
Honor Robot Phone
Honor on julkaissut Kiinassa pitkään odotetun Honor Robot Phone -älypuhelimensa. Kyseessä on valmistajan tähän asti erikoisin huippupuhelin, sillä laitteen takaosaan on integroitu moottoroitu kameravarsi ja mekaaninen gimbaali, jonka avulla kamera pystyy liikkumaan ja seuraamaan kuvattavaa kohdetta itsenäisesti.
Honor kutsuu uutuuttaan maailman ensimmäiseksi robottipuhelimeksi. Robot Phone yhdistää Honorin mukaan perinteisen huippupuhelimen, tekoälyn sekä fyysisesti liikkuvan kamerajärjestelmän samaan laitteeseen. Kameraosa muodostuu yli sadasta tarkkuuskomponentista, ja mukana on myös elokuvakameroistaan tunnetun ARRIn kanssa kehitettyjä kuvausominaisuuksia.
Kyseessä ei kuitenkaan ole enää pelkkä konseptilaite, sillä Robot Phone on nyt julkistettu kaupalliseksi tuotteeksi Kiinassa. Honor aloitti laitteen ennakkovaraukset jo heinäkuussa, jolloin tarjolle vahvistettiin Moon Shadow Grey- ja Star Track Silver -väriversiot.
Honor Robot Phone on rakenteeltaan varsin massiivinen. Puhelimen paksuus on 9,59 millimetriä ja painoa on peräti 248 grammaa, mihin osaltaan vaikuttaa takaosan monimutkainen kameramekanismi.
- Honor Robot Phone
- Honor Robot Phone
Etupuolella on 6,31 tuuman LTPO OLED -näyttöpaneeli, jonka tarkkuus on 2640 × 1216 pikseliä. Näyttö on tasainen ja virkistystaajuus mukautuu yhden ja 120 hertsin välillä. Honor ilmoittaa huippukirkkaudeksi jopa 6800 nitiä. Näytössä hyödynnetään lisäksi heijastuksia vähentävää AR-pinnoitetta, NanoCrystal Shield -suojalasia sekä 4320 hertsin PWM-himmennystä.
Suorituskyvystä vastaa Qualcommin tämän hetken huipputason Snapdragon 8 Elite Gen 5 -järjestelmäpiiri. Sen rinnalla Honor hyödyntää kolmea omaa erikoispiiriään, jotka ovat C1, E2 ja H1. Piirit on suunniteltu muun muassa yhteyksiä, virranhallintaa sekä kuvankäsittelyä varten. Puhelimessa on 12 tai 16 gigatavua RAM-muistia sekä sisäistä tallennustilaa 512 gigatavua tai 1 teratavu.
Puhelimen sisälle on saatu kookas 7060 milliampeeritunnin pii-hiiliakku. Akku tukee 120 watin langallista Honor SuperCharge -pikalatausta sekä 50 watin langatonta latausta. Honor kertoo kehittäneensä puhelimelle myös oman jäähdytysjärjestelmän, jonka tehtävänä on pitää suorituskyky korkealla esimerkiksi pitkien videokuvausten aikana.
200 megapikselin pääkamera on oikeasti pieni robotti

Honor Robot Phone
Robot Phonen todellinen erikoisuus löytyy takaosasta. Honor on rakentanut laitteen sisälle 4DoF Titanium Agile Gimbal -järjestelmän, jossa pääkamera voidaan nostaa fyysisesti irti puhelimen rungosta.
Kamerajärjestelmässä on kolmiakselinen mekaaninen gimbaali sekä erillinen mekanismi kameran nostamista varten. Kokonaisuus koostuu yli sadasta tarkkuuskomponentista, ja Honor kertoo järjestelmään liittyvän yli sata patenttia.
Honor on saanut gimbaalijärjestelmän koon 65 prosenttia pienemmäksi perinteisiin ratkaisuihin verrattuna ja samalla kasvattanut rakenteen lujuutta 200 prosentilla. Pelkkään optiseen tai elektroniseen kuvanvakautukseen ei siis luoteta, vaan kameraa voidaan liikuttaa fyysisesti.
Gimbaalia liikuttava titaaninen moottori painaa vain 2,6 grammaa, ja kamera pystyy liikkumaan parhaimmillaan jopa 360 astetta sekunnissa. Mekaniikka mahdollistaa samalla täysin uudenlaisia toimintoja. Puhelin voi esimerkiksi asettaa pöydälle, minkä jälkeen kamera pystyy seuraamaan kuvattavaa ihmistä tämän liikkuessa. Honor pyrkii tekemään Robot Phonesta käytännössä henkilökohtaisen kameramiehen.
Gimbaaliratkaisulla toimivan pääkameran tarkkuus on 200 megapikseliä, ja siinä käytetään suurta 1/1,28 tuuman sensoria. Kamerassa on f/1.6-aukko sekä 23 millimetrin kinovastaava polttoväli.
Toinen 200 megapikselin kamera on periskooppirakenteinen telekamera. Senkin sensori on poikkeuksellisen suuri 1/1,4 tuumaa. Kamera tarjoaa 2,7-kertaisen optisen zoomauksen ja f/2.6-aukon. Kolmas takakamera on tarkkuudeltaan 50 megapikseliä, ja kyseessä on 122 asteen kuvakulman tarjoava ultralaajakulmakamera.
Honor tekee yhteistyötä saksalaisen elokuvakameroiden valmistajan ARRI:n kanssa, ja Robot Phone on ensimmäinen yhteistyön tuloksena markkinoille tuotava puhelin. Pääkameralla voidaan kuvata 10-bittistä ARRI LogC3 -videota erillisessä ARRI CINEMA -kuvaustilassa. Tarjolla ovat myös ARRI Wide Gamut 3 -väriavaruus sekä ARRI Looks -väriprofiilit.
Honor käsittelee videodataa jo RAW-vaiheessa, ja sisäisesti kuvankäsittely tapahtuu jopa 14-bittisessä 4:4:4-muodossa. Lopputuloksena voidaan tuottaa 10-bittistä LogC3- ja 4:2:2-videota. Yhtiön mukaan tekoälypohjainen kohinanpoisto parantaa videon signaali-kohinasuhdetta 8 desibelillä, ja dynaaminen alue voi yltää parhaimmillaan 14 aukkoon.
ARRI LogC3 tarkoituksena on säilyttää mahdollisimman paljon tietoa kuvan kirkkaista ja tummista alueista jälkikäsittelyä varten. Robot Phonella kuvattua materiaalia voidaan viedä esimerkiksi DaVinci Resolveen ja käsitellä ARRI LUT-tiedostoilla vastaavalla tavalla kuin ammattimaisissa videotuotannoissa.
Fyysisesti liikkuvaa kameraa hyödynnetään myös Robot Phonen tekoälyominaisuuksissa. Tarjolla ovat muun muassa Tilt Lock-, FPV-, FPV Vertical- ja AI SpinShot -kuvaustilat. MagicOS-käyttöjärjestelmän YOYO Robot Mode yhdistää puolestaan kameran liikkeen multimodaaliseen tekoälyyn.
Puhelin pystyy tunnistamaan ympäristöään, eleitä sekä käyttäjän liikettä. Voice Source Localization -toiminnolla kamera voi tunnistaa myös äänen suunnan, kun taas AI Live-Tracking pitää ihmisen automaattisesti kuvassa esimerkiksi vlogia kuvattaessa, suoratoistossa tai videopuhelun aikana.
Honor tuo Robot Phoneen lisäksi järjestelmätason YOYO Auto Execution -tekoälyagentin, joka pystyy ymmärtämään käyttäjän pyyntöjä ja suorittamaan useita vaiheita sisältäviä tehtäviä tuetuissa sovelluksissa. Honor avaa myös Agent Skills -rajapinnan kehittäjille, joten kolmannet osapuolet voivat hyödyntää liikkuvaa gimbaalia ja puhelimen muita tunnistusominaisuuksia omissa palveluissaan.
Honor Robot Phone tulee Kiinassa saataville Moon Shadow Grey- ja Star Track Silver -väriversioina. Puhelimesta on kaksi muistiversiota, joista 12 + 512 gigatavun malli maksaa 9999 juania ja 16 gigatavuan+ 1 teratavun versio maksaa 12 999 juania. Suoraan muunnettuna hinnat ovat 1284 euroa ja 1670 euroa.
Honor ei ole toistaiseksi vahvistanut Robot Phonen mahdollista Suomen saatavuutta.
Lähde: Honor



