ElisaYleinen

Elisan 5G avautui Vimpeliin, Mänttä-Vilppulaan ja Uuteenkaupunkiin – yli 60 % suomalaisista asuu 5G-verkon alueella

Elisa jatkaa 5G-verkkonsa nopeaa laajentamista ja nyt verkko avautui Vimpeliin, Mänttä-Vilppulaan ja Uuteenkaupunkiin. Valtakunnallisesti Elisan 5G-verkkoa käytetään jo 117 paikkakunnalla Suomessa. Elisan mukaan yhtiön 5G-verkon alueella asuu jo yli 60 prosenttia suomalaisista.

Vimpelissä verkkoa on rakennettu kunnan keskustan alueelle. Mänttä-Vilppulassa verkko palvelee keskustan alueella sekä Kukkarokivessä ja Vilppulassa. Myöhemmin syksyn aikana verkkoon liitetään Koskelan aluetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uudessakaupungissa verkko palvelee keskustan alueella, Ruokolassa ja siitä pohjoiseen autotehtaan suuntaan, Ketunkalliolla, Sannossa ja Sorvakossa. Loppuvuoden aikana verkkoa laajennetaan vielä runsaasti, muun muassa Santtion, Ruokolan, Pietolan ja Kukonmäen alueille.

”Nyt kun selvä enemmistö suomalaisista asuu jo 5G-verkon alueella, voidaan sanoa, että uudesta teknologiasta on tullut arkipäivää. Koronan myötä suomalaiset ovat ottaneet ison loikan erilaisten virtuaalipalveluiden ja -sovellusten käyttöönotossa, ja tämä on lisännyt 5G:n kysyntää selvästi”, Elisan aluejohtaja Juha Laukkanen sanoo.

5G-verkko mahdollistaa merkittävästi aiempaa nopeammat mobiiliyhteydet. 5G-verkon kapasiteetti on edeltäjiinsä verrattuna moninkertainen, jonka ansiosta käyttäjiä ja laitteita mahtuu verkkoon huomattavasti enemmän. Suomessa kapasiteetin tarve on erittäin suuri, sillä suomalaiset käyttävät eniten mobiilidataa maailmassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vimpelin, Mänttä-Vilppulan, Uudenkaupungin ja muiden Elisan 5G-paikkakuntien peittoalueet löytyvät Elisan sivuilta tämän linkin takaa.

Lähde: Elisa

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja pääkirjoittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Elisa