Google Pixel 11 Pro Fold
Google on esitellyt uuden taittuvanäyttöisen Pixel 11 Pro Fold -puhelimen. Tällä kertaa kyseessä on edeltäjäänsä selvemmin uudistunut kokonaisuus, sillä Google on panostanut erityisesti ohuempaan ja kevyempään rakenteeseen, näyttöihin, suorituskykyyn sekä kameroihin.
Pixel 11 Pro Fold on Googlen mukaan noin millimetrin edeltäjäänsä ohuempi ja lähes 10 prosenttia kevyempi. Painoa on vain 239 grammaa. Samalla rakenteen luvataan olevan jopa kolme kertaa aikaisempaa vahvempi. Puhelimessa on pehmeän tuntuinen komposiittitausta, naarmuuntumista ehkäisevää lasia sekä kokonaan uudistettu sarana. IP68-luokitus takaa edelleen veden- ja pölynkestävyyden.
Google on uudistanut myös kamerakohoumaa, jossa on nyt uudenlainen kaksiosainen rakenne. Ratkaisun kerrotaan auttavan pienentämään puhelimen paksuutta, ja Pixel 11 Pro Fold taittuu täysin litteäksi.
Puhelin tulee saataville kahdessa värissä. Olive yhdistyy lämpimän harmaaseen satiinipintaiseen metallikehykseen, kun taas Obsidian-värissä käytetään silkkisen mattapintaista viimeistelyä.
Näyttöjen osalta Google lupaa aikaisempaa kirkkaampaa kokemusta sekä sisä- että ulkopuolella. Molempien näyttöjen kerrotaan olevan 20 prosenttia Pixel 10 Pro Foldin näyttöjä kirkkaampia.
6,5 tuuman ulkonäytössä käytetään ensimmäistä kertaa Fold-mallissa Googlen Super Actua -paneelia. Sen tarkkuus on 2342 x 1080 pikseliä ja siinä on 3600 nitin kirkkaus sekä 120 hertsin virkistystaajuus. Sisäpuolelta löytyy 8 tuuman Super Actua Flex -näyttö. Sen tarkkuus on 2152 x 2076 pikseliä ja siinä on 3600 nitin kirkkaus sekä 120 hertsin virksitystaajuus.
Suorituskyvystä vastaa koko Pixel 11 -malliston tavoin uusi Google Tensor G6 -järjestelmäpiiri. Googlen mukaan se tarjoaa 50 prosenttia enemmän tekoälylaskentaan käytettävää TPU-suorituskykyä sekä jopa 20 prosenttia paremman energiatehokkuuden Tensor G5:een verrattuna.
Pixel 11 Pro Foldissa on 16 gigatavua RAM-muistia, ja tallennustilaa on 256, 512 gigatavua tai 1 teratavu.
Tensor G6 tuo mukanaan myös aikaisempaa kehittyneemmät laitteessa toimivat Gemini-kokemukset. Google kertoo uuden TPU:n mahdollistavan esimerkiksi ennakoivan avun ja livekäännösten kaltaisten vaativien tekoälytoimintojen suorittamisen paikallisesti aikaisempaa nopeammin.
Myös kamerajärjestelmää on päivitetty. Pixel 11 Pro Foldissa on uusi 48 megapikselin pääkamera, jonka kerrotaan taltioivan jopa 56 prosenttia enemmän valoa kuin Pixel 10 Pro Foldin kamera. Tavoitteena on erityisesti aikaisempaa parempi kuvanlaatu hämärässä.
Mukana on myös 10,8 megapikselin telekamera, ja Super Zoom -toiminnolla päästään jopa 30-kertaiseen zoomaukseen. Ultralaajakulmakameran tarkkuus on 10,5 megapikseliä. Etukameroiden tarkkuus on 10 megapikseliä.
Taittuva rakenne mahdollistaa jälleen muutamia muista Pixel-puhelimista poikkeavia kameratoimintoja. Dual Screen -esikatselussa kuvattava henkilö näkee itsensä ulkonäytöltä jo ennen kuvan ottamista. Katso kameraan -toiminto näyttää ulkonäytöllä animaatioita, joiden tarkoituksena on saada esimerkiksi lapsi katsomaan suoraan kameraan kuvaushetkellä.
Pixel 11 Pro Fold hyödyntää lisäksi uutta Magic Capture -ominaisuutta. Se voi tallentaa samalla kertaa videota ja korkealaatuisia kuvia sekä tehdä automaattisesti esimerkiksi rajausta ja epäterävyyden korjausta.
Google on panostanut myös taittuvan näytön hyödyntämiseen. Kaksiosaisessa näkymässä voidaan käyttää sovelluksia rinnakkain ja siirtää esimerkiksi kuvia, videoita, linkkejä sekä tekstiä sovelluksesta toiseen vetämällä ja pudottamalla.
Uutena mukana on Kuplat-toiminto, jonka avulla esimerkiksi selaimen, kalenterin tai Geminin voi muuttaa päänäytöllä kelluvaksi kuplaksi. Yhteensopivia sovelluksia voidaan käyttää tällä tavalla enintään viisi kerrallaan. Puhelimen voi myös taittaa pöytäasentoon esimerkiksi videoiden katselua varten.
Akku on koolltaan 4750 milliampeerituntia ja Pixel 11 Pro Foldille luvataan yli 24 tunnin akunkesto. Langallisella 30 watin latauksella akun pitäisi latautua noin 50 prosenttiin 30 minuutissa. Mukana on myös magneettinen Pixelsnap-langaton lataus 25 watin teholla.
Puhelimessa on oletuksena Android 17 -käyttöjärjestelmä. Google lupaa 7 vuoden ajan Android- ja tietoturvapäivityksiä.
Suomessa Pixel 11 Pro Fold tulee saatavilla 20. elokuuta kahdessa väriversiossa, jotka ovat Olive ja Obsidian. Hintaa on 16 + 256 gigatavun versiossa 2089 euroa, 16 + 512 gigatavun versiossa 2219 euroa ja 16 Gt + 1 Tt -versiossa 2489 euroa.
Google Pixel 11 Pro Fold tekniset tiedot:
- Näyttö (ulkona): 6,5 tuumaa, Super Actua, OLED, 2342 x 1080 pikseliä, 399 ppi, 19,5:9, 1-120 Hz, HDR, 2400 nitin HDR-kirkkaus, 3600 nitin maksimikirkkaus, lasikeraaminen suojalasi
- Näyttö (sisällä): 8 tuumaa, Super Actua Flex, OLED, 2152 x 2076 pikseliä, 372 ppi, 1-120 Hz, HDR, 2400 nitin HDR-kirkkaus, 3600 nitin maksimikirkkaus, Ultra Thin Glass -suojalasi
- Järjestelmäpiiri: Google Tensor G6
- RAM-muisti: 16 gigatavua
- Tallennustila: 256 Gt, 512 Gt tai 1 Tt, Zoned UFS -tekniikka
- Kamerat: Kolmoiskamera + salama
- Pääkamera: 48 megapikseliä (f/1.7, 1/1.56”, 85 astetta, Quad PD, OIS)
- Ultralaajakulmakamera: 10,5 megapikseliä (f/2.2, 1/3.4”, 127 astetta, Dual PD, automaattitarkennus, makrokuvaus)
- Telekamera: 10,8 megapikseliä (f/3.1, 1/3.2”, 23 astetta, Dual PD, OIS, 5x optinen zoom)
- Zoom: Super Zoom jopa 30x, optisen tasoinen laatu 0,5x-, 1x-, 2x-, 5x- ja 10x-tasoilla
- Etukamera (ulkonäyttö): 10 megapikseliä (f/2.2, 87 astetta, Dual PD)
- Etukamera (sisänäyttö): 10 megapikseliä (f/2.2, 87 astetta, Dual PD)
- Video: 4K 24/30/60 fps, 1080p 24/30/60 fps, 10-bittinen HDR, Video Boost, Night Sight Video, digitaalinen videozoom jopa 20x, hidastusvideo jopa 240 fps
- Akku: 4750 milliampeerituntia
- Lataus: 30 watin langallinen pikalataus (50 % noin 30 minuutissa), 25 watin Pixelsnap-langaton lataus (Qi2.2)
- Käyttöjärjestelmä: Android 17
- Päivityslupaus: 7 vuotta käyttöjärjestelmä-, tietoturva- ja Pixel Drop -päivityksiä
- Mitat avattuna: 155,2 x 150,4 x 5,0 mm
- Mitat suljettuna: 155,2 x 76,0 x 10,1 mm
- Paino: 239 grammaa
- Veden- ja pölynkestävyys: IP68
- Sarana: moniseosterästä ja ilmailu- ja avaruusluokan lujaa alumiiniseosta
- Ääni: stereokaiuttimet, kolme mikrofonia, Spatial Audio
- Yhteydet: 5G, Wi-Fi 7, Bluetooth 6, NFC, UWB, Google Cast, Thread
- SIM: nano-SIM + eSIM
- Liitäntä: USB-C 3.2
- Biometrinen tunnistus: sormenjälkilukija ja kasvojentunnistus
- Muuta: HiLight, Gemini Intelligence, Gemini Nano, Circle to Search, Call Assist, Magic Capture, Camera Coach, Dual Screen Preview, Rear Camera Selfie
- Värit: Olive ja Obsidian
Lähde: Google

