuin Edge 50 Pron, joten suurta eroa ei kannata odottaa. Edge 50 Pron kohdalla akku todettiin kohtuulliseksi, eikä niinkään mitenkään vahvuudeksi. Edge 50 Ultra jatkaa testijakson perusteella samaa tarinaa, ja ehkä jopa vähän huonommin.

Monesti tuntui, että puhelinta joutui lataamaan jopa kesken päivän. Iltaisin akunvaraus saattoi aktiivisen päivän jälkeen tippua alle 10 prosenttiin. Useimmissa testaamissani puhelimissa akun varaus on päivän aikana tippunut 25-40 prosenttiin, joten Edge 50 Ultra ei tähän verrattuna juurikaan hurraahuutoja aiheuttanut. Motorolalla olisi siis selvästi parannettavaa akun osalta.

Onneksi Motorola on panostanut lataukseen tutulla tyylillään, sillä se paikkaa heikkoa akunkestoa. Motorola Edge 50 Ultrassa on tuki huimalle 125 watin TurboPower-pikalataukselle. Vastaava lataus on nähty muutamissa Motorolan puhelimissa aikaisemmin, ja se myös pelastaa monesta tukalasta tilanteesta. Motorola toimittaa laturin oletusarvoisesti puhelimen mukana, jonka ansiosta pystyimme toteuttamaan laitteelle alapuolella olevan lataustestin.

Motorola Edge 50 Ultran akun latausnopeus 125 watin pikalatauksella.

Lataustesti toteutettiin Motorola Edge 50 Ultralle minuutin mittausvälillä, jolloin latausaika oli 22 minuuttia. Motorola on itse luvannut akun latauksen onnistuvan vain 18 minuutissa tyhjästä täyteen, joten aivan tähän tulokseen ei päästy. On kuitenkin hyvä huomata, että erilaisella mittaustavalla se voisi olla mahdollista, jos puhelimen akunvarausta ei tarkisteta esimerkiksi minuutin välein.

Akun lataus oli erittäin nopeaa, eikä kukaan varmasti pety siihen. Itselle alle puolen tunnin latausaika on enemmän kuin tarpeeksi. 5 minuutin latauksella akkua saadaan jo 34 prosenttia ja 10 minuutissa saavutetaan 57 prosentin varaus. 20 minuutissa akkua on jo 95 prosenttia. 90 prosentin varaustaso saavutetaan 18,5 minuutissa. Lataus hidastuu loppua kohden mentäessä, sillä ensimmäiset 10 prosenttia latautuvat 50 sekunnissa, kun viimeiset 10 prosenttia latautuvat 210 sekunnissa.

Motorola on jälleen onnistunut päihittämään esimerkiksi Samsungin ja Applen langallisen latauksen osalta, sillä 125 watin lataus on jotain mitä kyseisiltä brändeiltä saa vielä vuosia odotella.

Motorolan pikalatausratkaisussa suurin valttikortti on se, että se perustuu 125 watin USB Power Delivery -standardiin. Laturi on itsessään melkoinen möhkäle ja painaa lähes puhelimen verran. Samalla laturilla pystytään puhelimen ohella lataamaan nopeasti myös useita muita laitteita, kuten tietokoneita tai tabletteja, jotka tukevat Power Delivery -standardia. Motorolan tehokas pikalaturi on siis monikäyttöinen, eikä se rajoitu ainoastaan Edge 50 Ultraan.

Langallisen latauksen ohella Edge 50 Ultra tukee myös tehokasta 50 watin langatonta latausta. Valitettavasti Motorola ei kuitenkaan myy latausalustaa, jolla 50 watin lataukseen päästäisiin. Eli käytännössä langaton lataus toimii perinteisemmillä latausalustoilla hitaammin, mutta se on kuitenkin mukava lisä. En kuitenkaan käsitä, mitä Motorola on ajatellut tuodessaan 50 watin pikalatauksen, mutta ei kuitenkaan tarjoa laturia, jolla kyseiseen lataustehoon päästäisiin.

Motorola Edge 50 Ultrasta löytyy tuki myös käänteiselle langattomalle lataukselle 10 watin teholla. Puhelimella voidaan ladata esimerkiksi langatonta latausta tukevia kuulokkeita tai älykelloja ilman erillisiä latureita.

Pakkastesti

Testijakson aikana Motorola Edge 50 Ultra laitettiin SuomiMobiilin tuttuun pakkastestiin. Testissä on tarkoitus testata kuinka hyvin älypuhelimet kestävät pakkasta. Laitoimme puhelimen pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon 60 minuutin oleskelu -18 asteessa kulutti akkua. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa sammutettu sekä toisella kerralla videon toistuessa näytöllä.

Ensimmäisellä testauskerralla Edge 50 Ultra laitettiin pelkiltään 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen näytön ollessa sammutettuna. Testin jälkeen akunvarausta oli jäljellä 97 prosenttia, eli pieni tiputus nähtiin. OLED-tekniikan ansiosta näyttö ei ottanut itseensä pakkasessa, vaan toimi hyvin. Myös näyttöön integroitu sormenjälkilukija toimi ongelmitta. Pakkasessa puhelimen kamera ja salama olivat käytettävissä. Motorola oli myös estänyt akun latauksen, sillä laite ilmoitti laturin olevan yhdistetyn, mutta latauksen olevan pysäytetyn.

Toisella testauskerralla puhelin laitettiin jälleen 100 prosentin akun varauksessa 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen. Tällä kerralla Motorola Edge 50 Ultran näyttö oli päällä koko testin ajan ja toisti Full HD -tasoista videota. Tämän testin jälkeen akkua oli kulunut 5 prosenttia, eli varausta oli jäljellä 95 prosenttia. Akun kuluminen oli testissä melko pientä, sillä yleisesti tässä testissä kuluu akkua 5-15 prosenttia. Myöskään tämän toisen testauskerran aikana ei havaittu muita ongelmia, joita ei olisi havaittu jo ensimmäisessä testissä.

Pakkastestissä puhelin pärjäsi tutulla Motorolan tasolla. Latauksen rajoituksen ohella pakkanen ei muilta osin vaikuttanut Edge 50 Ultran käyttöön ollenkaan. Myöskään akun kuluminen ei ollut liian korkealla tasolla, vaikka ei aivan niin hyviä tuloksia nähtykään kuin muutamilla Motorolan laitteilla viime aikoina.

Kamerat

Motorola on tuonut päivityksiä kameroihin, sillä Edge 50 Ultrassa on takaosan kamerat laitettu täysin uusiksi. Pää- ja ultralaajakulmakamerat ovat 50 megapikselin tasoisia ja nyt mukaan on tuotu periskooppikamera, jonka tarkkuus yltää 64 megapikseliin. Etuosassa on sama kamera kuin Edge 50 Prossa, joten hyvää ei ole lähdetty uudistamaan.

Pääkamerana toimii siis 50 megapikselin OmniVisionin kehittämä sensori, joka on kooltaan 1/1.3 tuumaa ja siinä on 1.2 mikronin pikselikoko. Pääkameran linssi tarjoaa f/1.6-aukon, joka on hieman pienempi kuin pro-mallissa, mutta toisaalta sensori on suurentunut. Kamerassa on luonnollisesti vaiheentunnistava automaattitarkennus sekä optinen vakautus.

Toinen kameroista on 50 megapikselin ultralaajakulmakamera, joka perustuu Samsungin kehittämään 1/2.76 tuuman kokoiseen sensoriin, jossa on 1.12 mikronin pikselikoko. Ultralaajakulmakamerassa on f/2.0-aukolla varusteltu linssi, jonka avulla pystytään taltioimaan peräti 122 asteen kuvankentällä varusteltuja kuvia. Ultralaajakulmakamerassa on myös tuki automaattitarkennukselle, joten sitä voidaan käyttää esimerkiksi makrokuvaamiseen.

Kolmantena kamerana toimii 64 megapikselin periskooppilinssillä varusteltu kamera, joka perustuu OmniVisionin kehittämään 1/2 tuuman kokoiseen sensoriin, jossa on 0.7 mikronin pikselikoko. Periskooppilinssissä on f/2.4-aukko sekä optinen vakautus. Kamera kykenee 3-kertaiseen optiseen zoomaukseen sekä 100-kertaiseen digitaaliseen zoomaukseen.

Puhelimen yksi valttikorteista on 50 megapikselin tasoinen selfiekamera. Se perustuu Samsungin kehittämään sensoriin, joka on kooltaan 1/2.76 tuumaa ja tarjoaa 0.64 mikronin pikselikoon. Kamerassa on f/1.9-aukolla varusteltu linssi, jonka lisäksi se tukee automaattitarkennusta.

Yleisesti Motorola on tuonut aikaisempaa enemmän tekoälyä osaksi Edge 50 Ultraa. Tekoälyn luvataan parantavan vakautusta videoissa, kuvien dynaamista aluetta sekä taikoja tehdään myös yksityiskohtien vahvistamiseksi. Lisäksi väritaltioinnissa on tehty yhteistyötä Pantonen kanssa, ja kameran pitäisi taltioida erityisesti ihon sävyt luonnollisemmin. Edge 50 Ultrassa on myös tuttuun tapaan kaksi erilaista kuvan tyyliasetusta, jotka ovat ”automaattinen parannus” sekä ”luonnollinen”. Oletuksena luonnollinen on käytössä, joten testijakson aikana käytimme sitä.

Motorola Edge 50 Ultran kamerat lyhyesti:

  • Takakamerat:
    • Pääkamera: 50 megapikseliä (OmniVision OV50H, f/1.6, 1/1.3”, 1.2 µm, PDAF, OIS)
    • Ultralaajakulma: 50 megapikseliä (Samsung S5KJN1, f/2.0, 1/2.76”, 0.64 µm, PDAF, 122 asteen näkökenttä)
    • Telekamera: 64 megapikseliä (OmniVision OV64B, f/2.4, 1/2″, 0.7 µm, OIS, 3x optinen zoom)
  • Etukamera: 50 megapikseliä (Samsung S5KJNS, f/1.9, 1/2.76”, 0.64 µm, AF)

Huom. artikkelissa kuvat on pakattu, mutta täydessä resoluutiossa niitä voi tarkastella OneDrivesta.

50 megapikselin pääkamerassa käytetään pikseleiden yhdistämistekniikkaa, jolloin lopputulokseksi saadaan 12,5 megapikselin kuvia. Puhelin yhdistää neljä pikseliä yhdeksi, minkä pitäisi tarjota paremman laadun jokaisessa kuvaustilanteessa. Testijakson aikana puhelinta käytettiin pääosin oletusasetuksilla, mutta myös 50 megapikselin kuvien taltioiminen on mahdollista erillisessä kuvaustilassaan.

Testijakson aikana itse yllätyin pääkameran kyvykkyydestä, sillä Motorola Edge 50 Ultra on kiistämättä paras Motorolan ”kamerapuhelin”. Kuvat ovat hyvässä valaistuksessa teräviä, yksityiskohtaisia ja värit taltioituvat oletusasetuksilla hieman korostuen, mutta silti hyvin. Lisäksi kuvissa ei ole juurikaan ylimääräistä melua ja dynaaminen alue on myös todella laaja. Mielestäni kokonaisuus on erinomainen ja kuvat ovat laadukkaita.

Heikommassakin valaistuksessa pääkamera tuottaa hyvää jälkeä, eikä kuvat ole yhtään hullumpia. Motorola Edge 50 Ultra pystyy taltioimaan kuviin todella paljon yksityiskohtia ja värit ovat hyvät. Jokseenkin värit olivat ehkä hieman aggressiivisia ja kontrastia oli vähän liikaa. Mutta tykkäsin kuitenkin lopputuloksesta lähes aina. Dynaaminen alue kuvissa on myös laaja.

Heikossa valaistuksessa käytössä on automaattinen yökuvaustila, joka hoitaa hommansa. Kuvissa ei ole myöskään liiallista pehmeyttä ja valoa on riittämiin. Itse olen iloinen siitä, että Motorola on onnistunut tasapainottamaan pääkameran toimimaan hyvin erilaisissa tilanteissa, kun monissa yhtiön puhelimissa vahvuus on ollut erityisesti kuvaaminen täydellisessä valaistuksessa ja muut skenaariot on jätetty vähemmälle.

Alapuolella on pääkameralla otettuja kuvia.

Uudistettu ultralaajakulmakamera hyödyntää myös pikseleiden yhdistämistekniikkaa, jolloin lopputuloksena pihalle saadaan 12,5 megapikselin kuvia. Suurempi tarkkuus osaltaan myös antaa luvan odottaa parempaa kuvanlaatua, mutta tietysti ultralaajakulmalinssi tuottaa omat haasteensa. Kuvausalue on kuitenkin nyt laajempi, jonka myös näkee.

Hyvässä valaistuksessa ultralaajakulmakuvat ovat hyviä ja tarkkuus on riittävä. Kamerassa on myös tutut vahvuudet kuin pääkamerassakin, sillä värit taltioituvat monessa tilanteessa lähes samalla tavalla. Tietysti kuvissa on enemmän pehmeyttä, mutta ei kuitenkaan liiaksi. Kuviin saadaan myös miellyttävä dynaaminen alue.

Heikommassa valaistuksessa ultralaajakulmakamera ei vakuuta samalla tavalla. Vaikka kamera tukee automaattista yökuvaustilaa, niin mielestäni kuvia pyritään valottamaan hieman liiaksi ja värit jäävät haaleiksi. Satunnaiseen kuvaamiseen kamera on riittävä, mutta nopeissa tilanteissa heikossa valaistuksessa kamera ei riitä. Kuvat ovat myös todella pehmeitä.

Motorola on saanut ultralaajakulmakameraan myös automaattitarkennuksen, joka helpottaa hieman tarkkuuden kanssa. Tarkennuksen ansiosta ultralaajakulmakameraa voidaan käyttää myös makrokuvaamiseen. Makrokuvia voidaan ottaa 2,5 senttimetrin etäisyydeltä kohteesta. Toteutus on selvästi parempi näin ultralaajakulmakameran avulla kuin erillisellä epätarkalla makrokameralla.

Alapuolella on ultralaajakulmakameralla otettuja kuvia.

Kameran osalta yksi suurista uudistuksista nähdään zoomausominaisuuksissa, sillä Motorola Edge 50 Ultrassa on tarkka 64 megapikselin sensori. Jälleen kerran käytössä on pikseleiden yhdistämistekniikka, joten lopputuloksena syntyy 16 megapikselin kuvia. Telekamera mahdollistaa 3-kertaisen optisen zoomauksen sekä digitaalisen zoomauksen aina 100-kertaiseksi asti. Itse keskityin käyttämään puhelimessa vain 3-kertaista zoomausta, jollain saadaan paras käsitys kameran kyvykkyydestä.

Motorola ei ole turhaan kehuskellut puhelimen zoomauskyvykkyydellä, sillä jopa minulle kuvat kelpaavat. Periskooppitoteutus pitää huolen siitä, että kuvat ovat yksityiskohtaisia sekä teräviä. Itse tykkäsin käyttää kameraa monessa tilanteessa ja zoomatessa kuviin saa aivan erilaisien tarinan kuin pelkällä peruskameralla otettaessa.

Hyvässä valaistuksessa kamera on vahvoilla, eikä Motorola juurikaan jää kilpailijoidensa varjoon. Kuvissa on paljon yksityiskohtaisia ja värit ovat yhtenevät pääkameran kanssa. Kuvissa ei ole myöskään ylimääräistä pehmeyttä, eikä Motorola koita liiaksi terävöittää kuvia. Zoomikamera toimii hyvin myös muotokuvien taltioimiseen, mutta itse käytin sitä pääasiassa normaaliin zoomauskuvaamiseen.

Heikossa valaisuksessa telekameralla saadaan aikaiseksi hyvää jälkeä ja monesti jopa yllätyin lopputuloksesta. Vaikka valoa ei aina ole aivan liikaa, niin kamera pystyy taltioimaan värit hyvin ja dynaaminen alue on erinomainen. Kuvissa pehmeys ei myöskään lisäänny liikaa ja yksityiskohtia on silti todella paljon.

Alapuolella on muutamia kuvia, jotka ovat taltioituna telekameralla.

Motorola Edge 50 Ultra ajaa asiansa monessa tilanteessa myös videokuvauksen osalta. Vaikka 8K-videokuvauksen kelkkaan ei Motorola ole vieläkään lähtenyt, niin kaikki takaosan kamerat tukevat 4K 60 fps -videokuvaa. Erityisesti pääkameralla kuvattaessa videot näyttivät hyviltä, vaikka Motorolalla onkin vielä tehtävää päästäkseen Samsungin tai Applen tasolle. Kameroiden välillä voidaan vaihdella kesken kuvauksen, jos käytössä on korkeintaan 4K 30 fps -tarkkuus.

Etukamera on yksi Motorola Edge 50 Ultran suurista valttikorteista, sillä se on sama kuin Edge 50 Prossa. 50 megapikselin etukamerassa hyödynnetään pikseleiden yhdistämistekniikkaa, eli kuvat ovat lopulta 12,5 megapikselin tasoisia. Itse olin yllättävän tyytyväinen etukameran tuottamaan jälkeen, sillä hyvässä valaistuksessa kuviin saatiin paljon yksityiskohtia sekä värit olivat luonnolliset. Myöskään heikossa valaistuksessa ei voi suuremmin moittia laatua, vaan kokonaisuus oli kunnossa. Videokuvauksen osalta etukamera tukee korkeintaan 4K 30 fps -tarkkuutta, joka on myös hyvällä tasolla.

Motorola Edge 50 Ultran kamerasovelluksen päänäkymän yläreunassa on esillä pika-asetukset salamalle, kuvaustilalle, ajastukselle, kuvasuhteelle sekä painike asetusvalikkoon. Kamerasovelluksen alareunassa on kameran laukaisinpainike, etu- ja takakameroiden välillä vaihtamisen mahdollistava painike sekä painike, josta nähdään äskettäin otetut kuvat. Näiden painikkeiden yläpuolella on karusellimainen kuvaustilojen valitsin. Motorola Edge 50 Ultran kohdalla kuvaustilat ovat hidastus, video, valokuva, muotokuva, pro, skannaus sekä lisää. Lisää-välilehden takaa löytyy suurempi valikoima erilaisia kuvaustiloja.

Päänäkymässä on myös zoomivalitsin, jossa on pikavalinnat makro-, ultralaajakulma-, pää- ja telekameralle. Makrotila on toteutettu ultralaajakulmakameralla. Lisäksi noiden rinnalla on painikkeet Google Lensille sekä erilaisille filttereille.

Manuaalitilaan päästään valitsemalla kamerasovelluksen pro-tila. Manuaalitilassa on mahdollista säätää muun muassa valkotasapainoa (2425 – 7500 K), tarkennusta, ISO-arvoa (100 – 3200), suljinnopeutta (1/6000 – 32 s) sekä valotusta. Kaikki manuaalisäädöt ovat saatavilla myös puhelimen ultralaajakulma- ja telekameroille, mutta säätöasetukset saattavat olla kameroille hieman erilaiset. Manuaalitilassa on mahdollista taltioida myös RAW-kuvia perinteisten JPG-kuvien rinnalla.

Kamerasovelluksen käyttöliittymä on erittäin selkeä ja miellyttävä käyttää. Yleisesti sovellus tuntui toimivan kohtuullisesti, mutta edelleen havaittavissa oli viivettä kuvaustilojen sekä kameroiden välillä vaihdettaessa. Puhelimella ei pysty ottamaan kovin nopeasti kuvia, vaan uusi kuva voidaan ottaa noin 0,5-1 sekunnin välein.

Käyttöjärjestelmä

Ohjelmiston osalta Motorola Edge 50 Ultra on melko tuttu, sillä tarjolla on tuttu ja turvallinen toteutus, joka nähtiin jo Edge 50 Prossa. Puhelimeensa on saatu siis Motorolan uudelleen nimeämä Hello UI -käyttöliittymä. Aikaisemmin puhelimissa oli My UX, mutta nyt Motorola on halunnut tehdä puhtaaseen Androidiin selvästi enemmän omia kustomointeja sekä mahdollisuuksia tehdä laitteesta omannäköisempi.

Käyttöjärjestelmänä on tuorein Android 14. Testijakson aikana puhelin pari päivitystä, joistä uusimman jälkeen laitteen tietoturvakorjaukset ovat kesäkuulta 2024. Motorola ei siis päivitä puhelimen tietoturvaa joka kuukausi. Edge 50 Ultralle on luvattu 3 Android-versiopäivitystä sekä 4 vuoden ajan tietoturvapäivityksiä.

Tämä tarkoittaa, että puhelin saa Android 15, 16 ja 17 -päivitykset sekä tietoturvakorjauksia vielä huhtikuussa 2028. Päivityslupaus ei ole missään tapauksessa parasta mahdollista, sillä osa kilpailijoista tarjoaa samassa hintapisteessä 4 + 5 vuoden tai jopa 7 + 7 vuoden päivitykset. Motorolalla olisi siis selvästi parannettavaa päivityslupauksen osalta. Tietysti 3 + 4 ajaa asiansa, mutta se ei ole niin hyvä kuin alalla yleisesti voisi odottaa.

Vaikka käyttöliittymän nimi on muuttunut, niin yleisilme on edelleen hyvin lähellä puhdasta Androidia. Motorola on tehnyt aikaisemminkin muutoksia kohti omaa persoonallisuuttaan käyttöliittymässä, mutta nyt muutoksia on saatu pika-asetusvalikkoon, ilmoituksien näkymiseen sekä fonttiin. Motorola on lisäksi tuonut käyttäjälle enemmän mahdollisuuksia muokata kokemusta.

Ja tietysti myös tekoäly on nyt osa käyttöliittymää. Yksi esimerkki on Style Sync, jonka avulla voi luoda tekoälyllä taustakuvia, jotka perustuvat esimerkiksi omasta tyylistä otettuihin kuviin. Style Sync on äärimmäisen helppokäyttöinen, mutta taustakuvien luominen vie yllättävän kauan aikaa. Tekoäly luo useita erilaisia ja uniikkeja taustakuvia, jotka sopivat käyttäjän henkilökohtaiseen tyyliin. Näissä taustakuvissa voi olla esimerkiksi samanlaista värimaailmaa ja kuvioita kuin käyttäjän asussa. Mielestäni kiva ominaisuus, mutta ei mitenkään tärkeä.

Toinen tekoälyllä toteutettu ominaisuus on Magic Canvas, joka luo tekstikomennon perusteella taustakuvia. Toistaiseksi ominaisuus ei toimi suomeksi, vaan teksti pitää kirjoittaa englanniksi. Käyttäjät voivat kuvailla jotain tilannetta, jonka perusteella luodaan taustakuvia. Ominaisuus tuntui toimivalta, mutta suurin ongelma on sen kielituen puute.

Käyttäjät voivat helposti lisäksi yhdestä valikosta vaihtaa puhelimen taustakuvaa, teemaa, fonttia sekä värejä. Lisäksi Motorola mahdollistaa kuvakkeiden muodon vaihtamisen. Motorolan puhtaassa lähestymistavassa myös Googlen kehittämä Material You -muotokieli pääsee tulemaan hyvin esille, vaikka tietysti nyt enemmän Motorolan tyylisesti. Mukana on myös tuki dynaamiselle väriteemalle, joka saadaan toteutettua taustakuvan värimaailmasta.

Mukana on myös tuttu Moto-sovellus, joka on saanut selvän ulkoasumuutoksen. Kyseessä on Motorolan yksi tunnetuimmista sovelluksista, sillä sen kautta pystyy säätämään muutamia lisätoimintoja puhelimessa. Ominaisuudet ovat edelleen ennallaan, joten Motorola ei ole karsinut niistä.

Moto-sovelluksen eleet-valikosta löytyy muun muassa mahdollisuus ottaa käyttöön asetus, jonka avulla näyttökuva pystytään taltioimaan pitämällä kolmea sormea puhelimen näytöllä samanaikaisesti. Ehkä kätevin on taskulampun pikakäynnistys ravistamalla puhelinta.

Yhtenä ominaisuutena on myös tuoreimmistakin Motorolan puhelimista löytynyt Play-tila, jonka päällä ollessa saadaan erilaisia työkaluja pikavalinnan taakse pelatessa mobiilipelejä. Moto-sovelluksesta pääsee myös kätevästi käsiksi laitteen mukauttamistoimintoihin. Moto-sovellus kokoaa siis yhteen paikkaan kaikki Motorolan lisätoiminnot, jotka vievät Android-kokemusta parempaan suuntaan.

Motorola on laittanut mukaan myös oman Moto Secure -ominaisuuden, joka kokoaa yhteen tietyt tietoturvaa parantavat ominaisuudet. Esimerkiksi mukana on nyt erillinen suojattu kansio, jonne voi piilottaa arkaluonteisia tiedostoja sekä sovelluksia. Verkon suojaus -toiminto tarkistaa saatavilla olevien verkkojen suojauksen ja kertoo kuinka hyvä suojaustaso verkoissa on. Mielenkiintoinen ominaisuus on myös PIN-sekoitus. Sen avulla PIN-ruudukon numerot sekoitetaan aina, kun pyydetään avaamaan laitteen lukitus.

Motorola Edge 50 Ultra tuo mukanaan myös tuen Moto Connect -alustalle, joka tunnettiin aikaisemmin Ready For -ominaisuutena. Sen avulla saadaan tehtyä puhelimesta taskussa kulkeva tietokone. Puhelin voidaan liittää ulkoiseen näyttöön langattomasti, USB-liittimen tai erilaisten Ready For -lisäosien avulla ja puhelimessa saadaan niin sanottu desktop-tila auki. Kyseessä on Windowsin kaltainen kokemus, jossa voidaan työskennellä paremmin esimerkiksi liitettyjen näppäimistön ja hiiren avulla. Kyseessä on kätevä ominaisuus, jos sellaiselle on käyttöä.

Motorola Edge 50 Ultran suorituskyky on sen verran parempi kuin Edge 50 Prossa, niin ohjelmisto tuntui toimivan testijakson ajan erinomaisesti. Vastaan ei tullut mitään ongelmia, vaan käyttöliittymä oli sujuva sekä suorituskykyinen. Kokemus oli siis juuri sitä, mitä Motorolalta on aikaisemmin totuttu saamaan. Itse tykkään Motorolan lähestymistavasta Androidiin, sillä puhdas Android on edelleen läsnä, mutta samalla kokemusta on muokattu sopimaan paremmin Motorolan tyyliin.

Yhteenveto

Motorola Edge 50 Ultra on parasta Motorolaa tällä hetkellä. Puhelimen kanssa on tehty paljon oikein ja parempaan suuntaan mennään. Motorolan lähestymistapa on mielenkiintoinen, sillä 1000 euron hinnalla kilpailu on kovaa ja samalla ei pystytä haastamaan suorituskyvyssä todellisia kilpailijoita. Jos hinta olisi esimerkiksi 100 euroa edullisempi niin nykymarkkinassa Edge 50 Ultra olisi todellakin suosituksen ansaitseva laite.

Puhelimessa itse tykkäsin rakenteesta sekä vedenkestävästä toteutuksesta, joka on ollut Motorolan vahvuus jo parin vuoden ajan. Lisäksi puhelimen näyttö on todella hyvä, sillä sen tarkkuus ja korkea virkistystaajuus tekevät sen käyttämisestä mielekästä. Suorituskyky on myös moneen tilanteeseen riittävä, mutta Edge 50 Ultra erottuu joukosta erityisesti suurilla muisteillaan.

Latausratkaisut ovat myös Motorolan suurimpia valttikortteja, jonka lisäksi laturi toimitetaan suoraan myyntipakkauksessa. Muita vahvuuksia ovat uudelleen sijoitettu sormenjälkilukija, hyvät stereokaiuttimet sekä eSIM-tuki. Kamerat ovat myös parasta Motorolaa sekä puhdas Android on miellyttävä.

Suorituskyky on kyseenalainen, sillä Motorola hyödyntää piiriä, joka on suunnattu selvästi edullisempiin laitteisiin. Lisäksi yksi heikkous on akunkesto, sillä Edge 50 Ultra ei suuremmin sen osalta hurraahuutoja ansainnut. Päivityslupaus pitäisi 1000 euron puhelimessa olla myös selvästi parempi. Huomionarvoisia on muistikorttipaikan ja kuulokeliittimen puutteet.

Korkea hinta on myös ongelma. Motorola Edge 50 Ultran 999 euron suositushinta asettaa mukanaan paljon kilpailijoita. Isoja haastajia ovat muun muassa OnePlus 12, Samsung Galaxy S24 sekä Honor 200 Pro.

Motorola Edge 50 Ultra

8.8

Motorola Edge 50 Ultra on parasta Motorolaa monella tavalla juuri nyt. Se tuo mukanaan näyttävyyttä, hyviä tekniikoita sekä yllättävän hyvät kamerat.

Hyvää
  • Näyttävä muotoilu ja IP68-luokituksen mukainen vedenkestävyys
  • Näyttö on erinomainen tarkkuutensa ja virkistystaajuutensa ansiosta
  • Moneen tilanteeseen riittävä suorituskyky
  • Erittäin suuret muistit (16 Gt + 1 Tt)
  • Todella nopea langallinen lataus (125W) sekä tuettuna langaton lataus (50W)
  • Laturi tulee puhelimen mukana
  • Näytönalainen sormenjälkilukija, laadukkaat stereokaiuttimet, UWB, Dual-SIM + eSIM-tuki
  • Yleisesti laadukkaat kamerat peruskuvaamiseen niin hyvässä kuin huonossakin valaistuksessa
  • Lähes puhdas Android
Huonoa
  • Ei todellista lippulaivapiiriä suhteutettuna hintaan
  • Akunkesto ei ole tutulla Motorolan tasolla
  • Ei muistikorttipaikkaa tai kuulokeliitintä
  • Päivityslupaus voisi olla parempi
  • Hieman korkea hinta
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

2 Kommenttia

  1. Yhteenvedossa mainitaan Dual-SIM. Onkohan se oikein ilmaistu jos kerran puhelimesta löytyy vain yksi fyysinen SIM-paikka?

    1. Kattava arvostelu!
      Gigantilta Edge 50 Ultra nyt hintaan 899€ 1.9. asti! Eli satasen alennus! Ai että!

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut