HuaweiYleinen

Huawei vahvisti: Uudet huippuluokan Mate 50 -sarjan älypuhelimet julkaistaan 6. syyskuuta

Huawei Mate 50 -puhelimia on odotettu jo kaksi vuotta.

Huawei on tänään vahvistanut kotimarkkinoillaan Kiinassa järjestävänsä odotetun julkaisutilaisuuden vain muutaman viikon päästä. 6. syyskuuta tullaan julkaisemaan yhtiön pitkään odotetut uudet Mate 50 -sarjan lippulaivapuhelimet.

Kiinalainen Huawei on ollut hankaluuksissa älypuhelinliiketoiminnan kanssa, eikä uusia Mate-sarjan huippupuhelimia ole nähty markkinoilla sitten lokakuun 2020. Kahden vuoden tauon jälkeen Huawei tulee esittelemään Mate 50 -sarjan huippupuhelimet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tilaisuudesta on julkaistu ensimmäinen vihjaileva kuva kiinalaisessa Weibo-palvelussa. Kuvassa vahvistetaan tulossa olevan Mate 50 -sarjan puhelimet ja kuvassa on kultainen ympyrä vuorien keskellä. Ympyrällä viitataan todennäköisesti pyöreään kamera-alueeseen, joka on koristeltu kultaisella kehyksellä.

Mate 50 -sarjan odotetaan koostuvan ainakin kolmesta mallista, jotka olisivat Mate 50, Mate 50 Pro sekä Mate 50 RS. Raporttien mukaan mallisto saattaisi laajentua myös neljännellä puhelimella, joka olisi edullisempi Mate 50e. Mihinkään puhelimista ei odoteta tukea 5G-verkoille, vaan niissä on 4G-yhteydet ja Huawein oma Android-pohjainen HarmonyOS-käyttöjärjestelmä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Odotettavasti Huawei hyödyntää puhelimissa vain Qualcommin kehittämiä 5G-verkoista karsittuja järjestelmäpiirejä. Huippumalleihin odotetaan Snapdragon 8 Gen 1 4G -piiriä, mutta Mate 50e olisi ainoa puhelin Snapdragon 778G 4G -järjestelmäpiirillä. Kovin yksityiskohtaisia tietoja puhelimista ei vielä ole.

Mate 50 -sarjasta kuultaneen enemmän tietoja lähempänä julkaisua, mutta viimeistään 6. syyskuuta kaikki tiedot varmistuvat.

Lähde: Weibo (kiinaksi)  

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei