AndroidHMDNokia

Nokia 9:n julkaisu jo lähellä – sai Bluetooth-sertifikaatin

Nokian uudet alemman hintaluokan älypuhelimet ovat ensi viikosta alkaen rantautumassa Suomen markkinoille, mutta monien katseet ovat kuitenkin jo siirtyneet kalliimpiin Nokia-puhelimiin, joita on tulossa vielä tänä vuonna. HMD Globalilta odotetaan huhuissa Nokia 7, Nokia 8 ja Nokia 9 -puhelimia, joista viimeisimmästä tiedetään tähän mennessä jo varsin paljon.

Nokia 9 päätyi toukokuussa esimerkiksi ranskalaisen teknologiasivuston syynättäväksi. Puhelin on päätynyt myös useasti Geekbenchin tietokantaan paljastaen osittain puhelimen ominaisuuksia. Tällä kertaa Nokia TA-1004 -mallinumeroa kantava puhelin on saanut Bluetooth-sertifikaatin, josta voidaan päätellä puhelimen julkaisun lähestyvän. Nokia TA-1004:n uskotaan olevan yksi versio Nokia 9 -puhelimesta. Kyseisessä versiossa tiedetään olevan muun muassa tehokas Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri sekä 4 gigatavua RAM-muistia. Jos erinäiset tiedot pitävät paikkansa, niin Nokia 9:stä olisi tulossa myös versio, jossa on huimat 6 gigatavua RAM-muistia.

Tällä hetkellä ei ole tiedossa tarkkaa päivämäärää, jolloin Nokia 9 tultaisiin julkaisemaan, mutta todennäköisesti sitä ei enää kauaa jouduta odottelemaan. Toukokuussa kävi ilmi, että Nokia 9:ssä on 5,27 tuuman QHD-näyttö, 64 gigatavua sisäistä tallennustilaa sekä Android 7.1.1 -käyttöjärjestelmä. Puhelimessa on myös 13 megapikselin kaksoiskamera.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android