SamsungYleinen

Bloomberg: Samsung ostanut saksalaisen taittuvaan OLED-näyttöteknologiaan erikoistuneen Cynoran

Samsungin logo

Eteläkorealainen elektroniikka jätti Samsung hankkii itselleen saksalaisen OLED-näyttöihin erikoistuneen Cynoran. Kauppahinnasta ei ole täyttä varmuutta, mutta Bloomberg on arvioinut kauppahinnaksi noin 300 miljoonaa dollaria. Kaupan mukana Samsung saa itselleen Cynoran teknologiat ja immateriaaliomaisuuden, mutta ei saa itselleen yhtiön henkilöstöä.

Ennen startup-yrityksen ostamista Samsung on ollut mukana rahoittamassa yrityksen toimintaa yhdessä eteläkorealaisen LG:n ja muiden näyttövalmistajien kanssa. Bloombergin raportin mukaan Cynoran rahavarat ovat vähissä ja yhtiö tarvitsee rahaa, jolla he voivat maksaa sijoittajille kuuluvia palkkioita. Kaupan myötä yhtiö pystyisi maksamaan palkkiot sijoittajille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Cynoran erikoisuus verrattuna esimerkiksi Samsungiin on se, että Cynora on kehitellyt nykyistä jäykempiä näyttöpaneleita, joita voitaisiin käyttää taittuvanäyttöisissä älypuhelimissa. Jäykempi näyttöpaneeli kestäisi luonnollisesti enemmän iskuja verrattuna tällä hetkellä käytössä oleviin taittuviin näyttöpaneeleihin.

OLED-näyttöjen lisäksi Cynoralla on kehitteillä seuraavan sukupolven Emitter-näyttöteknologia, jolla pyritään parantamaan sinisen ja vihreän värintoistoa. Yhtiön mukaan teknologia mahdollistaisi paremman värien välisen kontrastin, sekä pienemmän virrankulutuksen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samsung tai Cynora evät ole suostuneet kommentoimaan kauppaa toistaiseksi millään tavalla. Tiedot ovat peräisin henkilöiltä, jotka eivät halunneet nimiään julkisuuteen ennen kaupan ehtojen virallisesta julkaisua.

Lähde: Bloomberg

Kommentoi

Lisää aiheesta:Samsung