HuaweiYleinen

Huawein ensi viikolla julkaistava kolminkerroin taittuva puhelin kantaa nimeä Mate XT

Huawei kertoi aikaisemmin tällä viikolla julkistavansa ensimmäisen kolminkerroin taittuvan älypuhelimensa 10. syyskuuta, eli vain muutamaa tuntia uusien iPhone 16 -puhelimien jälkeen. Tänään kiinalaisyhtiö on kertonut uutuuspuhelimen nimen.

Puhelinta kutsutaan nimellä Huawei Mate XT. Toistaiseksi mitään muuta ei puhelimesta vielä paljastettu, mutta se tulee olemaan samalla osa Huawein premium-tason ”Ultimate Design” -valikoimaa.

Huawein uusi kolminkerroin taittuva puhelin on nähty muutamia kertoja yhtiön kuluttajaliiketoiminnan johtaja Richard Yu:n käsissä, mutta mitään selvää kuvaa ei ole vielä jaettu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mate XT:n ei pitäisi olla taitettuna liian painava puhelin, ja siinä on kaksi saranaa, joista toinen taittuu ulospäin ja toinen sisäänpäin. Avattuna paksuutta puhelimella odotetaan olevan noin 5 millimetriä ja suljettuna noin 15 millimetriä, joten se ei ole toteutukseensa suhteutettuna liian paksu. Näyttö olisi noin 10 tuuman kokoinen ja tehoista vastaisi Kirin 9 -sarjan piiri.

Huawein odotetaan aloittavan puhelimen myynnin Kiinassa syyskuun aikana.

Richard Yu kädessän julkaisematon kolminkerroin taittuva puhelin.

Lähde: Ithome.com (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei