HuaweiYleinen

Huaweilta tulossa Watch Air -älykello – saatetaan esitellä vielä tänä vuonna

Huawei Watch GT 7 -sarja.

Huawei saattaa laajentaa älykellovalikoimaansa uudella Watch Air -mallilla. Tuoreessa vuodossa esiin noussut nimi vihjaa mahdollisesti kevyempään ja ohuempaan kelloon, mutta laitteen ominaisuuksista ei ole vielä tarkempia tietoja.

Tieto on peräisin kiinalaiselta Digital Chat Station -vuotajalta, jonka mukaan Huawei valmistelee Watch Air -nimistä puettavaa laitetta. Kellon odotetaan näkevän päivänvalon vielä vuoden 2026 loppuun mennessä, mutta tarkka julkaisuaikataulu on avoinna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toistaiseksi ei myöskään tiedetä, aloittaako Watch Air kokonaan uuden malliston vai onko kyseessä jonkin nykyisen kellomallin uusi versio. Esimerkiksi näytöstä, akunkestosta tai terveysominaisuuksista ei ole kerrottu mitään.

Air-nimi herättää odotuksia kevyestä rakenteesta, mutta pelkän nimen perusteella pitkälle meneviä päätelmiä ei kannata tehdä. Huawei ei ole vahvistanut kellon olemassaoloa, joten tietoihin on syytä suhtautua vielä varauksella.

Lähde: Weibo 

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei