AndroidHonorHuaweiYleinen

Huaweilla kunnianhimoinen tavoite: 200 miljoonaa puhelinta toimitetaan tänä vuonna

Huawein toimitusjohtaja Yu Chengdong on tällä viikolla julkaissut videon Huawein Weibo -yhteisön vuosipäivän kunniaksi, jossa hän mainitsee Huawein aikovan toimittaa 200 miljoonaa puhelinta tänä vuonna. Samalla Chengdong on ilmoittanut Huawein toimittaneen vuonna 2017 yli 150 miljoonaa puhelinta maailmanlaajuisesti mukaan lukien kaikki Honor-älypuhelimet.

Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Huawei oli maailman kolmanneksi suurin älypuhelinvalmistaja ja edellä olivat ainoastaan Apple ja Samsung. Kesäkuun puolivälissä Huawei ilmoitti myyneensä yli 6 miljoonaa Huawei P20 -malliston huippupuhelinta, jotka julkaistiin vasta 27. maaliskuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huaweilta on nähty vuoden 2018 aikana lukuisia puhelimia eri hintaluokassa niin Huawei- kuin Honor -brändien alla. Loppuvuonna yhtiöllä on kuitenkin vielä muutamia julkaisuja luvassa, sillä huhuttu Huawei Mate 20 -puhelin tulisi markkinoille vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Lähde: GSMArena, Yu Chengdong (Weibo)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android