GoogleYleinen

Elokuussa julkaistaviin Google Pixel 9 -puhelimiin tulossa ultraääniteknologiaan perustuva näytönalainen sormenjälkilukija

Pixel 9

Google on vahvistanut järjestävänsä 13. elokuuta uusien Pixel-tuotteiden lanseeraustilaisuuden, jossa odotetaan Pixel 9 -sarjan puhelimia. Tällä kertaa uusin vuoto kertoo mielenkiintoisen tiedon puhelimien tekniikasta.

Vuodon mukaan Google tulee käyttämään kaikista Pixel 9, Pixel 9 Pro ja Pixel 9 Pro XL -puhelimissa ultraääniteknologiaan perustuvaa näytönalaista sormenjälkilukijaa. Tähän asti kaikissa Pixel-puhelimissa on käytetty optista näytönalaista sormenjälkilukija, joten ultraäänilukija on jotain täysin uutta Googlelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ultraääniteknologian tuo mukanaan paljon hyötyjä, sillä se toimii nopeammin ja varmemmin kuin optiset ratkaisut. Tekniikkaan perustuvat lukijat eivät esimerkiksi tarvitse näytön valaisemista tunnistimen kohdalta sekä ultraäänilukija toimii myös sormen ollessa märkänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huhun mukaan Google käyttäisi täysin samaa ultraäänisormenjälkilukijaa kuin Samsung hyödyntää Galaxy S24 -sarjan puhelimissa. 3D Sonic Gen 2 (GFS4008) -sensorin valmistajana toimii Qualcomm.

Samaisen raportin mukaan Google tulee hyödyntämään taittuvanäyttöisessä Pixel 9 Pro Fold -puhelimessa kylkeen asennettua kapasitiivista sormenjälkilukijaa, joka on yhdistettynä virtapainikkeeseen.

Lähde: Android Authority

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Google