HuaweiYleinen

Huawei haastaa Ruotsin oikeuteen – vaatii useiden miljardien korvauksia

Huawein logo

Kiinalainen teknologiajätti Huawei on ilmoittanut haastavansa Ruotsin valtion oikeuteen. Taustalla on Ruotsin päätös sulkea Huawei pois 5G-huutokaupoista. Päätös tehtiin Ruotsin posti- ja televiraston, puolustusvoimien ja turvallisuuspoliisin perusteellisen tutkimuksen jälkeen. Yhdysvallat on aikaisemmin luokitellut Huawein turvallisuusriskiksi.

”Ruotsin viranomaisten päätös syrjiä Huaweita ja sulkea se pois 5G:n käyttöönotosta on vahingoittanut merkittävästi Huawein investointeja Ruotsiin, mikä rikkoo Ruotsin kansainvälisiä velvoitteita”, totesi Huawei lausunnossaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei kertoo aloittaneensa välimiesmenettelyn Ruotsin kuningaskuntaa vastaan Maailmanpankin Kansainvälisen investointiriitojen sovittelulaitoksen ICSID:n alaisuudessa (International Centre for Settlement of Investment Disputes). Huawei ei ole täsmentänyt, mitä vahingonkorvauksia yritys vaatii, mutta Ruotsin yleisradion SVT:n mukaan alkuperäinen vaadittu summa oli 5,2 miljardia Ruotsin kruunua, joka vastaisi noin 500 miljoonaa euroa. SVT kuitenkin huomauttaa summan saattavan nousta lopulta jopa 30-40 miljardiin kruunuun, eli jopa 3,8 miljardiin euroon.

Huawei pyrkii saamaan Ruotsin päätöksestä korvauksia, mutta samalla kiinalaisvalmistajan on arvioitu korkeilla korvausvaatimuksilla lannistavan muita valtioita ryhtymästä vastaaviin toimiin.

Vastaavaa oikeustapausta ei vielä Ruotsissa ole ollut, joten kyseessä on ensimmäinen kerta. Jos Ruotsi tulee häviämään oikeustaistelun, niin veronmaksajat tulevat olemaan vastuussa korvauksien maksamisessa. Ruotsalaisasiantuntijat eivät kuitenkaan osanneet arvioida, mitkä ovat Huawein mahdollisuudet voittaa oikeudessa Ruotsin kuningaskuntaa vastaan.

Vuoden 2020 puolivälissä Iso-Britannian jälkeen Ruotsista tuli toinen maa Euroopassa ja ensimmäinen Euroopan unionissa, joka kielsi Huawein laitteiden käyttämisen 5G-verkkojen rakentamisessa. Ruotsi määräsi Huaweita myös poistamaan jo asennetut laitteet 1. tammikuuta 2025 mennessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viime kesäkuussa Huawei teki Ruotsin päätöksestä valituksen paikalliseen tuomioistuimeen, mutta silloin päätöstä ei kumottu. Huawein tilanne Ruotsissa on myös kiristänyt Kiinan ja Ruotsin suhteita, sillä jo päätöksen tullessa ilmi Kiina antoi Ruotsille varoituksen, ja ilmoitti mahdollisesti ryhtyvänsä vastatoimiin ruotsalaista verkkovalmistajaa Ericssonia vastaan.

Lähde: SVT, ICSID

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei