OnePlusYleinen

OnePlus julkaisi videon ensi viikolla esiteltävästä puhelimestaan – ”näkymätön kamera”

Kiinalainen OnePlus on vihjannut tänään tulevasta One Concept -puhelimestaan, jonka julkaisu vahvistettiin jo joulukuussa. OnePlus tulee esittelemään uutuuspuhelimensa ensimmäistä kertaa ensi viikolla alkavilla CES 2020 -messuilla. OnePlus on luvannut tulevan puhelimen tarjoavan pilkahduksen mobiiliteknologian tulevaisuudesta.

OnePlus on julkaissut sosiaalisen median kanavissaan lyhyen teaser-videon, jossa samalla vihjataan laitteessa olevan näkymätön kamera ja väriä vaihtava lasitekniikka. Videolla on myös nähtävillä, että takaosan kolmoiskamera ilmestyy lasin alapuolelta, joten on myös mahdollista, että OnePlus on piilottanut takaosan kamerat ja ne ilmestyvät vain niitä käytettäessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau on antanut Wired-sivustolle haastattelun, jossa Concept One -puhelimessa kerrotaan olevan elektrokromaattinen lasi. 

Videolla nähdään myöskin tuttu Alert Slider -kytkin, ja nähtävästi laitteen metallikehys on väritykseltään kultainen. Videon perusteella One Concept -puhelimesta on haastavaa sanoa juurikaan mitään, sillä videolla vilahtaa vain pieniä osia laitteesta. Twitterissä julkaistun luonnoskuvan perusteella kyseessä ei kuitenkaan olisi huhuissa odotettu taittuvanäyttöinen laite, vaan kyseessä on varsin perinteiseltä näyttävä puhelin.

Luonnoskuva OnePlus Concept One -puhelimesta.

OnePlussan mukaan Concept One -nimeä kantava puhelin on tuorein osoitus yhtiön Never Settle -asenteesta ja sitoutumisesta innovatiivisen teknologian luomiseen. OnePlussan mukaan tuleva puhelin tuo mukanaan pilkahduksen mobiiliteknologian tulevaisuudesta. Sen uusi teknologia ja uniikki design tarjoavat entistäkin sulavamman, nopeamman ja immersiivisemmän kokemuksen. Nimensä mukaisesti OnePlus Concept One on ensimmäinen malli tulevassa konseptipuhelimien sarjassa.

Puhelimen julkaisu tapahtuu siis jo ensi viikolla, joten kovin kauaa ei OnePlussan mysteerilaitetta enää tarvitse odotella. Vaikka kyseessä on konseptipuhelin, niin sen odotetaan olevan kuitenkin tulossa myyntiin. Todennäköisesti laitteen hinta tulee olemaan erittäin korkea.

Lähde: Twitter (OnePlus)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus