
Nothing valmistautuu laajentamaan kuulokevalikoimaansa uudella Nothing Headphone (1) Pro -mallilla. Tulevat vastamelukuulokkeet ovat nyt paljastuneet kuvissa yhdessä keskeisten teknisten tietojen kanssa.
WinFuturen Roland Quandtin julkaisemissa kuvissa Nothing Headphone (1) Pro jatkaa valmistajalle tuttua muotokieltä. Kuulokkeissa nähdään läpinäkyviä yksityiskohtia sekä vahvasti pyöristettyjä muotoja, mutta kokonaisuus vaikuttaa hieman hillitymmältä kuin Nothingin aikaisemmissa tuotteissa.
Värivaihtoehtoja kerrotaan olevan kaksi, jotka ovat perinteikkäät musta ja valkoinen. Kuulokkeet ovat over-ear-rakenteiset ja varustettu pehmustetuilla korvakupeilla. Mukana pitäisi olla myös fyysisiä säätimiä esimerkiksi puheluiden, toiston ja puheavustajien hallintaan.
Teknisesti Nothing Headphone (1) Pro on sijoittumassa valmistajan kuulokemalliston kärkeen. Aikaisemman vuodon mukaan kummassakin korvakupissa olisi peräti kolme erilaista äänielementtiä. Yksi vastaisi bassoista, toinen keskialueesta ja xMEMS-elementti puolestaan korkeista äänistä.
Kuulokkeiden kerrotaan tukevan Hi-Res Audio -toistoa sekä LDAC-koodekkia langattomassa käytössä. Ääntä voidaan siirtää kuulokkeisiin myös USB-C-liitännän kautta digitaalisesti tai perinteisen 3,5 millimetrin kuulokeliitännän avulla.
Vastamelutoistoon Nothing näyttää panostavan vahvasti. Headphone (1) Pro -kuulokkeissa kerrotaan olevan yhteensä kymmenen mikrofonia, joiden avulla toteutetaan mukautuva aktiivinen vastamelutoiminto eli ANC. Lisäksi ominaisuuksiin lukeutuisivat pään liikkeitä seuraava Head Tracking sekä tilaäänentoisto eli Spatial Audio.
Akkukestoksi ilmoitetaan vuototietojen mukaan parhaimmillaan jopa 60 tuntia musiikin kuuntelua. Vielä ei kuitenkaan ole tiedossa, saavutetaanko lukema vastamelutoiminto pois päältä ja kuinka paljon ANC lyhentää käyttöaikaa.
Langattomat yhteydet perustuisivat tuoreeseen Bluetooth 6.1 -standardiin. Rakenteessa Nothingin kerrotaan käyttävän alumiinia sekä naarmuuntumista kestävää lasia. Kuulokkeiden pitäisi saada myös IP52-luokitus, joten ne olisivat suojattu pölyltä ja roiskevedeltä.
Nothing Headphone (1) Pro -kuulokkeiden hinnaksi on vuodettu 349 euroa, mikä nostaisi ne suoraan kilpailemaan esimerkiksi Sonyn ja Bosen premium-luokan vastamelukuulokkeiden kanssa.
Julkistuksen kerrotaan tapahtuvan 29. syyskuuta. Alkuperäisessä WinFuturen raportissa mainitaan vuosilukuna 2027, mutta tieto vaikuttaa ristiriitaiselta, sillä kuulokkeiden julkaisun kerrotaan olevan tapahtumassa jo lähiaikoina.
Lähde: Winfuture.de (saksaksi)








