AndroidGoogleYleinen

Google työstää uutta iOS-sovellusta – helpottaa iPhone-käyttäjiä Androidiin siirtymisessä

9to5Google.com-sivusto on kertonut Googlen kehittävän uutta iOS-sovellusta, joka kantaa nimeä ”Switch to Android”. Kyseisen sovelluksen ideana on helpottaa iPhone-puhelimien käyttäjiä siirtymään Android-puhelimeen.

Tällä hetkellä virallinen tapa siirtää iPhone-puhelimen tiedot Android-laitteeseen on varmuuskopioida kaikki Google Drive -palveluun, josta ne voidaan myöhemmin ladata uuteen Android-puhelimeen. Tällä tavalla saadaan siirrettyä esimerkiksi kuvat ja muut tärkeät tiedostot, mutta esimerkiksi sovelluksia ei ole mahdollista siirtää. Nyt kuitenkin on luvassa todennäköisesti muutos tähänkin ongelmaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Androidin virallinen ”Data Restore Tool” on saanut hiljattain päivityksen versioon 1.0.382048734, josta on löytynyt viitteitä Googlen tulevaan iOS-sovellukseen. Sovellus on nimeltään ”Switch to Android”, ja se on idealtaan samanlainen kuin Applen ”Move to iOS” -sovellus Androidille. Googlen kehittämän Android-version koodeista on löytynyt viittauksia Android-versioon, sillä Google kehottaa muun muassa lataamaan sovelluksen Apple sovelluskaupasta.

Sovelluksessa mainitaan myös, että sovelluksen avulla voidaan siirtää iPhone-puhelimesta Android-laitteeseen muun muassa viestit, yhteystiedot sekä sovellukset. Aikaisemmin sovelluksia ei ole voinut siirtää, mutta nähtävästi Google pystyy tunnistamaan iPhone-puhelimen sovellukset ja lataamaan vastaavan sovelluksen Google Play -sovelluskaupasta.

Toistaiseksi Switch to Android -sovellus ei ole saatavilla Applen sovelluskaupasta, mutta nähtävästi Google tulee julkaisemaan sovelluksen pian. Applen vastaava sovellus on ollut Androidille saatavilla jo useita vuosia.

Lähde: 9to5Google.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android