HonorYleinen

Honor halutaan Huawein kaveriksi kieltolistalle – näin Honorin toimitusjohtaja George Zhao kommentoi tilannetta

Viime viikolla kuultiin Yhdysvalloista raportteja, joiden mukaan Huaweista irtautunut Honor haluttaisiin mukaan kieltolistalle. Eilen Honor aloitti matkansa kohti globaaleiden älypuhelinmarkkinoiden valloittamista, joten Honor ei ole saanut olla kovin pitkään rauhassa ilman pelkoa Yhdysvaltojen rajoitteista. Nyt Honorin toimitusjohtaja on kommentoinut tilannetta medioille Kiinassa.

Tuoreiden raporttien mukaan yhdysvaltalaiset republikaanipoliitikot ovat ulkoasiainvaliokunnan jäsenen Michael McCaulin johdolla ehdottamassa Honorin lisäämistä Yhdysvaltojen kieltolistalle. Kyseessä olisi sama kieltolista, missä Huawei on, eli Honor ei pystyisi tekemän kauppaa yhdysvaltalaisten yrityksien kanssa. Syy Honorin lisäämiselle kieltolistalle on yksinkertainen, sillä 14 hengen ryhmän mukaan Honor olisi samanlainen uhka Yhdysvaltojen turvallisuudelle kuin Huawei.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Eilen medioille järjestetyssä tilaisuudessa Honorin toimitusjohtaja George Zhao kertoi Honorin olevan sitoutunut luomaan tuotteita myös yhdysvaltalaisten kumppaneiden kanssa ja samalla Zhao kertoi olevan monia kumppaneita, jotka ovat heidän puolellaan.

Honor on ollut itsenäinen yritys 17. marraskuuta 2020 lähtien, eikä Huawei omista Honorin osakkeita. Huawei ei myöskään osallistu Honorin toimintaan millään tavalla. Lisäksi George Zhao painotti, että Honor noudattaa eri maiden lakeja ja määräyksiä sekä harjoittaa maailmanlaajuista liiketoimintaa vaatimusten mukaisesti.

Aikaisemmin Honor toimi Huawein alaisuudessa ja kiinalainen Huawei on ollut Yhdysvaltojen kieltolistalla vuoden 2019 toukokuusta lähtien, joka on vaikeuttanut suositun kuluttajabrändin toimintaa huomattavasti. Suurimmat syyt Huawein lisäämiseksi kieltolistalle olivat 5G-tekniikat ja sen tuomat huolet Yhdysvaltojen turvallisuudelle. Honorin tilanne on hieman erilainen kuin Huaweilla, sillä Honor ei valmista 5G-verkkolaitteita, vaan yhtiö on keskittynyt ainoastaan mobiililaitteisiin samalla tavalla kuin monet muutkin kiinalaiset älypuhelinvalmistajat, kuten Xiaomi, OnePlus tai Oppo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toistaiseksi Honoria ei ole lisätty kieltolistalle, eikä aloitteesta ole kuultu mitään tarkempaa tietoa. Tilanteen kehittyessä uusia tietoja mahdollisesta Honorin lisäämisestä kieltolistalle tullaan varmasti kuulemaan.

Lähde: Ithome.com (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Honor