HMDNokiaYleinen

HMD-pomo: HMD-tuotteista, useista lisenssisopimuksista ja merkittävistä brändiyhteistöistä kerrotaan lisää MWC-messuilla helmikuussa

HMDHMD Global lanseerasi uuden HMD-brändin virallisesti tänään, jonka myötä muun muassa vanhat Nokia-puhelimet potkittiin ulos Nokia.com-sivustolta. Jatkossa tuotteet ovat esillä ja ostettavissa HMD.com-sivustolta, jossa nähdään vahvemmin uudistettu HMD-brändi.

Muutoksen taustalla on uudistettu Nokia-brändin lisensointisopimus, jonka myötä yrityksen odotetaan tuovan markkinoille enää vain Nokia-peruspuhelimia. HMD-brändi tullaan näkemään vahvemmin älypuhelimissa, mutta HMD on jatkuvasti kertonut myös tekevänsä yhteistyötä uusien kumppaneiden kanssa. Kovin tarkasti uusista kumppaneista ei ole vielä kerrottu, mutta lisätietoja on HMD:n mukaan luvassa helmikuussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lars Silberbauer, HMD:n markkinointijohtaja.

HMD:n markkinointijohtaja Lars Silberbauer on kertonut LinkedIn-tilillään kyseessä olevan ainutlaatuinen matka, johon HMD on nyt lähdössä. Hänen mukaansa HMD:n visio ulottuu Nokia-puhelimien perinnön yli, vaikka yhtiö tunnetaankin erityisesti Nokia-brändiä kantavista puhelimista. Hänen mukaansa lisätietoja uudesta HMD:sta tullaan kuulemaan MWC-messuilla.

”Siirrymme lisenssinhaltijasta monibrändiyhtiöksi, jolla on oma erottuva HMD-brändin tuotelinja. Tätä täydentävät useat lisenssisopimukset ja merkittävät brändiyhteistyöt, joita odotamme innolla paljastavamme myöhemmin MWC:ssä”, kertoo HMD:n markkinointijohtaja Lars Silberbauer.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Silberbauer antaa ymmärtää, että yhtiöllä on jatkossa useita lisensointisopimuksia ja luvassa on merkittäviä brändiyhteistöitä. Kommentti jättää kuitenkin paljon vielä arvailujen varaan. MWC-messut järjestetään Barcelonassa 26.-29. helmikuuta, eli vain reilun kolmen viikon päästä.

LinkedIn postauksessa kerrotaan HMD:n poistuvan perinteisestä brändin rakennusmenetelmästä, jotka eivät enää vastaa nykypäivän dynaamisia trendejä. HMD:n luvataan löytävän oman tavan tehdä, oppia ja sopeutua nykymarkkinaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tänään nähdyn HMD:n (Human Mobile Devices) lanseerauksen, uuden verkkosivuston ja päivitettyjen sosiaalisen median kanavien kerrotaan olevan vain ”vaatimaton ensimmäinen askel”.

Lähde: LinkedIn

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Odotellessa kompaktia, alle 6″ puhelinta androidilla.

Kommentoi

Lisää aiheesta:HMD