NokiaYleinen

Nokia vetäytyy kokonaan Venäjän markkinoilta – Venäjän osuus liikevaihdosta alle 2 prosenttia

Nokia logo

Suomalainen Nokia on ilmoittanut tänään vetäytyvänsä kokonaan Venäjän markkinoilta. Nokia on kertonut samalla, ettei päätöksellä ole vaikutusta yhtiön taloudellisiin näkymiin. Jo aikaisemmin Nokia on kertonut keskeyttäneensä toimitukset Venäjälle Ukrainan sodan alkaessa.

”Venäjän hyökättyä Ukrainaan Nokialle on ollut selvää, ettei toiminnan jatkaminen Venäjällä ole enää mahdollista. Nokia on viime viikkojen aikana keskeyttänyt toimitukset ja kaiken uuden liiketoiminnan Venäjällä sekä aloittanut pienimuotoisen tutkimus- ja kehitystoimintansa siirtämisen pois maasta”, kerrotaan Nokian tiedotteessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Venäjältä vetäytymisprosessin aikana Nokia tärkeimmän prioriteetin kerrotaan olevan työntekijöiden turvallisuus ja hyvinvointi. Nokia on kertonut lisäksi pyrkivänsä tukemaan verkkojen ylläpitoa vetäytymisen ajan, jota varten yritys hakee tarvittavia lupia tämän tuen mahdollistamiseksi nykyisten pakotteiden mukaisesti.

Tuen jatkaminen on tärkeää, jotta kriittinen tietoliikenneverkkoinfrastruktuuri ei romahtaisi Venäjällä. Lisäksi jatkuva tiedonkulu ja internetiin pääsy on tärkeää, jotta Venäjän kansalaisilla olisi mahdollisuus saada tietoa ja näkemyksiä myös maan ulkopuolelta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vetäytymispäätöksen taloudellisiin vaikutuksiin liittyen Nokia toteaa Venäjän osuuden Nokian liikevaihdosta olleen alle 2 prosenttia vuonna 2021. Ottaen huomioon vahvan kysynnän muilla markkina-alueilla, Nokia ei odota vetäytymispäätöksen vaikuttavan sen kykyyn saavuttaa vuoden 2022 taloudellisia näkymiä, jotka julkaistiin neljännen vuosineljänneksen ja koko vuoden 2021 taloudellisessa raportissa helmikuun alussa.

”Odotamme tämän päätöksen johtavan noin 100 miljoonan euron varaukseen ensimmäisellä vuosineljänneksellä, mikä vaikuttaa yhtiön raportoituihin, mutta ei vertailukelpoisiin lukuihin”, kerrotaan Nokian tiedotteessa.

Lähde: Nokia

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nokia