HuaweiYleinen

Huawei julkaisee Nova 8 -malliston älypuhelimet Kiinassa 23. joulukuuta

Huawei Nova 8 Pro

Huawei on vahvistanut julkaisevansa todennäköisesti vuoden viimeiset älypuhelimensa kotimarkkinoilla Kiinassa 23. joulukuuta. Kyseessä on Nova 8 -malliston älypuhelimet, jonka Huawei on vahvistanut virallisella Weibo-tilillänsä. Kyseessä on Kiinan julkaisu, eikä puhelimia odoteta globaalisti myyntiin.

Jo aikaisemmin Huawei on toki esitellyt edullisemman hintapisteen Nova 8 SE -puhelimet Kiinassa, mutta nyt vuorossa ovat malliston kärkimallit, eli Nova 8 ja Nova 8 Pro. Huawein odotetaan tarjoavan uutuuspuhelimissa yhtiön omia Kirin-järjestelmäpiirejä, vaikka Huaweilla tiedetään olevan puutteita piireistä Yhdysvaltojen asettamien rajoitteiden takia. Nova 8 -mallisto ei tule kuitenkaan saamaan raporttien mukaan tuoreimpia Kirin 9000 -sarjan piirejä, vaan Huawei tulee luottamaan molemmissa Kirin 985 -järjestelmäpiiriin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huhuissa on kerrottu puhelimissa olevan 90 tai 120 hertsin OLED-näyttöpaneeli, neloiskamera (64 + 8 + 2 + 2 MP), ja yksi 32 megapikselin etukamera. Nova 8 -malleissa kerrotaan olevan myös erittäin ohut rakenne sekä uudistettu kamera-alue. Laitteissa tiedetään olevan lisäksi 66 watin pikalataus sekä 8 gigatavua RAM-muistia ja 128 tai 256 gigatavua sisäistä tallennustilaa.

Toisesta puhelimesta on vuotanut nettiin myös jo markkinointimateriaaleja, joista Nova 8 -puhelimissa nähdään olevan reunoilta selvästi kaartuva näyttöpaneeli, massiivinen pääkamera sekä iso Nova-logo laitteena alareunassa. Kuvissa Nova 8 on esillä ainakin vaaleassa ja sinertävässä väriversiossa.

Huawei tulee julkaisemaan uudet Nova 8 -malliston kärkimallit siis 23. joulukuuta Kiinassa, jolloin puhelimien tärkeimmät tekniset tiedot varmistuvat.

Lähde: Weibo (kiinaksi), Huaweicentral.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei