HMDNokiaYleinen

HMD Global toimitti 2,8 miljoonaa älypuhelinta vuoden 2020 lopussa – Nokia-puhelimien kysyntä ennätysmatalalla

Nokia-puhelimien toimitukset kasvoivat Q4 2020 aikana, mutta koko vuoden 2020 aikana kysyntä laski.

Tutkimusyhtiö Counterpoint julkaisi jo viime viikolla tietonsa älypuhelinmarkkinoiden kehittymisestä vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä, ja samalla julkaistiin myös tiedot kootusti koko vuodesta. Suomalaisten kannalta mielenkiintoisin tieto, eli HMD Globalin Nokia-puhelimet puuttuivat raportista, sillä Nokia-puhelimet eivät päässeet kymmenen suurimman joukkoon. Counterpoint on antanut erikseen Nokiamob.net-sivustolle tietoja HMD Globalin suoriutumisesta.

Jo aikaisemmin on tiedetty, että Nokia-puhelimien myynti takkuaa, eikä HMD Global ole pystynyt myymään laitteitaan odotetulla tavalla. Loka-joulukuun aikana HMD Global sijoittui markkinoiden 15. suurimmaksi valmistajaksi toimittamalla 2,8 miljoonaa älypuhelinta. Toimitukset kasvoivat 35 prosentilla verrattuna kolmanteen neljännekseen, ja olivat samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Nokia-puhelimien markkinaosuus oli vain 0,7 prosenttia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nokia-puhelimien toimitukset HMD Globalin koko ajalta. / Kuva: Nokiamob.net

Peruspuhelimien osalta HMD Global on ollut lähes aina vahvoilla, ja loka-joulukuussa Nokia-peruspuhelimia toimitettiin 12,7 miljoonaa kappaletta. HMD Global oli toiseksi suurin peruspuhelinvalmistaja 16 prosentin markkinaosuudella, kun taasen iTel oli edellä 22 prosentin markkinaosuudella.

HMD Globalin tuodessa markkinoille ensimmäiset uudet Nokia-puhelimet vuoden 2017 toisella puoliskolla, onnistui HMD Global varsin vahvasti vuonna 2018. Nokia-puhelimia toimitettiin vuonna 2018 yhteensä 81,9 miljoonaa kappaletta, mutta tästä lähtien kysyntä on tippunut. Vuonna 2019 Nokia-puhelimia toimitettiin 67,7 miljoonaa kappaletta ja vuonna 2020 enää vain 46,6 miljoonaa kappaletta. Nokia-puhelimien toimitukset lähes puolittuivat viime vuonna verrattuna vuoteen 2018.

Lähde: Nokiamob.net

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

2 Kommenttia

  1. Jos myy huonoja puhelimia kalliilla ei voi odottaa myyvänsä paljoa.

    Jos hmd tekisi huippumallin, jossa olisi tasainen näyttö, 3.5mm liitin, muistikortille paikka, uusin lippulaiva snapdragon vähintään 8gb rammilla moni saattaisi ostaakin nokian. Bonuksena takakamera ei saisi tulla ulos pohjasta ja muovinen irroitettava takakuori niin löisin rahat tiskiin.

  2. Voisivat aloittaa Android 11 päivitysten jaon puhelimilleen. Muut valmistajat jo kohta päivittäneet kaikki päivitettävisä olevat mallinsa. Mulla NOKIA 8.3 5G. Toi päivitys tahti Nokian puhelimessa alkaa huolettaa mua. Täytyy kai ostaa seuraava puhelin sit kun osamaksu sopimus loppuu niin joltain toiselta merkiltä. Saa paremman päivitys tahdin.

Kommentoi

Lisää aiheesta:HMD