NothingYleinen

Nothing Phone (2a) julkaistaan 5. maaliskuuta – ”…olettavat käyttäjän olevan tyhmä”

Nothing on tänään vahvistanut uutta tietoa tulevasta Nothing Phone (2a) -puhelimesta. Aikaisemmin yhtiö on vahvistanut kyseessä olevan suora seuraaja Nothing Phone (1) -puhelimelle, joten teknisesti laite tarjoisi keskihintaluokan toteutuksia.

Tänään vahvistuksen on saanut tarkka julkaisupäivä. Nothing Phone (2a) tullaan esittelemään 5. maaliskuuta kello 13.30 Suomen aikaan, eli noin kolmen viikon päästä. Aikaisemmin puhelimen julkistuksen odotettiin tapahtuvan MWC-messujen yhteydessä helmikuun lopulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nothingin julkaisemalla videolla avataan myös tulevan puhelimen asetelmaa markkinassa. Videolla vihjataan kyseessä olevan edullisempi laite kuin Nothing Phone (2), jonka lisäksi laitteen luvataan tarjoavan hyvät kamerat sekä kategoriassaan paremman ohjelmiston ja laitteisten yhteensopivuuden.

Nothingin toimitusjohtaja Carl Pei myös toi esille videolla kilpailijoiden tyylin toteuttaa edullisempia puhelimiaan. Monet valmistajat panostavat enemmän huipputason laitteisiin ja ulkoistavat edullisempien puhelimien suunnittelun ja kehityksen muille yrityksille. Lisäksi Pei totesi, että ”monet olettavat käyttäjän olevan tyhmä, kun he suunnittelevat vastaavia tuotteita”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kommentilla viitattiin monien älypuhelimien valmistajien tyyliin tuoda puhelimiin täysin turhia toteutuksia, jotka tekevät laitteet näyttämään hyvältä vain paperilla. Pein mukaan Nothing Phone (2a):n kategoriassa on paljon kilpailua, mutta toiselta kantilta katsottuna paljoa kilpailua ei ole, kun kukaan ei välitä tuotteista. Nothingin kilpailijoiden hän kertoo tekevän tuotteita vain katteet ja volyymi edellä.

Aikaisempien vuotojen mukaan Nothing Phone (2a) -puhelimessa olisi OLED-näyttöpaneeli 120 hertsin virkistystaajuudella. Tehoista vastaisi MediaTekin kehittämä Dimensity 7200 -järjestelmäpiiri, jonka rinnalla olisi 8 gigatavua RAM-muistia sekä 128 gigatavua sisäistä tallennustilaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Takaosassa pitäisi olla kaksoiskamera, jotka ovat 50 megapikselin tasoisia. Käyttöjärjestelmäksi on vuodossa mainittu Android 14, jonka päällä hyrrää Nothing OS 2.5- käyttöliittymä. Nothing Phone (2a) -puhelimen pitäisi saada myös muista puhelimista tuttu Glyph-valaistus.

Lähde: Nothing

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nothing