AndroidOnePlusYleinen

OnePlus julkaisi virallisen kuvan tulevasta lippulaivapuhelimesta

OnePlus tulee esittelemään uuden huippupuhelimensa 20. kesäkuuta, mutta jo nyt ennen virallista julkaisua yhtiö on päättänyt jakaa julkisesti ensimmäisen kuvan puhelimesta. Kuva vahvistaa laitteen muotoilun, joka on erittäin lähellä Applen iPhone 7 Plussan muotoilua. Nyt julkaistu virallinen kuva ei paljasta juurikaan sen enempää kuin aikaisemmin tällä viikolla nähty vuotokuva, joka osoittautui nyt viralliseksi.

Uudet tiedot OnePlus 5:stä ei kuitenkaan jää vain yhden kuvan varaan, sillä OnePlus on julkaissut videon, jolla esitellään tulevan puhelimen kaksoiskameran videokuvausjälkeä sekä erityisesti videokuvauksen äänenlaatua verrattuna OnePlus 3 -puhelimeen. Yhtiö on tehnyt OnePlus 5:n kohdalla selkeitä parannuksia, joka käy selvästi ilmi videolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlus 5:n on huhuissa odotettu olevan huomattavasti edeltäjiään kalliimpi ja nyt myös tältä saralta on saatu hieman lisätietoja, kun suomalainen Provinssi-festivaali järjestää kilpailun, jonka palkinnoksi lukeutuu muun muassa OnePlus 5 -puhelin sekä lippupaketti. Palkinnon yhteisarvoksi kerrotaan 948 euroa, josta vähennetään lippupaketin hinta, jolloin puhelimen hinnaksi jäisi noin 550 euroa. Kilpailun säännöissä kuitenkin huomautetaan, että palkinnon arvo on arvio ja tarkka arvo tarkentuu puhelimen hinnan varmistuessa 20. kesäkuuta. Huhuissa puhelimen hinnan on arvioitu nousevan jopa 650 dollariin.

Puhelimesta tiedetään myös, että se tulee saamaan ainakin 8 gigatavua RAM-muistia sekä mahdollisesti myös 6 gigatavun RAM-muistilla varustellun version. Näytön uskotaan olevan jälleen 5,5 tuumaa ja sisällä pitäisi hyrrätä tehokas Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri.

Löydät kaikki uutiset ja huhut OnePlus 5:stä täältä.

Lähde: OnePlus (1, 2), EvanBlass, Provinssi (säännöt)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android