MotorolaYleinen

Motorola Razr 50 paljastui live-kuvista – vahvistus merkittävästi suuremmalle näytölle

Motorola valmistelee uusien Razr 50- ja Razr 50 Ultra -puhelimien julkaisua, joista nähtiin jo aikaisemmin muutamia vuotokuvia. Virallisilta vaikuttaneet tuotekuvat paljastivat Motorolan tekevän suuria muutoksia puhelimien ulkopuolen näyttöihin verrattuna edeltäjiin.

Tällä kertaa Kiinan televiranomainen Tenaa on julkaissut tietokannassaan live-kuvia Razr 50 -puhelimesta. Uusien kuvien perusteella aikaisemmin vuotaneet tuotekuvat ovat aitoja, ja kuvat vahvistavat merkittävästi kasvavan ulkopuolen näyttöpaneelin. Kuvien mukaan edeltäjän pieni näyttö vaihtuu Razr 40 Ultrassa nähtyyn toteutukseen, joka pitää sisällään kamerat ja salaman ja yltää lähelle laitteen ulkoreunoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ulkonäytön odotetaan olevan kooltaan 3,63 tuumaa, joka on selvästi suurempi kuin Razr 40 -mallissa ollut 1,5 tuuman näyttö. Lisäksi vuotokuvat paljastavat puhelimen tutun muotoilun, jossa ei ole merkittäviä mullistuksia näytön ohella.

Listaus vahvistaa myös muutamia puhelimen tietoja kameroista, muisteista ja järjestelmäpiiristä. Motorola Razr 50:n odotetaan saavan 6,9 tuuman kokoisen OLED-näyttöpaneelin, jossa on Full HD+ -tarkkuus sekä 32 megapikselin etukameraa varten tehty reikä. Takaosan kamerat ovat 50 megapikselin pääkamera sekä 13 megapikselin ultralaajakulmakamera.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Odotettavasti Motorola hyödyntää puhelimessa MediaTekin kehittämää Dimensity 7300X -järjestelmäpiiriä, jonka tehokkain ydin toimii 2,5 GHz:n kellotaajuudella. Odotettavasti puhelimen mitat olisivat 171,3 x 73,9 x 7,2 millimetriä ja painoa olisi 188 gammaa.

Motorola julkistanee uudet Razr 50 -sarjan puhelimensa tulevina viikkoina globaalisti.

Lähde: Mysmartprice.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola