AndroidHonorHuawei

Ensituntumat uudesta Honor 9 -puhelimesta

Huawei on ilmoittanut tänään tuovansa myyntiin uuden Honor 9 -puhelimen kesäkuun lopussa ja myös me SuomiMobiilissa olemme saaneet laitteen käsiimme. Honor 9 on Huawein tuorein tulokas Suomen markkinoille ja se on samalla myös teknisesti hyvin lähellä keväällä myyntiin tullutta Huawei P10 -puhelinta. Honor 9 julkaistiin tämän viikon maanantaina jo Kiinassa ja Suomi saa luvan olla järjestyksessään toinen markkina-alue, jossa puhelin on saatavilla. Testattavaksi saapunut Honor 9 on väritykseltään Glacier Grey, eli perinteisemmin harmaa. Tässä artikkelissa tulen kertomaan omat ensituntumat Honor 9:stä noin päivän käytön jälkeen.

Suomessa uusi Honor 9 tulee saataville 30. kesäkuuta ja hintaa uutuudelta löytyy 499 euroa. Laite on tarjolla harmaana ja sinisenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuin edeltäjänsä Honor 8

Ulkoisesti Honor 9 on selvästi jalostettu Honor 8 -puhelimesta, sillä molemmat laitteet koostuvat lasisista etu- ja takapinnoista sekä metallisesta kehyksestä. Honor 9:ssä takalasi on kuitenkin reunoiltaan huomattavasti pyöristetympi kuin edeltäjässään. Honor 9:ssä on niin sanottu 3D-lasi, joka on tuttu jo osittain muiden valmistajien puhelimista. Puhelimessa on myös edeltäjästään tuttu 15-kertainen takalasi, joka tuottaa vaikuttavan 3D-efektin ja eri valoissa lasi näyttää erilaiselta. Honor 9:ssä 3D-lasiratkaisu on mielestäni hyvä, sillä puhelimesta saa nyt hyvän otteen ja laite tuntuu pyöristyksien ansiosta mukavalta kädessä. Kaiken kaikkiaan kyseessä on todella laadukas puhelin, joka on suurimmaksi osaksi premium-materiaalien ansiota. Verrattuna esimerkiksi Huawei P10 -puhelimeen, niin Honor 9:n on ulkoisesti toteutettuna mielestäni vielä hieman parempi. Huawei P10:n näytössä ei esimerkiksi ollut oleofobista pinnoitetta, mutta Honor 9:stä se löytyy.

Koska Honor 9:ssä on lasiset pinnat, niin luonnollisesti se on myös varsin kova sormenjälkimagneetti, mutta onneksi lasipinnat ovat kuitenkin sen verran liukkaita, että liat saa muutamalla pyyhkäisyllä nopeasti pois. Huawei on tehnyt uutuuspuhelimeensa myös muutamia rakenteellisia muutoksia, jos verrataan edeltäjäänsä Honor 8 -puhelimeen. Honor 9:ssä sormenjälkilukija on tuotu nyt laitteen etupuolelle, näytön alapuolelle. Vastaavan ratkaisun Huawei teki myös P10 -puhelimien sekä Mate 9 Pron kanssa. Sormenjälkilukijan tuominen puhelimen etupuolelle on nähtävästi siis Huawein uusin suuntaus ainakin kalliimmissa lippulaivapuhelimissa. Honor 9:n sormenjälkilukija on tuttua Huaweita, eli varsin nopea ja varma.

Sormenjälkilukija on myös kapasitiivinen kotipainike ja ratkaisu on samanlainen kuin Mate 9 Pro -puhelimessa. Painikkeen molemmilta puolilta löytyy myös erilliset takaisin- ja avoinna olevien sovelluksen painikkeet, jotka ovat hyvin piilotettu ja niitä osoittamassa on vain pienet led-valot. Kokemukseni mukaan painikkeiden valot ovat hyvin pienet ja niiden käyttäminen vaatii hieman myös totuttelua.

Erikoisinta Honor 9 -puhelimessa on se, että Huawei on luopunut kokonaan Honor 7- ja Honor 8 -puhelimista löytyneestä älynäppäimestä. Honor 7:ssä se oli erillinen painike laitteen kyljessä ja Honor 8:ssä se oli integroituna sormenjälkilukijaan laitteen takakuoreen. Henkilökohtaisesti pääsin hieman tykästymään Honor 8:n älynäppäinratkaisuun, jonka takia sen puuttuminen nyt tuoreesta Honor 9:stä ihmetyttää, jollei jopa hieman harmita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tekniikkaan hieman päivityksiä

Viime vuonna Honor 8 tuli Suomessa myyntiin elokuun lopulla, mutta nyt Honor 9 rantautuu myyntiin jo kaksi kuukautta aikaisemmin. Kymmenen kuukauden aikana on kerennyt tapahtumaan paljon ja nyt Honor 9 on täysin samalla tasolla kuin Huawei P10 tai Mate 9. Puhelimen sisuksissa hyrrää Huawein oma kahdeksanytiminen Kirin 960 -järjestelmäpiiri, jonka tukena on 4 gigatavua RAM-muistia. Sisäistä tallennustilaa laite tarjoaa 64 gigatavua, mutta tarvittaessa on käytettävissä myös microSD-korttipaikka.

Teknisesti Honor 9 ei siis pysty tarjoamaan mitään yllättävää, koska laite on kuin Huawei P10 uusissa kuorissa. Ei kuitenkaan sovi unohtaa, että Honor 9:n tekniikka on huippuluokkaa ja taistelee vahvasti muiden tämän hetken lippulaivapuhelimien kanssa. Puhelimen vahvuus on kuitenkin kilpailukykyinen hinnoittelu, sillä Huawei on kertonut puhelimen Suomi-hinnan olevan 499 euroa. Honor 9:n tekniikka ja muistit riittävät varmasti monille käyttäjille. Tarkemmin puhelimen tekniikkaan tullaan tutustumaan laajemmassa arvostelussamme myöhemmin tänä kesänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kamerat eivät petä edelleenkään

Leican kaksoiskameroilla varusteltu Huawei P9 oli vuoden 2016 lippulaivapuhelin ja samana vuonna julkaistu Honor 8 sisälsi täysin saman kaksoiskameran, ilman Leica-brändäystä. Nyt Honor 9:n kanssa sama kaava saa jatkoa, koska puhelimessa on teknisesti täysin sama kamera kuin tämän vuotisessa Huawei P10 -puhelimessa.

Honor 9:n kaksoiskamera rakentuu siis 12 megapikselin värillisestä sensorista sekä 20 megapikselin monokromisensorista. Kamerassa on myös monet Huawei P10 -puhelimesta tutut ominaisuudet mukaan lukien bokeh-efekti, muotokuva sekä pro-valokuva ja pro-video -tilat. Kamerassa on myös muutamia vain Honor 9:lle suunnattuja ominaisuuksia, joita ovat mm. 3D-panoraama ja 3D Creator. Yhden päivän kokeilun jälkeen näihin ominaisuuksiin en vielä kerennyt kunnolla paneutumaan, mutta lopullisessa arvostelussa tulen valottamaan niiden toimintaa paremmin.

Mielenkiintoista Honor 9:n kamerassa on myös aidot mustavalkokuvat, joita ei ole vielä tähän mennessä voinut taltioida Honor-puhelimilla. Ominaisuus on ollut käytössä vain Leica-brändätyissä puhelimissa, mutta onneksi Huawei on tuonut ominaisuuden saataville myös Honor-puhelimille. Alla on vielä muutamia Honor 9:llä otettuja kuvia, jotka osoittavat kameran olevan pitkälti samalla tasolla Huawei P10:n kanssa.

Honor 9:ssä on myös muutamia muita ainutlaatuisia ominaisuuksia kuten liikkuvat kuvat, joka taltioi 2 sekuntia videota juuri ennen kuin otat kuvan. Puhelimessa on myös Huawei Histen 3D -ääniteknologia, jonka tarkoituksena on tuottaa kuulokkeita käytettäessä virtuaalinen surround-ääni. Näihin ja moniin muihin puhelimen ominaisuuksiin tulemme tutustumaan myöhemmin julkaistavassa arvostelussa. Ensituntuman perusteella Honor 9 tuntuu vakuuttavalta puhelimelta, jossa ominaisuudet, laatu ja käytettävyys kohtaavat hinnoittelun.

Huawei tuo Honor 9:n saataville Suomessa 30. kesäkuuta 499 euron hintaan. Puhelimen ennakkomyynti on aloitettu monien jälleenmyyjien toimesta tänään.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android