OnePlusYleinen

OnePlus 8- ja OnePlus 8 Pro saivat virallisen Android 11- ja OxygenOS 11 -päivityksen

OnePlus on ilmoittanut viikonlopun aikana, että yhtiön keväällä esittelemät huippuluokan OnePlus 8- ja OnePlus 8 Pro -älypuhelimet ovat saaneet virallisen sekä vakaan Android 11 -käyttöjärjestelmäpäivityksen. Android 11 on Googlen tuorein Android-versio, joka tuo mukanaan uusia ominaisuuksia sekä parannuksia tietoturvaan. OxygenOS 11 on OnePlussan tuorein käyttöliittymäversio, joka on erityisesti ulkoasultaan poikkeava verrattuna aikaisempaan.

Android 11 on suuri päivitys Androidiin ja se tuo mukanaan monia uusia ominaisuuksia sekä parannuksia aikaisempaan. Google on halunnut tehdä käyttöjärjestelmästä nyt ihmiskeskeisen ja esimerkiksi ihmiset-sovellus tukee nyt ”keskustelut” näkymää ilmoitusvalikossa. Lisäksi Android 11 tuo vihdoin tarjolle ”kuplat”, eli esimerkiksi viestit-sovellus pystyy pienentymään kuplaksi laitteen näytölle, josta keskustelun saa myös tarvittaessa nopeasti auki.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pikavalinta- sekä sammutusnäkymistä Google on tehnyt aikaisemmasta selvästi eroavan. Ilmoitusnäkymässä on nyt helpompi kontrolloida esimerkiksi musiikkia sekä laitteita. Yksityisyyteen Google on myös panostanut jälleen kerran, sillä nyt sovelluksille voi antaa muun muassa vain yhden kerran käyttöoikeuksia mikrofoniin, kameraan tai sijaintiin. Lisäksi Android 11 osaa myös automaattisesti resetoida annetut käyttöoikeudet, jos sovellusta ei ole käytetty pitkään aikaan. Lisätietoja Android 11 -päivityksen ominaisuuksista voi lukea aikaisemmasta artikkelistamme.

OxygenOS 11 -käyttöliittymässä on uudet Android 11 -käyttöjärjestelmän ominaisuudet sekä uudistukset. Näiden lisäksi OnePlus on muokannut käyttöliittymäänsä rankalla kädellä, ja yksi lähtökohta on ollut helpompi käytettävyys yhdellä kädellä. OnePlus on myös päivittänyt pelitilan kokonaan, jonka lisäksi mukana on myös uusi Ambient-display-ominaisuus. Suljetulla näytöllä voi nyt siis olla nähtävillä kellonaika ja OnePlus tarjoaa myös kymmenen uutta kellotyyliä.

OnePlus kertoo päivittäneensä myös tummaa tilaa, niin että se on helposti aktivoitavissa pikavalikosta. Lisäksi tumma tila voidaan asettaa nyt automaattisesti tiettynä aikana aktivoitumaan. Zen-tilaan OnePlus on tuonut viisi uutta teemaa sekä enemmän aikavaihtoehtoja. OxygenOS 11 tarjoaa myös uusitun gallerian, joka tukee nyt story-toimintoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlussan mukaan uutuuspäivitys on tarjolla nyt vain pienelle määrälle OnePlus 8- ja OnePlus 8 Pro -puhelimien käyttäjiä, mutta jakelu laajentuu lähiaikoina.

Päivityksen muutokset:

  • Järjestelmä
    • Täysin uusi käyttöliittymän muotoilu tuo mukanaan mukavamman kokemuksen erilaisilla yksityiskohtien optimoinneilla
    • Uusi sääsovelluksen käyttöliittymä tukee dynaamista vaihtoa auringonnousun ja auringonlaskun välillä.
    • Optimoitu vakautta joissakin kolmannen osapuolen sovelluksissa ja parannettu käyttökokemusta.
  • Pelitila
    • Lisätty pelityökalulaatikko käteville Fnatic-tilan kytkimille. Voit nyt valita kolmesta ilmoitustyylistä: vain teksti, heads up ja block.
    • Lisätty pikavastausominaisuus pienessä ikkunassa Instagram- ja WhatsApp -sovelluksille. (Ota käyttöön pyyhkäisemällä alas näytön oikeassa / vasemmassa yläkulmassa pelitilan ollessa käytössä).
    • Lisätty väärien kosketuksien estotoiminto. (Ota se käyttöön pyyhkäisemällä alaspäin näytön yläosasta, napsauta ja ilmoituspalkki tulee esiin)
  • Ambient-näyttö
    • Lisätty Always-on ambient -näyttöominaisuus, mukautettu aikataulu / koko päivän vaihtoehto.
    • Lisätty Insight-kellotyyli, joka on toteutettu yhteistyössä Parsons School of Design kanssa. Se muuttuu puhelimen käyttötietojen mukaan. (Määritetään: Asetukset > Mukauttaminen > Kellotyyli)
    • Lisätty 10 uutta kellotyyliä (Määritetään: Asetukset > Mukauttaminen > Kellotyyli)
  • Tumma tila
    • Lisätty pikanäppäin tummalle tilalle pika-asetuksiin.
    • Tukee automaattista kytkemistä päälle sekä mukautettua ajanjaksoa. (Määritetään: Asetukset > Näyttö > Tumma tila > Käynnistä automaattisesti > Käynnistä automaattisesti auringonlaskusta auringonnousuun / Mukautettu aikaväli)
  • Zen-tila
    • Lisätty 5 uutta teemaa (ocean, space, grassland, jne.), sekä uusia ajoitusvaihtoehtoja.
    • Tuotu mukaan ryhmäominaisuus Zen-tilassa, nyt voit kutsua kavereita ja ottaa Zen-tilan käyttöön yhdessä.
  • Galleria
    • Tarina-toiminto tuettuna, muodostaa automaattisesti viikoittaiset videot, joissa on valokuvia ja videoita.
    • Latausnopeutta parannettu, ja kuvien esikatselu on nyt nopeampi.

Lähde: OnePlus Forum

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

2 Kommenttia

  1. Snapchatissa ei pysty lähettämään viestiä koska navigointi näppäimet tulevat sovelluksen päälle. Viestit sovellus ei avaudu vaan kaatuu jokakerta. Bluetooth kuulokkeiden play nappi toimii vain pauselle jonka jälkeen kun painaa uudelleen ei enään lähde podcast päälle. Ym ym muita bugeja. Todella ärsyttävää, eikä tietenkään pysty päivittään edelliseen versioon……

  2. Tekstiviestit lakkasivat toimimasta, kuvake ei enää aukea. Älä häiritse-tilassa puhelut hiljenevät mutta kaikkien viestien äänet tulevat läpi. Säätiedoitus ei hyväksy enää mitään sijaintia, sama sää aina.
    Ja ennen toimi kaikki niin hyvin, susi tuli tästä…

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus