
Jabra on laajentanut ammattikäyttöön suunnattua Evolve3-kuulokemallistoaan kolmella uudella kuulokemallilla. Uutuudet ovat Jabra Evolve3 45, Evolve3 65 sekä Evolve3 65 Flex, jotka täydentävät alkuvuodesta esiteltyjä Evolve3 75- ja Evolve3 85 -huippumalleja.
Uudet kuulokkeet on suunnattu erityisesti yrityskäyttöön, hybridityöhön, avokonttoreihin sekä työpisteillä tapahtuvaan päivittäiseen käyttöön. Jabran mukaan tavoitteena on tarjota organisaatioille mahdollisuus valita erilaisiin työtehtäviin ja työympäristöihin sopivat kuulokkeet yhden yleismallin sijaan.

Jabra Evolve3 45
Kaikkia uusia Evolve3-malleja yhdistää Jabra ClearVoice -teknologia, puheluiden aikainen aktiivinen melunvaimennus sekä tekoälypohjaisiin yhteistyötyökaluihin optimoitu äänenlaatu. Jabra kertoo kuulokkeiden pystyvän erottamaan käyttäjän puheen tehokkaasti taustamelusta myös meluisissa työympäristöissä.
Jabran mukaan äänenlaadusta on tullut aikaisempaa tärkeämpi osa työskentelyä, sillä puhetta hyödynnetään yhä enemmän esimerkiksi kokousyhteenvedoissa, puheentunnistuksessa ja muissa tekoälyyn perustuvissa työnkuluissa. Yhtiön tutkimuksen mukaan 73 prosenttia työntekijöistä kokee vaikeuksia kuulla muita osallistujia hybridikokouksissa.
Uutuusmalleista Jabra Evolve3 65 Flex on suunnattu erityisesti hybridityötä tekeville käyttäjille. Kuulokkeissa on kompakti ja taitettava puomiton rakenne, jonka ansiosta ne kulkevat helposti mukana. Kuulokkeet hyödyntävät tekoälypohjaista syväoppimista käyttäjän puheen erottamiseen taustamelusta sekä tuulen aiheuttamasta kohinasta. Mukana on myös mukautuva neljän mikrofonin aktiivinen melunvaimennus.

Jabra Evolve3 65 Flex
Evolve3 65 Flex tarjoaa Jabran mukaan jopa 16 tuntia puheaikaa tai jopa 80 tuntia musiikinkuuntelua yhdellä latauksella. Lisäksi kuulokkeissa on spatiaalinen ääni sekä Super Wideband -teknologia luonnollisempiin ja vähemmän kuormittaviin puheluihin.
Jabra Evolve3 65 on puolestaan suunnattu erityisesti avokonttoreihin. Kuulokkeissa on mukautuva neljän mikrofonin aktiivinen melunvaimennus sekä kolmen mikrofonin Jabra ClearVoice -teknologia. Lisäksi mukana on käännettävä mikrofonipuomi, jonka voi mykistää kääntämällä sen ylös.
Evolve3 65 tarjoaa jopa 31 tuntia puheaikaa tai 59 tuntia musiikinkuuntelua yhdellä latauksella. Myös tässä mallissa on spatiaalinen ääni ja Super Wideband -teknologia, joiden kerrotaan parantavan kuuntelumukavuutta pitkien puheluiden aikana.
Kolmas uutuus on Jabra Evolve3 45, joka on malliston kevyin korvan päällä lepäävä kuuloke. Painoa on noin 100 grammaa, ja kuulokkeet on suunniteltu erityisesti käyttäjille, jotka viettävät suuren osan työpäivästään työpisteellä toimistossa tai kotona.
Evolve3 45 -kuulokkeissa on kolmen mikrofonin Jabra ClearVoice -teknologia, puheluiden aikainen aktiivinen melunvaimennus sekä käännettävä mikrofonipuomi. Kuulokkeet tukevat flip-up-to-mute- ja flip-down-to-talk-toimintoja. Akku tarjoaa jopa 21 tuntia puheaikaa tai 36 tuntia musiikinkuuntelua yhdellä latauksella.

Jabra Evolve3 45
Kaikki uudet Evolve3-mallit tukevat Bluetooth Low Energy -yhteyttä, USB-sovitinta, samanaikaista yhteyttä tietokoneeseen ja mobiililaitteeseen sekä keskitettyä laitehallintaa Jabra Plus Management- ja Jabra Xpress -ohjelmistojen kautta. Kuulokkeet ovat sertifioituja Microsoft Teams-, Zoom- ja Google Meet -ympäristöihin.
Jabra Evolve3 65 Flex, Jabra Evolve3 65 ja Jabra Evolve3 45 tulevat saataville syyskuussa 2026 mustana värivaihtoehtona. Suositushinnat ilman arvonlisäveroa ovat:
- 299 euroa, Evolve3 65 Flex
- 253 euroa, Evolve3 65
- 199 euroa, Evolve3 45
Lähde: Jabra

