ArvostelutOnePlusYleinen

Arvostelussa OnePlus 12 – Nappisuoritus!

OnePlus 12

OnePlussan tämän vuoden tärkein lippulaivapuhelin on nyt saatu myös Euroopan markkinoille. Kyseessä on OnePlus 12, joka esiteltiin joulukuussa Kiinassa, ja nyt tammikuun lopulla se on vihdoin nähnyt päivänvalon Euroopassa. Kyseessä on todellinen lippulaivapuhelin, joka vie viime vuoden OnePlus 11 -puhelimen tarjoamaa kokemusta vielä hieman eteenpäin.

OnePlus 12 tuo mukanaan edeltäjästä tuttua tyyliä, mutta vielä hieman viimeistellymmin. Tekniikasta ei myöskään ole juurikaan karsittu, vaan puhelimessa on tuttuja lippulaivapuhelimen ratkaisuja. Näyttö on kooltaan 6,82 tuumaa ja se perustuu 120 hertsin OLED-paneeliin. Tehoista vastaa Snapdragon 8 Gen 3 -järjestelmäpiiri, 5400 milliampeeritunnin akkua ladataan 100 watin teholla ja tuettuna on nyt myös langaton lataus.

Muita avainominaisuuksia ovat Hasselbadin kanssa viritetyt kamerat, ja nyt OnePlus 12 tarjoilee lähes saman kehutun kameran kuin OnePlus Open. Puhelimessa on lisäksi tuorein Android 14 -käyttöjärjestelmä, ja OnePlus tarjoilee tutun 4 + 5 vuoden mittaisen päivitystuen.

Suomessa OnePlus 12 on tulossa myyntiin 6. helmikuuta, mutta ennakkomyynti käynnistyy jo 23. tammikuuta. Puhelimen 12 + 256 gigatavun version hinta on 949 euroa ja 16 + 512 gigatavun version hinta on 1099 euroa. Lisäksi tarjolle tulee kaksi väriversiota, jotka ovat musta sekä vihreä.

Tässä arvostelussa tulemme tarkastelemaan uutuuspuhelinta kattavasti rakenteen, teknisien ominaisuuksien, kameroiden sekä käyttökokemuksen kannalta. Lisäksi testijakson aikana toteutimme OnePlus 12 -puhelimelle tutut pakkas-, lataus- ja stressitestit, jotka käydään artikkelissa läpi. Alapuolella on vielä listaus puhelimen tärkeimmistä teknisistä tiedoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tekniset tiedot
OnePlus 12 (CPH2581)
Mitat: 164.3 x 75.8 x 9.15 mm
Paino: 220 g
Rakenne: Alumiinikehys sekä Gorilla Glass 5 / Victus 2 -lasipinnat
Näyttö: 6.82 tuumaa QHD+ (3268 x 1440) / 19.8:9-kuvasuhde / OLED (LTPO4) / 1-120 Hz / HDR10+ / 4500 nitiä
Järjestelmäpiiri: 4 nm Snapdragon 8 Gen 3 (1x 3.3 GHz Cortex X4 & 3x 3.2 GHz Cortex-A720 & 2x 3.0 GHz Cortex-A720 & 2x 2.3 GHz Cortex-A520)
Grafiikkasuoritin: Adreno 750
Muisti: 12 tai 16 Gt RAM-muistia [LPDDR5X]/ 256 tai 512 Gt sisäistä tallennustilaa [UFS 4.0]
Takakamera: 50 MP pääkamera (Sony LYT-808 / f/1.6 / 23 mm / 1/1.4" / 1.12 µm / OIS / PDAF) + 48 MP ultralaajakulmakamera (Sony IMX581 / f/2.2 / 14 mm / 1/2" / 0.8 µm / AF / 114 asteen kuvakenttä) + 64 MP periskooppikamera (OmniVision OV64B / f/2.6 / 70 mm / 1/2" / 0.7 µm / PDAF / OIS / 3x optinen zoom) + kaksois-LED-salama
Etukamera: 32 MP etukamera (Sony IMX615 / f/2.4 / 21mm / 1/2.74" / 0.8 µm / FF)
Akku: 5400 mAh (ei irrotettava)
Lataus: Langallinen 100 watin SuperVOOC / Langaton 50W AirVOOC
Käyttöjärjestelmä: Android 14 + OxygenOS 14 (perustuu ColorOS / sisältää Googlen palvelut)
Päivityslupaus: 4 vuotta Android-versiopäivityksiä ja 5 vuotta tietoturvapäivityksiä
Muuta: Dual-SIM / 5G-tuki (SA ja NSA) / Alert Slider
Liitännät: USB-C / USB 3.2 / NFC
Ääni: Bluetooth 5.4 / aptX HD / stereokaiuttimet
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija näytössä
Värit: Silky Black / Flowy Emerald
Hinta: 949 € (8 + 256 Gt) / 1099 € (16 + 512 Gt) 

Myyntipakkaus

OnePlus 12:n myyntipakkaus ja sen sisältö.

OnePlus 12 -puhelimen kohdalla myyntipakkaus jatkaa tuttua punaista väritystä. Pakkauksen ulkopuolta koristaa OnePlus 12 -mallinimi sekä tietoa siitä, että laite on kehitetty yhteistyössä Hasselbladin kanssa. Myyntipakkauksen pohja on musta ja siihen on liitetty tarra, jossa on tiedot laitteen mallinimestä, muisti- ja väriversioista sekä IMEI-koodit.

Myyntipakkausta avatessa ensimmäisenä esille tulee musta pahvitasku, joka pitää sisällään SIM-korttiluukun avaustyökalun, pikakäyttöoppaan, turvallisuustietoja sekä OnePlus-tarroja. Tämän jälkeen myyntipakkauksesta tulee esille OnePlus 12 paperiin käärittynä. Puhelimen alapuolella on pahvitasanne, jonka jälkeen pakkauksen pohjalta paljastuvat 100 watin tehoinen SuperVOOC-pikalaturi sekä USB-C-tyypin lataus- ja tiedonsiirtokaapeli (USB-A > USB-C). Pakkauksen kanteen OnePlus on painanut kiitoksen yhteisön jäsenille listaamalla käyttäjätunnuksia foorumilta.

Sisällöltään myyntipakkaus on samanlainen kuin edeltäjässä, eikä mukaan ole saatu mitään uutta. OnePlus on toisinaan toimittanut mukana myös suojakuoren, mutta nyt sellaista ei ole mukana. On kuitenkin edelleen hienoa nähdä, että OnePlus on tuonut mukana tehokkaimman mahdollisen pikalaturin. Valitettavasti laturi perustuu OnePlussan standardeihin, joten siitä saadaan kaikki hyöty irti vain OnePlus 12 -puhelinta ladattaessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

OnePlus ei ole tällä kertaa lähtenyt radikaalisti uudistamaan muotoilua, vaan OnePlus 12 muistuttaa vahvasti OnePlus 11 -mallia. Puhelimen valmistusmateriaaleina on käytetty alumiinia sekä lasia, jotka ovat tutut lähes kaikista huippupuhelimista. Väriversioita on tarjolla globaalisti kaksi kappaletta, jotka ovat musta Silky Black ja testiinkin saatu vihreä Flowy Emerald.

Vihreässä väriversiossa OnePlus on ottanut aikaisempaa erilaisemman lähestymistavan. Inspiraatiota kerrotaan olevan haetun Etelä-Alppien virtauksilta, jonka myötä puhelimen takaosaan on saatu tekstuuri, joka ainakin itsellä tuo mieleen enemmän marmorin. Uudenlainen tekstuuri on toteutettu edistyksellisen AG-lasiprosessin avulla. Ainakin itse tykkään erilaisesta vihreästä sävystä, ja kuviointi on esillä niin takalasissa kuin kamera-alueessakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlus on viimeistellyt puhelimen takapinnan mattapintaiseksi, mutta alumiinikehys on kiiltäväpintainen. Kiiltävä-kehys tuo mukanaan enemmän klassisuutta, mutta mielestäni se olisi voinut olla myös mattapintainen. Kiiltävä toteutus kerää sormenjälkiä ja ne ovat yllättävän vahvasti esillä. Mattapintaiseen takaosaan ei jäänyt sormenjälkiä, eikä se tuntunut naarmuuntuvan testijakson aikana. OnePlus hyödyntää takaosassa vanhempaa Gorilla Glass 5 -lasia.

Etuosassa on uudempaa Gorilla Glass Victus 2 -versiota, jonka pitäisi kestää iskuja hieman paremmin. OnePlus on asettanut lasiin jo tehtaalla suojakalvon, joka suojaa näyttöä ensimmäisten viikkojen ajan varmasti erinomaisesti.

Käsituntumalta OnePlus 12 on tuttua OnePlussaa, eikä muutoksia suuremmin ole onneksi tehty. Ergonomia on ollut OnePlussan lippulaivapuhelimissa yksi suurimmista valttikorteista ja se on loistava myös OnePlus 12:n kohdalla. OnePlus ei ole lähtenyt kulmikkuuden trendiin, vaan luottaa pyöristettyyn takapintaan sekä pyöristettyyn alumiinikehykseen. OnePlus 12:n muotoilussa ei ole havaittavissa teräviä kulmia tai saumakohtia, vaan viimeistely on erinomainen.

Verrattuna edeltäjämalliin OnePlus 12 tuntuu jokseenkin nyt jopa jykevämmältä, joka johtuu hieman kasvaneesta koosta sekä painosta. OnePlussan mukaan puhelimen mitat ovat 164,3 x 75,8 x 9,15 millimetriä, joten joka suhteessa on saatu hieman lisää mittaa (OP11: 163,1 x 74,1 x 8,53 mm). Painoa on huimat 220 grammaa, joka on 15 grammaa enemmän kuin edeltäjässä. Tämän myös huomaa laitteita käsissä samaan aikaan pidettäessä. 200 grammaa on voitu pitää sellaisena maagisena painorajana, mutta nyt OnePlus 12:n kohdalla painoa on tullut erityisesti suuremman akun myötä.

Kasvanut koko ja paino tekevät OnePlus 12 -puhelimesta kuitenkin todella jämäkän sekä laadukkaan. Esimerkiksi käsien välissä puhelinta taivuteltaessa ei ole havaittavissa minkäänlaisia natinoita tai periksi antamista. Puhelin on siis juuri sellainen, mitä tämän hintapisteen laitteelta voikin odottaa.

Täydellistä vedenkestävyyttä ei OnePlus 12 -puhelimelle kuitenkaan edelleenkään luvata. OnePlus 12 tarjoaa ainoastaan IP65-luokituksen mukaisen suojauksen, joka on pykälän parempi kuin edeltäjän IP64. IP65:n myötä puhelin kestää joka suunnasta tulevaa vesisuihkua, mutta ei kuitenkaan upotusta veteen. OnePlus on antanut ymmärtää, että puhelin on testattu IP68-luokituksen mukaisesti, mutta säästösyistä kyseistä sertifikaattia ei ole puhelimeen hankittu.

Mielestäni tätä voidaan silti pitää OnePlus 12 -puhelimen yhtenä rakenteellisena ongelmana. Tässä hintapisteessä pitäisi ehdottomasti olla IP68-luokitus. Jos kilpailijatkin siihen pystyvät, niin myös OnePlussan pitäisi pystyä. Nyt puhelinta voi kuitenkin huoletta käyttää kevyessä vesisateessa, mutta esimerkiksi uimaan ei sen kanssa kannata lähteä.

OnePlus 12 -puhelimen etuosaan on saatu pieniä muutoksia, mutta ei mitään mullistavaa. Näyttö kaartuu molemmilta reunoilta hieman ja näyttö peittää pinta-alasta noin 91 prosenttia. Näytössä oleva etukamerareikä on nyt siirtynyt näytön yläreunaan keskitetysti, joka on suurin uudistus. Puheluihin käytettävä kuuloke on asetettuna näyttölasin ja alumiinikehyksen väliin. Valoisuuden- ja etäisyydentunnistimet ovat piilotettu näyttöön yhdessä sormenjälkilukijan kanssa.

Takaosaltaan OnePlus 12 on kuin edeltäjänsä, mutta nyt kamera-aluetta on suurennettu ja tehty siitä viimeistellympi. Vasempaan yläkulmaan sijoitettu pyöreä kamera-alue yhdistyy näyttävästi puhelimen metallikehykseen. Kamera-alueessa on kolme kamerasensoria, värilämpötilasensori, LED-salamavalo sekä Hasselblad-logo. Lisäksi mukana on tekstit ”F1.6 23mm”, ”F2.2 14mm”, ”F2.6 70mm”, jotka viittaavat kameroiden aukkoon sekä polttoväliin. Salamavalo on pyöreän kamera-alueen ulkopuolella.

Kamera-alue myös ulkonee selvästi muusta rungosta, jonka takia OnePlus 12 pääsee keikkumaan sitä pöydällä käytettäessä. OnePlus 12:n takaosassa on tuttuun tapaan OnePlussan logo sekä alareunassa on merkattuna pienellä präntillä mallikoodi, valmistusmaa sekä muita vaadittuja merkintöjä.

OnePlus 12:n oikeassa kyljessä on tällä kertaa ainoastaan virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeet. Ne on valmistettu kehyksen tapaisesti alumiinista. Painikkeet ovat yllättävän kapeat, josta itse en suuresti pidä. Alert Slider -kytkimen OnePlus on säästänyt ja tuonut tällä kertaa laitteen vasempaan reunaan. Alert Slider -kytkimessä on erillinen karhea pinta, joka takaa paremman tuntuman sekä erottuvuuden muista painikkeista.

Puhelimen yläreunassa on yksi mikrofoni, kaiutinta varten pieni aukko sekä infrapunalähetin, jollaista ei ole monestikaan OnePlussan puhelimissa nähty. Alareunassa on yksi kaiutin, mikrofoni, USB-C-tyypin latausliitin sekä SIM-korttiluukku, johon on mahdollista asettaa samanaikaisesti kaksi nano-SIM-korttia.

Näyttö

Näyttö on uudistunut tällä kertaa kokonaan, jota on myös odotettu. Näyttö on aikaisempaa suurempi, sillä kokoa löytyy 6,82 tuumaa. Näyttö perustuu AMOLED-tekniikkaan, ja mukana on QHD+ -tarkkuus. Tämä tarkoittaa näytössä olen 3168 x 1440 pikseliä, joka tarkoittaa 510 pikseliä tuumaa kohden. Näytössä on myös aikaisempaa korkeampi 4500 nitin maksimikirkkaus, 19.8:9-kuvasuhde, HDR10+ -tuki sekä LTPO-tekniikan avulla toteutettu 120 hertsin virkistystaajuus.

OnePlus 12:n kohdalla näyttö jatkaa edeltäjän jalanjäljissä, sillä se on reunoiltaan kaartuva. Näyttö kaartuu molemmilta reunoilta, mutta näyttölasiin on tehty pieni pyöristys myös ylä- ja alareunoihin, joka tekee käytöstä saumattomampaa. Näytön kaartuvuuden ei todettu olevan testijakson aikana ongelma, sillä se ei tuottanut minkäänlaisia virhekosketuksia. Näytön yksi uudistuksista on uusi paikka etukameralle, joka on tuotu nyt näytön yläreunaan keskitetysti. Mielestäni muutos tekee kokonaisuudesta symmetrisemmän.

Puhelimessa käytetään päivitettyä LTPO-tekniikkaa, joka takaa dynaamisen virkistystaajuuden vaihtelun. Näyttö pystyy tuttuun tapaan vaihtamaan virkistystaajuutta 1 ja 120 hertsin välillä sisällön mukaisesti. OnePlussan mukaan virkistystaajuus ja kosketusherkkyys putoavat heti 1 tai 10 hertsiin, kun käyttäjä lukee esimerkiksi e-kirjaa. Peleissä näyttö osaa vaihtaa automaattisesti 120 hertsiin. Virkistystaajuuden tippuminen jopa 1 hertsiin, mahdollistaa näytön pienemmän virrankulutuksen tilanteissa, joissa korkeaa virkistystaajuutta ei aina tarvita.

Suuria uudistuksia on saatu myös näytön kirkkauteen, sillä OnePlus 12 tarjoaa huiman 4500 nitin maksimikirkkauden. Kyseessä on korkeampi kirkkaus kuin yhdessäkään muussa aikaisemmassa puhelimessa. Edeltäjäversiossa kirkkaus ylsi vain 1300 nitiin, joten 4500 nitiä on jotain aivan muuta. Tyypillisesti OnePlus 12 kykenee kuitenkin 1600 nitin kirkkauteen, ja 4500 nitistä nautitaan vain hyvin harvoissa tilanteissa.

OnePlussan mukaan aikaisempaa parempi kirkkaus on onnistunut näyttöpaneelin uudella sinisen ”timanttipikseliasettelulla” sekä päivitetyllä yhden pikselin kalibrointiteknologialla. Lisäksi näytön kaverina on ensimmäisen sukupolven Display P1 -piiri, joka vähentää virrankulutusta. OnePlus 12:n näytön todettiin olevan todella kirkas, eikä kirkkautta puuttunut edes kirkkaassa auringonvalossa. Luettavuus näytöltä oli erinomainen.

Väritoiston osalta OnePlus 12:n näyttö on enemmän kuin erinomainen. AMOLED-tekniikan ansiosta väriskaala on erinomainen ja tummat sävyt ovat erittäin syviä. OnePlus on kalibroinut näytön ainakin itseäni miellyttävällä tavalla, eikä värintoistoon tarvinnut koskea testijakson aikana. Näyttö tukee myös HDR10+- ja Dolby Vision -tekniikoita. Lisäksi mukana on ProXDR-tuki.

OnePlus 12 -puhelimessa on myös Widevine L1 -sertifikaatti, joka takaa korkeamman laadun ja HDR-toiston monissa suoratoistopalveluissa, kuten YouTubessa ja Netflixissä. Esimerkiksi Netflix ilmoitti puhelimella olevan mahdollista katsoa korkeintaan Full HD -tasoista videota sekä HDR10-sisältöä.

OnePlus on tällä kertaa nostanut näytön kanssa esille entistä vahvemmin silmäystävällisiä ratkaisuja. Puhelimessa on 2160 hertsin PWM-himmennys, joka vähentää näytön välkkymistä sekä tämän myötä silmien rasitusta näytön pienemmillä kirkkaustasoilla. Vastaavia teknologioita on nähty myös kilpailijoiden puhelimissa viime vuosien aikana.

Näytön osalta nostettakoon esille myös OnePlussan yhteistyö Pixelworksin kanssa, jonka X7-piiriä käytetään näytön optimoinneissa. Kyseessä on itsenäinen visualisointiprosessori, joka parantaa näyttökokemusta. OnePlus 12:n kohdalla sitä hyödynnetään erityisesti HyperRendering-ominaisuuden toteutukseen. Sen avulla puhelin toistaa kaikki pelit 120 hertsin virkistystaajuudella rikkoen alkuperäisiä pelien asetuksia tehden kokemuksesta sujuvamman.

Näyttöä ajatellen OnePlus 12 tarjoaa pitkälti samat asetukset kuin edeltävän sukupolven puhelimet. Asetuksista on mahdollista vaihtaa näytön väritilaa, eli värimaailmaa voidaan muuttaa oletusasetuksista (elävä, luonnollinen ja pro-tila). Lisäksi käyttäjät voivat säätää näytön värilämpötilaa kolmesta vaihtoehdosta, jotka ovat viileämpi, oletus ja lämpimämpi. OnePlus 12:n asetuksista löytyy myös mahdollisuus parantaa katselumukavuutta säätämällä näytön värejä automaattisesti ympäristön valaistuksen mukaan. Lisäksi puhelimessa on tuki lukutilalle sekä tummalle tilalle.

Näytön virkistystaajuutta on mahdollista vaihtaa 60 ja 120 hertsin välillä, joten esimerkiksi 90 hertsin virkistystaajuus ei ole vaihtoehto. Automaattisessa tilassa puhelin optimoi virkistystaajuuden itse. OnePlus 12:n näytön asetuksissa on myös kohta ”videon tehostusmoottori”, jossa on kolme asetusta. Käyttäjät voivat aktivoida asetuksia, jotka terävöittävät heikkolaatuista kuvaa, muuttaa SDR-laadun HDR-tasoiseksi tai lisää näytön kirkkautta toistettaessa HDR-videota. Käyttäjät pystyvät halutessaan myös vaihtamaan näytön tarkkuutta, ja erikoisesti OnePlus hyödyntää oletusarvoisesti vain Full HD (2376 x 1080) -tilaa korkeamman Quad HD+ (3268 x 1440) -tilan sijasta.

Uusimmat asetukset koskevat silmäystävällisiä uutuusominaisuksia. Mukana on nukkumaanmenotila, jossa puhelin osaa auringon mukaan vaihtaa näytön lämpötilaa.

OnePlus 12:n näyttö on yksinkertaisesti erinomainen, enkä ainakaan testijakson aikana huomannut suurempia heikkouksia. Näytössä on loistava värintoisto, kirkkaus on erinomainen ja kokemus on sulava. Näytössä ei ole suurempia heikkouksia, joten OnePlus ei ole lähtenyt säästelemään sen kanssa.

Tekniikka ja suorituskyky

OnePlus on aina ollut tunnettu huippusuorituskyvystä, ja tästä ei tälläkään kertaa jouduta karsimaan. OnePlus 12 tarjoaa nimittäin uusimman ja parhaimman Snapdragon 8 Gen 3 -järjestelmäpiirin. Samainen järjestelmäpiiri on aikaisemmin nähty muun muassa ASUS ROG Phone 8 Prossa, joten myös vertailukohtia OnePlussan uutuudelle löytyy.

Snapdragon 8 Gen 3 on 4 nanometrin prosessilla valmistettu piiri. Kahdeksanytimisen toteutuksen kohokohtana on yksi tehokas Cortex-X4-ydin, joka toimii nyt 3,3 GHz:n kellotaajuudella. Lisäksi mukana on viisi tehokasta Cortex-A720-ydintä, joista kolme toimii 3,2 GHz:n taajuudella ja kaksi 3,0 GHz:n taajuudella. Mukana on myös kaksi 2,3 GHz:n Cortex-A520-ydintä.

Qualcommin mukaan Snapdragon 8 Gen 3 on jopa 30 prosenttia tehokkaampi sekä 20 prosenttia energiatehokkaampi kuin Snapdragon 8 Gen 2 -piiri. Grafiikkaprosessorina toimii Adreno 750, jonka luvataan olevan 25 prosenttia nopeampi kuin edeltäjänsä.

Suomessa OnePlus 12 on tuotu myyntiin kahdessa muistiversiossa, jotka ovat 12 + 256 gigatavua sekä 16 + 512 gigatavua. RAM-muisti perustuu LPDDR5X-versioon ja tallennustila vastaavasti UFS 4.0 -versioon. UFS 4.0 -tallennustila tarjoaa tuplasti nopeamman lukunopeuden (2,1 Gt/s vs. 4.2 Gt/s) ja kirjoitusnopeus on vieläkin suurempi (1,2 Gt/s vs. 2,8 Gt/s) kuin edeltävässä versiossa. Muistikorttipaikkaa ei ole uutuuspuhelimeen saatu, vaan käyttäjien on luotettava tarjolla olevaan tallennustilaan.

Ajoimme OnePlus 12 -puhelimessa läpi tutut suorituskykytestit, joiden perusteella suorituskyky on jälleen huippuluokkaa. Suorituskyky on kasvanut tasaisesti verrattuna OnePlus 11 -malliin, mutta syystä tai toisesta OnePlus ei pääse lähelläkään samaan piiriin perustuvaa ASUS ROG Phone 8 Pro -puhelinta. Kyseessä on erikoinen huomio, sillä Asuksen tarjoamat tulokset ovat paikoitellen todella paljon korkeampia.

Syytä tälle on vaikea sanoa, mutta OnePlus ei välttämättä ota aivan kaikkea irti uutuuspiiristä. Vastaavaa on nähty aikaisemminkin OnePlussan puhelimissa, sillä esimerkiksi OnePlus 11 ei päässyt myöskään loistamaan suuremmin suorituskykytesteissä viime vuonna. Alapuolella olevasta taulukosta voi verrata OnePlus 12 -puhelimen saamia tuloksia OnePlus 11 -puhelimeen sekä ASUS ROG Phone 8 Prohon.

Testitulokset
OnePlus 12 (SD8G3) OnePlus 11 (SD8G2) ASUS ROG Phone 8 Pro (SD8G3)
AnTuTu: 1 595 367 pistettä 1 081 422 pistettä 2 157 788 pistettä
Geekbench 6 (single): 1242 pistettä 1714 pistettä 2275 pistettä
Geekbench 6 (multi): 4942 pistettä 4556 pistettä 7192 pistettä
PCMark: 12 777 pistettä 10 480 pistettä 22 033 pistettä
3DMark Wild Life Extreme: 4949 pistettä 3553 pistettä 5232 pistettä
Mitä korkeammat pisteet sitä suorituskykyisempi laite. *Testi ei ollut käytettävissä puhelimella tai sitä ei ole testattu.

Yleisesti todettakoon, että Snapdragon 8 Gen 3 on järjestelmäpiiri erinomaisella suorituskyvyllä. Suorituskyky ei tule loppumaan OnePlus 12:n kohdalla edes raskaiden pelien kanssa. On kuitenkin hyvä muistaa, että suorituskykytestien tuloksia ei kannata katsoa aivan liian tarkasti, sillä ne eivät kerro toimivuutta todellisissa käyttöympäristöissä. Suorituskykytesteissä puhelimet laitetaan äärirajoille, mikä ei vastaa peruskäyttöä.

Tähän viitaten on hyvä ottaa huomioon OnePlus 12:n saamat selvästi heikommat tulokset kuin esimerkiksi ROG Phone 8 Pron kohdalla. Itse en havainnut käytössä mitään eroa näiden kahden puhelimen välillä, vaan OnePlus 12 toimi kuin ASUS ROG Phone 8 Pro. Suorituskykyä riittää siis pelien pelaamiseen, mutta myös perinteisiin arkisiin tehtäviin. OnePlus on myös saanut ohjelmiston toimimaan sulavasti, eikä mitään turhia odotteluja ole havaittavissa.

OnePlus 12 -puhelimelle toteutettiin myös tuttu stressitesti, jonka tarkoituksena on paljastaa, kuinka vakaana suorituskyky pysyy pidemmässä käytössä. Vaikka suorituskyky riittää varmasti ongelmitta, useille on tärkeää tietää miten puhelimen suorituskyky säilyy esimerkiksi pelattaessa pitkiä aikoja. Stressitestissä ajoimme puhelimessa läpi AnTuTu-suorituskykytestin peräjälkeen yhteensä viisi kertaa.

OnePlus 12 -puhelimelle toteutun stressitestin tulokset.

Ensimmäisellä testauskerralla puhelimella päästiin AnTuTu-testissä 1 595 367 pisteeseen, joka on hyvällä tasolla. Suunta stressitestissä oli kuitenkin seuraavilla testauskerroilla alaspäin, kunnes viidennellä testauksella lähdettiin kevyesti taas ylöspäin. Huonoin tulos saatiin neljännellä kerralla, jolloin AnTuTu antoi 1 520 884 pistettä.

Parhaimman ja heikoimman tuloksen välillä eroa oli ainoastaan 74 483 pistettä, joka tarkoittaa suorituskyvystä kadonneen noin -4,7 prosenttia. Kyseessä on selvästi parempi tulos kuin esimerkiksi ASUS ROG Phone 8 Pron kohdalla. OnePlus pystyy pitämään puhelimen suorituskyvyn raskaassa käytössä selvästi tasaisempana kuin kilpailijansa. Kyseessä on myös parempi suoritus kuin esimerkiksi OnePlus 11 -puhelimen kohdalla, jonka suorituskyvystä katosi vastaavassa testissä noin 10 prosenttia.

OnePlus 12 on varusteltu päivitetyllä Dual Cryo-velocity-höyrykammiojäähdytysjärjestelmällä, joka on kokonaisuutena kooltaan 9140 mm2. OnePlussan mukaan järjestelmä koostuu 3686 mm2 pienestä höyrykammiosta sekä 5454 mm2 suuresta höyrykammiosta. Kyseessä on toistaiseksi suurin jäähdytyskokonaisuus, joka on OnePlussan puhelimissa nähty.

Jäähdytysjärjestelmän luvataan mahdollistavan lämmönlähteen lämpötilan alentamisen jopa -7 asteella. Höyrykammioiden lisäksi puhelimessa on grafeenikerroksia sekä OnePlus on tehnyt niin sanotun ”paloseinä” -suunnittelun, joka erottaa lämmönlähteen laitteen rungosta. Tämän ansiosta puhelimen ei pitäisi lämmetä liian helposti.

Testijakson aikana OnePlus 12 pysyi miellyttävän viileänä peruskäytössä. Ainoastaan stressitestin toteuttamisen aikana havaittiin pientä lämpenemistä, mutta mitään ylikuumenemista ei ollut. Esimerkiksi aikaisemmin testatun ASUS ROG Phone 8 Pron kohdalla havaittiin kuumenemista, joten nyt OnePlus 12 -puhelimen jäähdytys tuntuu pitävän laitteen lämmöntuotannon paremmin kurissa.

Muuta tekniikasta

Yhteyksien osalta OnePlus 12 on tuttua lippulaivatasoa. 5G-yhteydet toimivat puhelimen molemmilla SIM-korteilla ja laitteeseen pystyy asettamaan kaksi fyysistä nano-SIM-korttia. OnePlus on saanut mukaan myös tuen eSIM-ratkaisulle, joka on yleistynyt kovaa tahtia viimeisen parin vuoden aikana.

Snapdragon 8 Gen 3 -järjestelmäpiirissä on integroituna Snapdragon X75 -5G-modeemi, jonka avulla päästään teoriassa 10 Gbps:n latausnopeuksiin sekä 3,5 Gbps:n lähetysnopeuksiin. Suomessa puhelin tukee tuttuja Sub-6 GHz:n 5G-verkkoja, joten tukea mmWave-verkoille ei ole. Yhteyksien osalta ei havaittu mitään merkittäviä ongelmia. 5G-yhteydet toimivat ainakin Elisan verkoissa hyvin, ja nopeudet olivat odotetulla tasolla.

Puhelimessa on Wi-Fi 6E -tuki sekä jo valmiiksi tuki Wi-Fi 7 -standardille. Mainittava yksityiskohta puhelimessa on myös USB 3.2 Gen 1 -tuki, joka löytyy USB-C-liittimestä. Sen avulla voidaan siirtää tiedostoja nopeammin. Lisäksi sen avulla voidaan yhdistää puhelin suurempaan näyttöön. NFC-tuen ansiosta puhelinta voidaan käyttää myös mobiilimaksamiseen.

Itse olen myös vakuuttunut OnePlus 12 -puhelimen tarjoamasta värinäpalautteesta, joten puhelimen sisuksissa oleva värinämoottori on laadukas. X-akselisen värimoottorin tarjoama palaute on jämäkkä ja sen myös huomaa. OnePlus alkaa olemaan jo tämän osalta Applen tasolla.

Sormenjälkilukijan osalta OnePlus 12 jatkaa tuttua tarinaa, eikä sitä ole lähdetty radikaalisti päivittämään. Sormenjälkilukija on sijoitettu näytön alareunaan, josta se on helposti saavutettavissa. Sormenjälkilukijana toimii edelleen näytönalainen optinen sensori. Näytönalainen sormenjälkilukija on nopea ja varma.

Lukija tunnistaa sormen hyvin nopeasti ja avaa lukituksen viiveettä. Jos sormi oli likainen tai märkä, niin lukija ei sitä aina tunnista, mutta puhtaalla sormella se toimi erinomaisesti. OnePlus on toteuttanut sormenjälkilukijaan myös muutamia animaatioita, joista käyttäjät voivat valita mieleisensä. Vaihtoehtoisesti animaatio on myös mahdollista poistaa käytöstä.

OnePlus 12 -puhelimessa on kasvojentunnistus, joka perustuu etukameraan. Kasvojentunnistuksen ongelmana on kuitenkin se, että etukameraan pohjautuva toteutus ei ole yhtä luotettava kuin sormenjälkilukija tai PIN-koodi. Kasvojentunnistus saatetaan pystyä ohittamaan esimerkiksi kuvalla, mutta tätä ei onneksi pystytty todentamaan testijakson aikana.

OnePlus 12 jatkaa äänentoiston kanssa samaa rataa kuin edeltäjänsä. Puhelin tarjoaa stereokaiuttimet, jotka tukevat Dolby Atmos -äänentoistoa. OnePlus luottaa perinteikkääseen toteutukseen, jossa laitteen alareunan kaiutin on pääkaiutin ja toisena kaiuttimena käytetään puheluihin suunnattua kuuloketta. Mukana on nähtävästi uusi kaksilaatikkoinen rakenne, jonka myötä ei-toivotut kaiutinlaatikon resonanssit vähenee. OnePlus lupaa parannusta erityisesti mataliin äänenvoimakkuuksiin.

Kaiuttimien kautta äänenlaatu on hyvällä tasolla, ja OnePlus on saanut luotua miellyttävän stereoefektin. Laadullisesti en kuitenkaan havainnut merkittävää parannusta verrattuna edeltäjään. Tällä kertaa kaiuttimien äänenpainotus ja laatu oli kuitenkin lähes identtiset, joten kahden kaiuttimen välillä ei havaittu suurta eroa.

Kuulokeliitintä puhelimesta ei löydy, joka ei ole varmasti suuri yllätys. OnePlus on tuonut puhelimeen uusimman Bluetooth 5.4 -yhteyden, joka takaa laadukkaan ja vakaan yhteyden Bluetooth-kuulokkeiden kanssa. OnePlus on tuonut puhelimeen tuen myös aptX-, aptX HD-, LDAC-, LHDC-, SBC- ja AAC -tekniikoille, joten äänenlaadun pitäisi olla langattomien kuulokkeiden kautta hyvä. Äänentoistossa mainittaneen myös tuki 3D-tilaääniratkaisuille, joka toimii kuulokkeiden kanssa.

OnePlus ei ole luopunut ikonisesta Alert Slider -kytkimestään, vaikka se ei enää löydykään tutusta ja turvallisesta paikastaan. OnePlus 12:n kohdalla kytkin on siirretty oikeasta kyljestä nyt vasemmalle puolelle. Kyseessä on ainoa muutos, ja toiminnallisuudeltaan kytkin on edelleen ennallaan. Itse en kokenut tämän muutoksen vaikuttavan mihinkään, vaan uuteen sijaintiin tottui helposti.

Alert Slider on fyysinen kytkin puhelimen oikeassa kyljessä, jonka kautta voidaan vaihtaa kolmen eri ääniprofiilin välillä. Yläasennossa käytössä on hiljainen-tila, jossa puhelut ja ilmoitukset mykistyvät lukuun ottamatta hälytyksiä. Keskiasennossa on käytössä värinä-tila, jossa puhelut ja ilmoitukset mykistyvät ja ne pelkästään värisevät. Ala-asennossa on käytössä soittoääni-tila, jossa kaikki puhelimen äänet ovat käytettävissä.

Alert Slider on yksi OnePlus-puhelimien loistavimmista ominaisuuksista sekä valttikorteista verrattuna kilpailijoihin. Onkin siis hienoa, että siitä ei ole luovuttu.

Puhelimen yläreuna

OnePlus on tuonut lippulaivapuhelimeen ensimmäistä kertaa tuen myös infrapunalähettimelle. Lähetin sijaitsee puhelimen yläreunassa. Infrapunalähettimen avulla puhelinta voidaan käyttää lähes kaikkien kodin laitteiden kaukosäätimenä, ja hommaa on helpottamassa puhelimeen esiasennettu IR Remote -sovellus.

Puhelimella voi siis ohjata esimerkiksi televisiota, suoratoistolaitteita, ilmastointilaitteita, lamppuja, kameroita tai vaikkapa robottipölynimureita. IR Remote -sovellus tukee kymmeniä eri brändejä, joten käytännössä OnePlus 12 pystyy korvaamaan minkä tahansa laitteen kaukosäätimen. Kyseessä on kätevä ominaisuus, jonka käytännöllisyyden huomaa vasta sitä tarvittaessa.

Akunkesto ja lataus

Kuten aikaisemmin tuli todettua, niin OnePlus 12 on nyt aikaisempaa paksumpi ja painavampi, ja syy tähän löytyy akusta. Puhelimeen on saatu mahdutettua aikaisempaa suurempi 5400 milliampeeritunnin akku. Edeltäjästä löytyi vain 5000 milliampeeritunnin akku, joten kapasiteetti on kasvanut 400 milliampeeritunnilla.

Akun todettiin parantuneen selvästi verrattuna edeltäjämalliin, sillä usein iltaisin virtaa oli jäljellä noin 30 prosentin verran. Testijakson aikana vain yhtenä päivänä akunvaraus tippui alle 20 prosenttiin. Aktiivisella käytöllä OnePlus 12:n akun saa siis helposti kestämään yhden päivän ajan, mutta kevyemmällä käytöllä akku kestänee varmasti parikin päivää.

Aktiivisen päivän aikana puhelinta käytettiin monesti kuvaamiseen, sosiaalisen median selaamiseen, viestittelyyn, videoiden katseluun sekä muutamiin puheluihin. Puhelin oli myös monesti yhdistettynä Bluetooth-laitteisiin, kuten kuulokkeisiin tai kaiuttimeen, joiden kautta musiikkia kuunneltiin päivän aikana parhaimmillaan useita tunteja. Aktiivinen käyttäminen ei kuitenkaan pitänyt sisällään raskaiden mobiilipelien pelaamista.

OnePlus 12 -puhelimessa luotetaan edeltäjästä tuttuun langalliseen 100 watin tehoiseen SuperVOOC-pikalataukseen. Vaikka akku on suurentunut, niin OnePlus on saanut pidettyä latausajan lähes samana. OnePlussan mukaan puhelin latautuu tyhjästä täyteen vain 26 minuutissa.

OnePlus toimittaa uutuuspuhelimen mukana edelleen tehokkaimman laturin, eikä sitä tarvitse erikseen ostaa. Ongelmana on kuitenkin sen karsitut ominaisuudet verrattuna siihen, mitä OnePlussalta totuttiin näkemään ennen Oppoon yhdistymistä. Laturin toisessa päässä on nyt USB-A-liitin, eikä enää ole kyse USB-C-to-USB-C-kaapelista. Laturi ei myöskään tarjoa tukea USB Power Delivery -standardille, joka rajoittaa laturin käyttöä selvästi. Paras hyöty laturista saadaan erityisesti OnePlussan puhelimissa, mutta esimerkiksi muita laitteita ei pystytä enää lataamaan nopeammalla teholla. OnePlus on mennyt laturin kanssa siis selvästi huonompaan suuntaan.

Lataustesti puhelimelle toteutettiin mukana toimitettavalla 100 watin tehoisella laturilla. Lataustesti toteutettiin 5 minuutin mittausvälillä, jolla ei kuitenkaan päästy täysin OnePlussan lupaamaan 26 minuutin latausnopeuteen.

OnePlus 12:n akun latautuminen 100 watin langallisella latauksella.

Testin mukaan OnePlus 12:n suuri akku latautuu tyhjästä täyteen 30 minuutissa, eli lataus otti 4 minuuttia enemmän aikaa kuin OnePlus oli luvannut. Ensimmäisen 5 minuutin aikana akkua saadaan jo 23 prosenttia, joka on erinomainen suoritus. Lisäksi 15 minuutissa akkua oli jo huimat 63 prosenttia. OnePlus 12:n akku latautuu siis todella nopeasti, ja virtaa saadaan muutamassa minuutissa todella pitkäksi aikaa.

Latausnopeus on hyvällä tasolla ja täysin riittävä varmasti suurimmalle osalle käyttäjistä. Yhä nopeammat pikalatausratkaisut ovat myös muuttaneet omaa suhtautumista puhelimien lataukseen, sillä enää en lataa puhelinta yöllä. Lataus onnistuu helposti aamutoimia tehdessä ja tarvittaessa 5 minuutin latauksellakin saa akkua paljon lisää.

OnePlus on päivittänyt latausmahdollisuuksia nyt OnePlus 12 -puhelimen kohdalla. Mukaan on saatu tuki 50 watin tehoiselle langattomalle AirVOOC-pikalataukselle, joka puuttui OnePlus 11 -puhelimesta kokonaan. Tuki langattomalle lataukselle on vaadittava tässä hintapisteessä ja olenkin iloinen sen tehdessä paluun.

Puhelimen akun pitäisi latautua 50 watin tehoisella langattomalla latauksella 55 minuutissa tyhjästä täyteen ja 50 prosentin taso saavutettaisiin OnePlussan mukaan vain 23 minuutissa. Kyseessä on hitaampi toteutus kuin langallinen lataus, mutta silti erittäin nopea verrattuna useimpien kilpailijoiden puhelimien langattomiin latauksiin.

Valitettavasti OnePlus ei toimittanut testattavaksi uusinta 50 watin tehoista langatonta latausalustaa, joten emme voinee testata OnePlus 12:n latausta kunnolla. 50 watin tehon saavuttamiseen tarvitaan OnePlussan oma latausalusta, ja muilla latureilla teho on selvästi pienempi.

OnePlus 12 tukee lisäksi käänteistä 10 watin langatonta latausta, joten puhelimella voidaan ladata langatonta latausta tukevia muita laitteita, kuten kuulokkeita tai älykelloja. Kyseessä on loistava ominaisuus, jos tarvitsee ladata muun muassa kuulokkeita reissussa.

Pakkastesti

Testijakson aikana OnePlus 12 laitettiin SuomiMobiilin tuttuun pakkastestiin. Testissä on tarkoitus testata kuinka hyvin älypuhelimet kestävät pakkasta. Laitoimme puhelimen pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon 60 minuutin oleskelu -18 asteessa kulutti akkua. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa sammutettu sekä toisella kerralla videon toistuessa näytöllä.

Ensimmäisellä testauskerralla OnePlus 12 laitettiin pelkiltään 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen näytön ollessa sammutettuna. Testin jälkeen akunvarausta oli jäljellä 100 prosenttia, joten akkua ei ollut kulunut ollenkaan. AMOLED-tekniikan ansiosta näyttö ei ottanut itseensä pakkasessa, vaan toimi ongelmitta. Myös näyttöön integroitu sormenjälkilukija toimi hyvin. Pakkasessa puhelimen kamera ja salama olivat käytettävissä, eikä OnePlus ollut estänyt akun latausta.

Toisella testauskerralla puhelin laitettiin jälleen 100 prosentin akunvarauksessa 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen. Tällä kerralla OnePlus 12:n näyttö oli päällä koko testin ajan ja toisti Full HD -tasoista videota. Tämän testin jälkeen akkua ei ollut kulunut ollenkaan, eli varausta oli jäljellä 100 prosenttia. Akun kuluminen oli testissä erinomaisella tasolla, sillä yleensä tässä kohtaa akkua on kulunut 5-15 prosenttia. Myöskään tämän toisen testauskerran aikana ei havaittu muita ongelmia, joita ei olisi havaittu jo ensimmäisessä testissä.

OnePlussan lippulaivapuhelimet ovat usein olleet vahvoilla pakkastestissä, ja nyt tulokset olivat myös erinomaiset. OnePlus 12 toimii siis varmasti hyvin Suomen kylminä pakkaspäivinä, eikä akun kuluminen tule olemaan liian suurta. Pakkanen ei myöskään rajoittanut puhelimen toimintaa millään tavalla.

Kamerat

OnePlus 12 on kameroiden osalta mielenkiintoinen laite, sillä tarjolla on lähes sama toteutus kuin OnePlus Open -puhelimessa. Puhelimeen on saatu siis teknisesti yksi parhaimmista kamerakokonaisuuksista, joita on koskaan OnePlussan puhelimissa nähty. Mukana on pääkameran rinnalla ultralaajakulmakamera sekä uusi periskooppikamera.

OnePlus 12 tarjoaa 50 megapikselin pääkameran, joka perustuu Sony LYT-808 -sensoriin. Kyse on hieman muokatusta sensorista kuin OnePlus Openissa, jossa oli LYT-T808-sensori. Teknisesti suuria eroavaisuuksia ei kuitenkaan ole. LYT-808-sensori on kooltaan 1/1,43 tuumaa ja siinä on 1,12 mikronin pikselikoko. Pääkamerassa on kerrottu olevan f/1.6-aukko, 23 mm polttoväli, vaiheentunnistava automaattitarkennus sekä optinen kuvanvakautus.

Ultralaajakulmakameraan OnePlus ei ole tänä vuonna tehnyt suuria uudistuksia, vaan se on pysynyt teknisesti ennallaan. Käytössä on 48 megapikselin tasoinen Sony IMX581 -sensori, joka on kooltaan 1/2 tuumaa ja siinä on f/2.2-aukolla sekä 22 mm polttovälillä varusteltu linssi. Ultralaajakulmakameran kuvakenttä rajoittuu 114 asteeseen.

Telekameran kanssa nähdään merkittävä uudistus, verrattuna edeltäjään. Kyseessä on 64 megapikselin periskooppikamera, joka perustuu OmniVision OV64B -sensoriin. Kyseessä on 1/2,0 tuuman kokoinen sensori, jossa on 0,7 mikronin pikselikoko. Kamerassa on myös f/2.6-aukolla sekä 70 mm polttovälillä varusteltu linssi sekä optinen kuvanvakautus. Telekamera mahdollistaa 3-kertaisen optisen zoomauksen sekä 120-kertaisen digitaalisen zoomauksen.

Takaosan kameroiden kaverina on myös monikanavainen värilämpötilasensori, joka parantaa väritaltiointia. OnePlus 12:n etukameran tarkkuus yltää 32 megapikseliin. Kyseessä on Sony IMX615 -sensori, joka on kooltaan 1/3.14 tuumaa ja tarjoaa 0.8 mikronin pikselikoon. Etukamerassa on f/2.4-aukko, 21 mm polttoväli sekä kiinteä tarkennus.

OnePlus 12:n kamerat lyhyesti:

  • Takaosan kolmoiskamera:
    • Pääkamera: 50 megapikseliä (Sony LYT-808, f/1.6, 23 mm, 1/1,43”, 1.12 µm, PDAF, OIS)
    • Ultralaajakulma: 48 megapikseliä (Sony IMX581, f/2.2, 14 mm, 1/2,0”, 0,8 µm, AF, 114 asteen näkökenttä)
    • Telekamera: 64 megapikseliä (OmniVision OV64B, f/2.6, 70 mm, 1/2,0”, 0,7 µm, OIS, 3-kertainen optinen zoom, 120-kertainen digitaalinen zoom)
  • Etukamera: 32 megapikseliä (Sony IMX615, f/2.4, 21 mm, 1/3,14”, 0,0 µm, FF)

Huom. artikkelissa kuvat on pakattu, mutta täydessä resoluutiossa niitä voi tarkastella OneDrivesta.

Pääkameran osalta OnePlus 12 on uudistettu, mutta edelleen tutulla 50 megapikselin tarkkuudella. Kamerassa käytetään jälleen pikseleiden yhdistämistekniikkaa, eli kuvat ovat oletusasetuksilla 12,6 megapikselin tasoisia. Kameran luvataan parantavan erityisesti hämäräkuvausta yhdessä aikaisempaa suuremman f/1.6-aukon kanssa. Testijakson aikana puhelinta käytettiin pääasiassa oletusasetuksilla, minkä vuoksi myös testikuvat ovat 12 megapikselin tasoisia. Myös täydellä resoluutiolla voidaan kuvata erillisessä tilassa.

OnePlus 12:n pääkamera tarjoaa mielestäni erinomaisen kuvauskokemuksen ja erityisesti hyvässä valaistuksessa kuvat ovat erinomaisia. Kuvissa on erittäin tarkat yksityiskodat ja niitä on paljon. Dynaaminen alue taltioituu loistavasti ja värit ovat lähellä todellisuutta. Kuvissa ei havaita turhaa kohinaa tai pehmeyttä, joka oli loistavaa huomata. Pääkameran tuottamat kuvat ovat huippulaatuisia, eikä itsellä ollut mitään valittamista niiden osalta.

Heikossa valaistuksessa pääkamera on myös vahvoilla, vaikkakin luonnollista laadun heikkenemistä onkin havaittavissa. Esimerkiksi hämärissä sisätiloissa kuvat ovat hyviä ja liiallista pehmeyttä ei havaittu. Kun valoa on vieläkin vähemmän, kuviin saadaan edelleen paljon yksityiskohtia ja valoisuutta. Mielestäni jopa todella heikossa valaistuksessa pääkamera tuottaa yllättävänkin hyvää jälkeä ja kokonaisuus on kunnossa. Pehmeys lisääntyy, mutta valoa saadaan kuviin paljon.

Pääkamerassa on oletusarvoisesti käytössä automaattinen yökuvaustila, joten kuva otetaan valaistusolosuhteen mukaan muutaman sekunnin valotusajalla käsivaralta. Yökuvaustila vähentää hieman pehmeyttä ja sen avulla voidaan taltioida enemmän valoa. OnePlus on tehnyt kokonaisuutena erinomaista työtä pääkameran kuvanlaadun kanssa.

Alapuolella on muutamia kuvia, jotka ovat taltioituna OnePlus 12:n pääkameralla.

Koska ultralaajakulmakamera ei ole merkittävästi päivittynyt, niin sen voidaan odottaa olevan vähintäänkin OnePlus 11 -puhelimen tasolla. 48 megapikselin ultralaajakulmakamerassa käytetään myös pikseleiden yhdistämistekniikkaa, jolloin kuvien tarkkuudeksi saadaan 12 megapikseliä. Kuvakenttä kamerassa on 114 astetta, joka on hieman totuttua vähemmän. OnePlus on kuitenkin saanut ultralaajakulmakameraan nyt automaattitarkennuksen, joka mahdollistaa sensorin käyttämisen makrokamerana.

Ultralaajakulmakameran todettiin olevan tasavahva suoriutuja, jonka vahvuudet tulevat esille hyvässä valaistuksessa. Kuviin saadaan mukavasti yksityiskohtia ja värit ovat miellyttävän luonnolliset. Dynaaminen alue on laaja ja kuvat ovat riittävän hyviä ainakin omaan käyttööni. OnePlus on onnistunut saamaan kuvista vääristykset hyvin pois, eikä niissä ole liiallista pehmeyttä kulmia kohden mentäessä.

Heikommassa valaistuksessa kuviin tulee selvästi enemmän pehmeyttä ja yksityiskohtia katoaa. Testijakson aikana havaittiin kameralla kuitenkin pieniä hankaluuksia tarkennuksen kanssa, kun valoa ei ole tarpeeksi. Heikommassa valaistuksessa kuvien reunojen sekä kulmien pehmeys on selvästi enemmän läsnä, kun keskellä kuvaa on selvästi tarkempi kohta. Ultralaajakulmakamera tukee myös automaattista ja erillistä yökuvaustilaa.

Perinteisempien ultralaajakulmakuvien ohella kameralla pystytään taltioimaan makrokuvia. OnePlus 12:n kamerasovellus tukee automaattista makrokuvaustilaa, joka aktivoituu mitä lähemmäksi kuvattavaa kohdetta mennään. Makrotila on mukava lisäominaisuus, josta joillekin voi olla hyötyä.

Alapuolella on ultralaajakulmakameralla taltioituja kuvia.

OnePlus 12 tuo saman periskooppilinssillä varustellun telekameran, mikä nähtiin OnePlus Open -puhelimessa. Kyseessä on siis parempi telekameratoteutus kuin aikaisemmin OnePlussan huippupuhelimissa. Kamerassa käytetään tuttua pikseleiden yhdistämistekniikkaa, jonka myötä 64 megapikselin sensorista saadaan oletusarvoisesti 16 megapikselin kuvia.

Optinen zoomaus onnistuu 3-kertaisena, mutta OnePlus mainostaa myös niin sanottua 6-kertaista häviötöntä zoomausta. Kameran avulla voidaan taltioida kuvia jopa 120-kertaisella digitaalisella zoomauksella. Yleisesti itse koen, että 120-kertainen zoomaus on melko turha ominaisuus, mutta kuvat ovat kohtuullisen hyviä ainakin 20-kertaiseen zoomaukseen asti. Paras laatu saadaan mielestäni 3- ja 6-kertaisella zoomauksella.

OnePlus 12:n kohdalla uuteen periskooppikameraan ei tarvitse pettyä, vaan se ajaa asiansa samalla tavalla kuin OnePlus Openissa. Kuvissa on paljon yksityiskohtia ja tarkkuus on hyvä. Toki pehmeyttä on hieman enemmän kuin pääkameran kuvissa, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi liikaa. Kamera taltioi värit luonnollisesti, eikä suurta eroa ole esimerkiksi pääkameran kuvien väritaltiointiin. Dynaaminen alue kuvissa on myös laaja.

Heikossa valaistuksessa telekamera ei ole vahvimmillaan, sillä valon vähentyessä myös sen tarkkuus vähenee. Kuvien pehmeys kasvaa selvästi, jonka lisäksi pientä rakeisuutta havaitaan enemmän. Kuviin taltioituu värit edelleen hyvin. OnePlus 12 vaihtaa aika helposti heikossa valaistuksessa käyttämään pääkameraa zoomaukseen, sillä sen laatu voisi olla telekameraa parempi. Telekamera tukee myös automaattista yökuvaustilaa, jolla kuviin saadaan enemmän valoa.

Alapuolella on muutamia telekameralla otettuja kuvia, jotka ovat 3-kertaisesti zoomattuja.

Videokuvaus OnePlus 12 -puhelimessa on tutulla tasolla. Tuettuna on tuttu 8K 24 fps -videokuvaus, mutta tarjolla ei ole 8K 30 fps -videokuvausta. Oman kokemuksen mukaan 8K-videokuvauksesta ei ole kovin paljoa hyötyä toistaiseksi, minkä vuoksi itse suosin edelleen 4K-videokuvausta, joka on myös OnePlus 12:n kohdalla selvästi laadukkaampaa. 8K-kuvaus vie myös paljon tilaa, sillä esimerkiksi 10 sekunnin videon koko on 65 megatavua. Puhelin tukee 4K 30- sekä 60-fps -videokuvauksia.

4K-videokuvaus on erityisesti pääkameralla hyvällä tasolla tai ainakin riittävällä tasolla itselleni satunnaista kuvaamista varten. OnePlus 12:n pääkameran vakautus oli myös hyvällä tasolla, eikä videoihin tullut häiritsevää tärähtelyä. Kaikki kamerat tukevat 4K 60 fps -kuvausta, mutta kameroiden välillä voi vaihdella kesken kuvauksen ainoastaan 4K 30 fps -tarkkuudesta alaspäin.

Etukamera tuntui uutuuspuhelimessa olevan hyvällä tasolla, eikä siihen ainakaan tarvinnut satunnaisessa käytössä pettyä. 32 megapikselin kameralla taltioidaan oletuksena 32 megapikselin kuvia, joten OnePlus ei hyödynnä kamerassa pikseleiden yhdistämistekniikkaa. Kamera on vahvoilla erityisesti hyvässä valaistuksessa, mutta täysin toivoton se ei ole myöskään heikossa valaistuksessa. Yleisesti kamera taltioi paljon yksityiskohtia sekä värit ovat luonnolliset.

Valitettavasti etukamerassa ei ole automaattitarkennusta, vaan tarjolla on vain kiinteä tarkennus. Etukamera tukee tällä kertaa myös 4K 30 fps -videokuvausta, joka puuttui vielä edeltäjämallista.

OnePlussalla on jo muutaman vuoden ollut tuttu lähestymistapa kamerasovellukseen, jossa on tehty yhteistyötä Hasselbladin kanssa. Tämä tarkoittaa, että OnePlus 12 tuo mukanaan jälleen Hasselbladin ääni- ja värimaailmat sekä muutaman ylimääräisen kuvaustilan.

Kamerasovelluksessa monet toiminnoista on helposti saavutettavissa. Sovelluksen yläreunassa on muun muassa pikapainikkeensa salamalle, valotukselle, toimintatilalle, Google Lensille sekä valikkopainike. Sen takaa löytyy asetukset kuvasuhteelle, ajatukselle, HDR-tilalle sekä intervallikuvaukselle. Valikosta pääsee myös kameran asetuksiin.

Sovelluksen alareunassa on mahdollista vaihtaa etu- ja takakameran välillä sekä siinä on käteväksi todettu karusellimainen ominaisuusvalitsin, jossa voidaan vaihtaa eri kuvaustilojen välillä (pro, video, valokuva, muotokuva ja lisää). Kamerasovelluksen päänäkymässä on esillä myös kameravalitsin, jossa voidaan vaihtaa suoraan ultralaajakulmakameran (0,6x), laajakulmakameran (1x) sekä telekameran (3x) välillä. Mukana on tällä kertaa myös 2x- ja 6x-painikkeet.

OnePlus 12:n yksi tärkeimmistä kameraominaisuuksista on Hasselblad Pro -kuvaustila, joka on kuitenkin monella tavalla samanlainen kuin aikaisemmissakin OnePlussan puhelimissa. Pro-kuvaustilassa voi kuvata pääkameran avulla ja siinä voi säätää esimerkiksi ISO-arvoa (50 – 3200), valkotasapainoa (2000 – 8000K), suljinaikaa (1/8000 – 30 s), tarkennusta sekä valotuksen korjausta. Pro-tila tarjoaa vaihtoehtoisesti myös myös histogrammia, minkä lisäksi sommittelu- ja vaakaviivat saa erikseen näkyviin.

Pro-tilassa voi kuvata luonnollisesti RAW- ja HEIF-kuvia, joita on parempi jälkikäsitellä esimerkiksi tietokoneella. Pro-tilassa ei ole mahdollista ottaa suoraan täysin resoluution kuvia, mikä on hieman erikoista. Pro-tila tukee onneksi myös ultralaajakulma- ja telekameroilla kuvaamista. Asetukset myös näille kameroille ovat pitkälti samanlaiset kuin pääkameralle.

OnePlus 12:n kohdalla kamerasovellus tuntui toimivan erinomaisesti, eikä havaittavissa ollut mitään turhia hidasteluja. Kuvaustilat vaihtuivat nopeasti ja myös kuvien ottaminen tapahtui vikkelästi.

Käyttöjärjestelmä

OnePlus 12 on ensimmäinen uutuuspuhelin, jonka mukana toimitetaan oletusarvoisesti Android 14- ja OxygenOS 14 -ohjelmistoversio. OnePlus on kertonut vieneensä kokemusta vielä parempaan suuntaan tuoden enemmän optimointeja sekä parannuksia. Testijakson aikana tuorein tarjolla ollut ohjelmistoversio piti sisällään Googlen 5. marraskuuta 2023 julkaisemat tietoturvakorjaukset.

Päivityslupauksen osalta OnePlus 12 edustaa OnePlussan parannettua lupausta, joka on nyt esimerkiksi Samsungin vanhan lupauksen tasolla. Puhelimelle on kerrottu tulevan 4 vuotta Android-versiopäivityksiä sekä 5 vuotta tietoturvapäivityksiä. Kyseessä on edelleen hyvä päivitys, mutta ei enää pärjää Googlen ja Samsungin lippulaivapuhelimille tarjottavaan 7 + 7 vuoden päivityslupaukseen.

OnePlus ei erikseen erittele kuinka monta Android-versiota on luvassa, vaan oikea muoto on ”neljä OxygenOS-sukupolvea”. Odotettavasti puhelin voisi saada esimerkiksi Android 15, 16, 17 ja 18 -päivitykset sekä tietoturvapäivityksiä aina vuoteen 2029 asti. Päivityslupaus on nyt siis hyvä, mutta ei parasta.

OnePlussan uusin OxygenOS 14 ei tuo käyttäjälle merkittävästi uusia toiminnallisuuksia, vaan suurimmat uudistukset on saatu pinnan alle. Uuden käyttöliittymän kohokohtana on Trinity Engine, joka sisältää kuusi teknologiaa. Trinity Engine on suunniteltu selviytymään vaativista skenaarioista, kuten sovellusten moniajosta ja pitkäaikaisesta käytöstä.

Trinity Enginen ytimessä ovat teknologiat CPU Vitalization, RAM Vitalization ja ROM Vitalization. Nämä pitävät OnePlussan mukaan huolen siitä, että älypuhelimen resurssit tarjoavat parhaan mahdollisen suorituskyvyn, pidennetyn akun käyttöiän ja pitkän aikavälin sulavan käyttökokemuksen. CPU Vitalization on järjestelmätason laskentatehon ajoitusteknologia, joka määrittää parhaan tasapainon suorituskyvyn ja pienemmän virrankulutuksen välillä eri käyttötilanteissa.

OxygenOS 14:n mobiilipelikokemuksesta tulee sulavampi HyperRendering-, HyperTouch- ja HyperBoost-tekniikoiden avulla. HyperRendering on grafiikan optimointialgoritmi, joka auttaa luomaan parempilaatuista grafiikkaa mobiilipeleissä. HyperTouch puolestaan takaa tasaisen, tarkan ja vakaan kosketusnäytön käyttökokemuksen, ja seuraavan sukupolven HyperBoost tarjoaa koneoppimiseen pohjaavaa älykästä suorituskykyä ja grafiikkaelementtien järjestelyteknologiaa.

Nämä kaikki edellä mainitut ominaisuudet ovat algoritmeja, joiden tavoitteena on parantaa puhelimen kokemusta. Niiden testaaminen testijakson aikana on melko vaikeaa, mutta yleisesti ainakaan ongelmia ei havaittu sovelluksien kanssa.

OxygenOS 14:n muita uusia ominaisuuksia ovat muun muassa Auto Pixelate 2.0, jolla arkaluontoiset tiedot, kuten yhteystiedot ja esimeriksi luottokorttien numerot voidaan nyt automaattisesti pikselöidä kuvakaappauksia jaettaessa. Toinen uusi ominaisuus on Photo Management Permission. Kun sovellusten käyttöoikeus kuviin ja videoihin pääsyyn on ”Kysy joka kerta” -asetuksella, kaikkien sovelluksen on pyydettävä lupaa ponnahdusikkunan kautta aina ennen kuin se käyttää puhelimessa olevia valokuvia ja videoita.

Mukana on myös muutamia muita uudistuksia, joihin voi käydä tutustumassa erillisestä artikkelistamme tämän linkin takaa.

Kyseessä on edelleen raskaasti kustomoitu Android-versio, joka piilottaa alleen Googlen suunnitteleman puhtaan Androidin. OnePlus on pyrkinyt tuomaan ohjelmistoon paljon erilaisia toimintoja, mutta kokemus ei ole lähelläkään sitä OxygenOS-versiota, joka varmasti monien vanhempien OnePlus-käyttäjien mielissä on. Nykyinen ohjelmisto perustuu vahvasti Oppon kehittämään ColorOS-versioon, ja oikeastaan vain nimi on vaihdettu globaaleille markkinoille.

OxygenOS 14 on tästä huolimatta käyttökelpoinen ohjelmisto, ja se on parantanut huomattavasti siitä, mitä se joskus pari vuotta sitten oli. OnePlus 12 -puhelimessa ohjelmisto toimi sulavasti ja miellyttävän nopeasti. Testijakson aikana vastaan ei tullut merkittäviä ohjelmistollisia ongelmia, joka oli ilahduttavaa havaita.

Yhteenveto

SuomiMobiili suosittelee OnePlus 12 -puhelinta.

OnePlus 12 on tämän hetken yksi mielenkiintoisimmista älypuhelimista, jos on hakusessa huipputekniikoita 1000 euron hintapisteessä. OnePlus on ottanut opikseen ja tuonut mukaan monia edeltäjämallista puuttuneita ominaisuuksia, jonka myötä puhelin tarjoaa selvästi enemmän vastinetta rahalle. OnePlus 12 tarjoaa loistavan kokonaisuuden, jota on helppo lähteä suosittelemaan.

Puhelimen todettiin olevan toistaiseksi paras perinteinen lippulaivapuhelin OnePlussalta. Itse tykkäsin erityisesti laitteen tunnistettavasta muotoilusta, joka näyttää nyt selvästi viimeistellymmältä kuin edeltäjänsä. OnePlus 12 tuo mukanaan myös erinomaisen näytön sekä markkinoiden parhaimmalla suorituskyvyllä varustellun Snapdragon 8 Gen 3 -järjestelmäpiirin. Puhelimessa on myös miellyttävän paljon muistia sekä tallennustilaa.

OnePlus 12:n muita selviä vahvuuksia ovat hyvä akunkesto sekä nopeat pikalataukset. Erityisesti langattoman latauksen paluu on loistava juttu. OnePlus 12 on varusteltu myös hyvillä kaiuttimilla, Alert Slider -tilakytkimellä, monessa tilanteessa erinomaisilla Hasselblad-kameroilla sekä uusimmalla Android 14 -versiolla. Puhelimelle tarjottu päivityslupaus on myös riittävällä tasolla.

Suuria heikkouksia ei puhelimesta löydy, ja tätä listausta OnePlus on saanut selvästi lyhemmäksi verrattuna edeltäjään. Suuri itseäni hämmentävä seikka on todellisen vedenkestävyyden puute, sillä IP68-luokitusta ei edelleenkään löydy. Tarjolla on toki IP65, mutta sen turvin laitetta ei voi upottaa kokonaan veteen. Lisäksi latausratkaisut perustuvat Oppon tekniikoihin, joten puhelinta ei voi ladata yleisillä latureilla yhtä nopeasti. Kannattaa myös huomioida, että OnePlus 12 ei tarjoa muistikorttipaikkaa tai kuulokeliitintä.

OnePlus 12 -puhelimelle löytyy myös kilpailua Suomen markkinoilta. Esimerkiksi hiljattain lanseeratut ASUS ROG Phone 8 -sarjan puhelimet sekä Samsungin uusimmat Galaxy S24 -mallit ovat kovia haastajia. Lisäksi kevään aikana nähdään todennäköisesti myös muita uutuuksia, jotka tulevat haastamaan OnePlussaa, ja myös viime vuoden mallit ovat alennetuilla hinnoilla monesti myös hyvin järkeviä vaihtoehtoja.

Suomessa OnePlus 12 on tulossa myyntiin 6. helmikuuta, mutta ennakkomyynti käynnistyy jo 23. tammikuuta. Puhelimen 12 + 256 gigatavun version hinta on 949 euroa ja 16 + 512 gigatavun version hinta on 1099 euroa. Tarjolla on kaksi väriversiota, jotka ovat musta sekä vihreä.

OnePlus 12

9.8

OnePlus 12 on erinomainen uutuuspuhelin, joka paikkaa edeltäjänsä suurimmat puutteet.

Hyvää
  • Tyylikäs ja laadukas muotoilu
  • Kirkas ja sulava LTPO AMOLED -näyttöpaneeli
  • Tehokas Snapdragon 8 Gen 3 -järjestelmäpiiri
  • Suuret muistit
  • Hyvä stereoäänentoisto ja monipuoliset langattoman äänen ratkaisut
  • Alert Slider -kytkin säästetty
  • Hyvä akunkesto ja tehokkaat latausratkaisut (laturi mukana)
  • Kauttaaltaan huipputason kamerat
  • Tuorein Android 14 ja riittävä päivityslupaus (4 + 5 vuotta)
Huonoa
  • Puhelimella ei ole virallista IP68-luokitusta (vain IP65)
  • Pikalataukset onnistuvat vain SuperVOOC-standardeilla
  • Ei muistikorttipaikkaa tai kuulokeliitintä
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

4 Kommenttia

  1. Aivan naurettavan ylihintainen!!!

    1. Ai, iPhoneen verrattuna vai? Nyt valoja päälle siellä.

  2. Kiitos perinpohjaisesta arvostelusta!

  3. Pakkastesti pitäisi ehkä uudistaa 🧊⁉️ Nyt on Matkapuhelin foorumilla valitettavasti jo moni kun ilmoittaa että OP12 kameroita suojaava lasi huurtuu ulkona pakkasessa jopa muutamassa minuutissa. Tai katsotteko te pakkastestin aikana tällaisia asioita? Joka tapauksessa huolestuttavaa on huurtuminen. Käykää lukemassa aloittakaa vaikka sivulta 28 (31 on uusin) :
    https://www.matkapuhelinfoorumi.fi/threads/oneplus-12.181584/

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut