HMDNokiaYleinen

Julkaisemattomia Nokia-älypuhelimia esillä vuotokuvissa – Tekeekö tyylikäs punainen väri paluun?

HMD Global julkisti hiljattain uuden Nokia G42 5G -älypuhelimen, jonka lisäksi alkuvuodesta nähtiin vieläkin edullisempia 4G-puhelimia. Yksi näistä oli Nokia G22. Nyt uudet vuodot paljastavat kaksi toistaiseksi julkaisematonta Nokia-älypuhelinta.

Twitter-käyttäjä Watthana Wangkaeo on julkaissut live-kuvia, mutta myös varhaisia tuotekuvia puhelimista. Yksi kuvista paljastaa jo aikaisemmin vuotaneen ”Nokia Venom” -koodinimeä kantavan laitteen, jonka yksi mallikoodeista on ”TA-1529”. Sinällään vuoto ei paljasta juurikaan uutta, vaan puhelin on läheistä sukua aikaisemmin julkaistulle Nokia G22 -puhelimelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nokia Venom on edullinen Nokia G -sarjan 4G-älypuhelin, joka voisi olla nimeltään Nokia G12 tai Nokia G32. Puhelimessa on samoja ominaisuuksia kuin Nokia G22 -puhelimessa, mutta erityisesti kameroissa nähdään muutoksia. Puhelimessa on 90 hertsin LCD-näyttö, Unisoc T610 -järjestelmäpiiri, 5000 milliampeeritunnin akku sekä 64 megapikselin kolmoiskamera.

Puhelimen odotetaan tulevan markkinoille harmaassa ja violetissa väriversiossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nokia C1x

Lisäksi vuodettujen laitteiden joukossa on uusi Nokia C1x -sarjan puhelin, joka tullaan näkemään huhun mukaan viidessä väriversiossa. Kuvassa puhelin on esitellä beigenä, mutta muut värit olisivat valkoinen, musta, pinkki sekä sininen.

Puhelimeen on tulossa 6,3 tuuman kokoinen HD+ -tason näyttö sekä Unisoc SC9863A1 -järjestelmäpiiri. RAM-muistia pitäisi olla 4 gigatavua ja sisäistä tallennustilaa 64 gigatavua. Huhu kertoo HMD Globalin varustelevan laitteen 13 megapikselin takakameralla ja 5 megapikselin selfiekameralla. Akku on kooltaan 4000 milliampeerituntia ja sitä voidaan ladata USB-C-liittimen kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Punainen Nokia-puhelin

Wangkaeo on jakanut Twitterissä myös kuvan viininpunaisesta Nokia-puhelimesta. Punaista väriä ei kovin usein älypuhelimissa nähdä, mutta vielä Lumia-puhelimien aikaan punainen kuului vahvisti Nokia-puhelimiin. Kuvassa laite näyttää vahvasti Nokia G22 -puhelimelta, mutta HMD Global voisi käyttää samaa muotoilua myös eri malleissa. Takaosassa nähdään laatikkomainen kamera-alue, jossa on teksti ”50MP AI Camera”.

Huhujen mukaan HMD Global valmistelisi 5G-älypuhelinta, jossa on Snapdragon 4 Gen 1 -järjestelmäpiiri.

Kaikki tiedot tulevista Nokia-puhelimista kannattaa edelleen ottaa varauksella vastaan. HMD Global saattaa esitellä uutuuksia IFA-messujen aikana Berliinissä kuukauden päästä.

Lähde: Twitter.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:HMD