Jolla

Jolla Tablet saattaa myöhästyä toistamiseen

Jollan jo viime vuonna julkaistu Sailfish-käyttöjärjestelmää käyttävä tabletti saattaa myöhästyä jo toistamiseen yhtiön lupaamasta aikataulusta. Alunperin Jolla lupasi jo toimitusten alkavan kesäkuun aikana, mutta yhtiö kuitenkin perui lupauksensa huhtikuussa lupailemalla tabletin toimitusten alkavankin vasta heinäkuussa. Tänään Jolla onkin blogissaan julkaissut artikkelin, Jossa on kerrottu tabletin  kehityksen etenemisestä.

Jollan artikkeli ei anna juurikaan toivomisen varaa toimitusten alkamiselle tässäkään kuussa, pikemminkin Jolla kertoo hienovaraisestin toimitusten viivästymisestä. Jollan mukaan ongelmia on vielä jonkin verran näytön kanssa. Kannattaakin seurata tulevia Jolla Tablet uutisia yhtiön virallisessa blogissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

monster-2

Lähde

 

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Jolla