
CMF by Nothing
Nothingin toimitusjohtaja Carl Pei on kertonut yhtiön uusista suunnitelmista Intiassa. Pein mukaan Nothing aikoo irrottaa CMF-brändin omaksi intialaiseksi yhtiökseen, jonka tavoitteena on kasvaa tulevaisuudessa globaaliksi kulutuselektroniikkabrändiksi.
CMF on tähän asti toiminut Nothingin edullisempana tuoteperheenä, mutta jatkossa siitä rakennetaan itsenäistä yhtiötä. Pein mukaan CMF pääkonttori ja oma tuotekehitys tulevat sijaitsemaan Intiassa, minkä lisäksi yhtiöstä tulee enemmistöltään intialaisomisteinen. Nothing säilyy mukana osakkaana ja kumppanina.
Pei perustelee ratkaisua Intian nopeasti kasvavalla asemalla elektroniikkateollisuudessa. Intia on jo maailman toiseksi suurin älypuhelinten valmistusmaa, mutta maasta ei ole vielä noussut omaa maailmanlaajuisesti tunnettua kulutuselektroniikkabrändiä.
Pein mukaan seuraava kehitysaskel ei ole enää pelkkä laitteiden valmistaminen Intiassa, vaan myös varsinainen tuotekehitys. Hänen mukaansa menestyvä puhelinvalmistaja tarvitsee oman osaamisen esimerkiksi rakennesuunnittelussa, kameroissa, ohjelmistossa, antenneissa ja komponenttien kehityksessä.
Nothing aikoo tuoda CMF:n käyttöön jo rakentamaansa osaamista. Pei nostaa esille muun muassa Nothing OS -käyttöjärjestelmän, oman teollisen muotoilun sekä yhtiön yhteistyön näyttö-, kamera- ja piirivalmistajien kanssa.
Tavoitteet ovat kunnianhimoiset, sillä Pei puhuu pitkällä aikavälillä jopa 100 miljoonan älypuhelimen vuosittaisista toimituksista. Hänen mukaansa tällaisessa mittakaavassa valmistaja pystyy jo vaikuttamaan merkittävästi komponenttitoimittajien tuotekehitykseen ja rakentamaan ympärilleen kokonaisen ekosysteemin.
CMF:n muutoksen aikataulusta tai uuden yhtiön tarkemmasta omistusrakenteesta Pei ei vielä kertonut. Selvää kuitenkin on, että Nothing haluaa tehdä CMF:stä aikaisempaa selvästi itsenäisemmän toimijan ja rakentaa sen kasvun vahvasti Intian ympärille.
Lähde: Carl Pei

