HTCYleinen

HTC julkisti uudet VIVE Flow -virtuaalilasit – tulevat myyntiin Suomessa 599 euron hintaan

HTC on tänään esitellyt uudet VIVE Flow -lasit, jotka ovat kompaktit ja kevyet virtuaalisen todellisuuden lasit. Uudet virtuaalilasit ovat suunnattu rentoutumiseen ja voinnin kohentamiseen, sillä niiden avulla voi meditoida TRIPP-sovelluksen avulla ja nauttia ajelusta Route 66:lla MyndVR:n avulla. Lisäksi lasit mahdollistavat television ja elokuvien katsomisen henkilökohtaiselta valkokankaan kokoiselta VR-näytöltä. Laseilla on myös aivojumppasovelluksia ja yhteistyö kellogoiden kanssa onnistuu VIVE Syncin avulla.

VIVE Flow -lasien lifestyle-henkisten ominaisuuksien ansiosta kiireisenäkin päivänä on helppo löytää aikaa meditaatiolle, viihteelle tai tuottavalle työlle. VIVE Flown avulla voi sukeltaa Viveport-sovelluskaupan kokemuksiin missä ja milloin tahansa käyttämällä Android-puhelinta ohjaimena. Lisäksi laseilla on mahdollista muodostaa langaton yhteys Android-puhelimeen ja striimata esimerkiksi TV-ohjelmia ja elokuvia suosikkialustoilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

VIVE Flow -lasit painavat vain 189 grammaa ja kahden saranan rakenteen sekä pehmeän kasvopehmusteen ansiosta lasit taittuvat kompaktiin kokoon ja niitä on helppo kuljettaa. VIVE Flown sarana on suunniteltu sopimaan monen muotoisiin ja -kokoisiin päihin. Kasvopehmuste on saanut innoituksensa VIVE Focus 3:sta, ja magneettikiinnityksen ansiosta se on helppo ja nopea vaihtaa. VIVE Flow sisältää myös diopterisäätimet, joilla käyttäjät voivat helposti säätää kuvan kirkkaaksi. Aktiivinen jäähdytysjärjestelmä vie lämmintä ilmaa pois kasvoilta ja pitää käyttäjän olon mukavana koko päivän.

Uudet VIVE Flow -lasit tarjoavat laajan 100 asteen näkökentän, jonka avulla voi uppoutua HD-sisältöön, jota esitetään 3,2K-tarkkuudella ja 75 hertsin päivitysnopeudella. Täyden 3D-tilaäänen tarjoava VIVE Flow tuottaa immersiivisen äänentoiston, ja sen voi yhdistää myös Bluetooth-kuulokkeisiin. VIVE Flown mukana toimitetaan sävyihin sopiva kantolaukku, joten voit turvallisesti kuljettaa laitetta mukanasi. Erikseen on tarjolla 10 000 milliampeeritunnin VIVE-virtapankki, joka antaa lisävirtaa pitkiin päiviin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

HTC on julkistanut myös VIVE Flown julkaisun yhteydessä erityisen Viveport-tilauksen. Infinity Vista -niminen tilaus maksaa 5,99 euroa kuukaudessa ja tarjoaa rajattoman pääsyn sekä laajaan valikoimaan hyvinvointiin, aivojumppaan, tuottavuuteen ja kevyeen pelaamiseen liittyviä sovelluksia että yksinoikeussisältöön, kuten mukavalta kahvilalta näyttävään Lo-Fi-huoneeseen.

HTC on kertonut VIVE Flow -lasien tulevan saataville Pohjoismaista ainoastaan Suomessa ja ne ovat ennakkotilattavissa Elisan kautta tästä päivästä lähtien 599 euron hintaan. Toimitukset alkavat marraskuussa.

Lähde: HTC:n lehdistötiedote (sähköposti)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:HTC