HuaweiYleinen

Huawei Mate 50 Pro julkaistaan ensimmäisille Euroopan markkinoille 26. syyskuuta – hinta saattaa nousta jopa 1399 euroon

Huawei Mate 50 Pro

Huawei julkisti vasta hiljattain kotimarkkinoillaan Kiinassa uudet Mate 50 -sarjan huippupuhelimet, joita nähtiin peräti neljä kappaletta. Nyt Huawei on kiihdyttämässä tahtia globaaleilla markkinoilla, sillä vain muutaman viikon jälkeen puhelimet tullaan esittelemään myös ensimmäisillä Euroopan markkinoilla.  

Erityisesti Mate 50 Pro -puhelimen julkaisun on kerrottu tapahtuvan Saksassa 26. syyskuuta ja Puolassa 28. syyskuuta. Kyseisistä maista tulevien raporttien mukaan Huawei tulisi aloittamaan puhelimen ennakkomyynnin lokakuussa ja hintaa sillä olisi peräti 1399 euroa. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, kuinka laajasti Huawei tulee julkaisemaan Mate 50 -sarjan puhelimet Euroopassa. Todennäköisesti puhelimia ei myydä virallisesti Suomessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Saksassa julkaisu tapahtuu 26. syyskuuta.

Puolassa julkaisu tapahtuu 28. syyskuuta.

Huawei Mate 50 Pro tarjoaa huippuluokan tekniikoita, mutta tietysti Huaweille asetettujen rajoitteiden puitteissa. Puhelimeen ei ole saatu 5G-yhteyksiä tai edes Googlen palveluita. Puhelimen avainominaisuuksia ovat 120 hertsin 6,74 tuuman OLED-näyttöpaneeli. Snapdragon 8+ Gen 1 4G -järjestelmäpiiri, 4700 milliampeeritunnin akku sekä 50 megapikselin kolmoiskamera. Kameroiden kanssa ei ole enää tehty yhteistyötä Leican kanssa. Tarkemmin puhelimeen voi tutustua aikaisemmasta artikkelistamme tämän linkin takaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kiinassa Huaweilta nähtiin myös Mate 50 -perusmalli, edullisempi Mate 50E sekä kaikista kallein Mate 50 RS. Globaalisti Huaweilta on odotettu myyntiin vain Mate 50- ja Mate 50 Pro -puhelimia, mutta nähtävästi Mate 50 Pro tulee saataville ensin. Kiinan markkinoilla Mate 50 -puhelimen hinnat alkoivat 4999 juanista, eli noin 721 eurosta. Vastaavasti Mate 50 Pron hinnat alkoivat 6799 juanista, eli noin 981 eurosta.

Lähde: Huawei, Twitter

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei