HonorYleinen

Honor 9X Lite julkaistiin – myynti alkaa Suomessa 199 euron hintaan

Honor 9X Lite

Honor on esitellyt tänään Suomen markkinoille Honor 9X Lite -mallinimeä kantavan älypuhelimen, joka on siis monella tavalla samanlainen puhelin kuin vuonna 2018 julkaistu Honor 8X. Tällä kertaa tekniikkaa on hieman päivitetty muun muassa kameran osalta, mutta muuten kyseessä on sama laite. Honor on siis päätynyt brändäämään vanhan laitteen uudella nimellä, jotta Googlen palvelut on pystytty säästämään. Honor 9X Litestä löytyy siis tuttu Google Play -sovelluskauppa ja muutkin palvelut, kuten Gmail tai YouTube.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Puhelimen näyttö on kooltaan 6,5 tuumaa ja siinä on Full HD+ -tarkkuus. Näyttö perustuu LCD-tekniikkaan ja siihen on tehty lovi etukameraa sekä puheluissa käytettävää kuuloketta varten. Kameroita puhelimessa on kaksi takana ja yksi edessä. Pääkamera rakentuu 48 megapikselin sensorista ja 2 megapikselin syvyyssensorista, jonka avulla on mahdollista taltioida parempia muotokuvia. Etukameran osalta Honor tyytyy yhteen 8 megapikselin sensoriin.

Tehoista vastaa Huawein oma Kirin 710 -järjestelmäpiiri, jonka kaverina on 4 gigatavua RAM-muistia. Sisäistä tallennustilaa Honor 9X Lite tarjoaa Suomessa 128 gigatavua ja mukana on myös paikka muistikortille. Akun kestosta on vastaamassa 3750 milliampeerituntia, jota ladataan hyödyntämällä micro-USB -latausliitintä. Puhelimesta löytyy lisäksi perinteinen 3,5 millimetrin kuulokeliitin sekä sormenjälkilukija.

Suomessa Honor 9X Lite on tulossa myyntiin 199 euron hintaan kevään aikana. Tarjolla on 4 + 128 gigatavun versio ja värivaihtoehdot ovat vihreä ja musta. Enakkotilattaessa Honor 9X Liten kuluttajat saavat rinalle Honor Band 5 -aktiivisuusrannekkeen veloituksetta. Ennakkotilaus alkaa 30.4. ja myynti alkaa 14. toukokuuta 2020.

Honor 9X Liten tärkeimmät tiedot:

  • Näyttö: 6,5 tuuman Full HD+ -näyttö (2340 x 1080)
  • Järjestelmäpiiri: 8-ytiminen Kirin 710
  • RAM-muisti: 4 Gt RAM (LPDDR4X)
  • Tallennustila: 128 Gt (+muistikorttipaikka)
  • Kamerat: 48 MP pääkamera (f/1.8) + 2 MP syvyysterävyys (f/2.4)
  • Etukamera: 8 MP etukamera
  • Akku: 3750 mAh
  • Käyttöjärjestelmä: Android 9.0 Pie (EMUI 9)
  • Muuta: micro-USB, sormenjälkilukija, kasvojentunnistus, 3,5 mm kuulokeliitin
  • Mitat: 160,4 x 76,6 x 7,8 mm
  • Paino: 175 g
  • Värit: Vihreä ja musta

Lähde: Honor

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Honor