OnePlusYleinen

OnePlus 9 jo työn alla – koodinimi on ”Lemonade”

OnePlus julkaisi hiljattain uuden OnePlus 8T -puhelimen, ja kuluvan vuoden aikana odotetaan ainakin kahta puhelinta selvästi edullisempiin hintapisteisiin. Vaikka uusi huippupuhelin on vasta julkaistu, niin se ei estä vuotajia kertomasta ensimmäisiä tietoja tulevasta OnePlussan huippupuhelimesta.

Twitterissä OnePlussaan liittyvistä tiedoista tunnettu käyttäjä Max J on paljastanut tällä kertaa, että ensi keväänä julkaistavaksi odotettava huippupuhelin kantaa luonnollisesti nimeä OnePlus 9. Lisäksi puhelimen sisäiseksi koodinimeksi on paljastunut ”Lemonade”. Jo aikaisemminkin on ollut huhuissa, että koodinimi olisi Lemonade, mutta nyt tieto on tullut luotettavasta lähteestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Valitettavasti OnePlus 9 -puhelimesta ei tällä hetkellä tiedetä varmaksi juurikaan mitään. Todennäköisesti keväällä nähdään myös OnePlus 9 Pro, joka on seuraaja OnePlus 8 Prolle, sillä nyt loppuvuodesta ei nähty OnePlus 8T Pro -versiota. Todennäköisesti OnePlus tulee luottamaan ensi vuonna huippupuhelimissa Qualcommin kehittämään Snapdragon 875 -huippupiiriin, joka julkaistaan 1. joulukuuta 2020.

Viime keväänä OnePlus 8 -mallisto julkaistiin 14. huhtikuuta, mutta OnePlus oli joutunut lykkäämään julkaisua koronavirustilanteen takia useaan kertaan. Nähtävästi tavoitteena oli julkaista puhelimet jo maaliskuussa. OnePlus 9 -mallisto saatetaan julkaista siis ensi vuonna normaalia aikaisemmin, jos OnePlus tähtää samanlaiseen aikatauluun kuin OnePlus 8 -puhelimien kanssa.

Lähde: Twitter (Max J)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Koodinimi on ”Ketään ei kiinnosta.”

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus